Suulin toiselle laidalle ilmestyi yhtenä päivänä uusi häkkyrä. Se oli hyvä merkki, sillä nyt oli toivoa, että toinenkin lape voisi valmistua vielä tämän syksyn aikana.
Eikä mennyt pitkään, kun koko katto oli lopulta valmis. Nyt rakennus näyttää valtavan suurelta, vaikka siitä on jätetty toinen puoli purkaessa pois. Tuossa on juuri sopivasti tilaa kaikelle suurelle kalustolle, jota nyt roikelehtii pitkin pihoja. Mutta ihan vielä sinne ei voi mitään viedä, sillä sisällä on vielä telineitä. Oviaukkokin on ulkotelineiden takana piilossa.
Tämän syksyn rakennustyöt alkavat olla hyvällä mallilla. On kuitenkin vielä yksi työ, joka on kiireellisyysluokassa kärjessä. Navetan ylänurkalla oleva siilo on seuraavana vuorossa. Oikeastaan siilo on hyvässä kunnossa muilta osiltaan, mutta katto saattaa rojahtaa milloin vain. Joten sen yritämme korjata vielä tänä vuonna mahdollisimman pian ainakin käyttöturvalliseksi.
Vau, todella upeaa, että katto valmistui! Ja voihan siilo sentään, teillä eivät romahtamiskunnossa olevat katot sitten vähällä lopu.
VastaaPoistaOn todella hienoa, että suulin katto vihdoin valmistui! Meillä riittää näitä kattoja korjattavaksi, siilon jälkeen pitää korjata maakellarin katto, jonka reikä on nyt peitetty pellillä. Aitta on korjauslistalla, myös muut katot vaativat toimenpiteitä vuorollaan, mutta eivät ole listan kärjessä. Mutta nuo seuraavat kohteet ovat pieniä suulin kattoon verrattuina.
Poista