Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

torstai 31. maaliskuuta 2022

Varhaistipuja ja kevätlenkkejä

Kevään ensimmäiset tiput kuoriutuivat. Niitä on vain kaksi, mutta kanamme tuntien nämä varhaistiput eivät suinkaan jää ainoiksi, sillä ahkerat hautojamme yrittävät parhaansa saada mahdollisimman paljon jälkeläisiä.


Tie suli vihdoin, joten lampaatkin pääsivät taas lenkkeilemään. Ensimmäisellä lenkillä minulla ei ollut kännykkää mukana, joten en saanut parhaista pyrähdyksistä kuvia, mutta kuvio toistuu melkein samanlaisena joka kerta. Ensin kävellään rauhallisesti lähimpään mutkaan, sitten porhalletaan muutama juoksukilpailu ja lopuksi lähdetään rauhallisesti takaisin tarhaan. Helli pitää myös näistä lenkeistä kovasti ja on aina mukana. 
 

Lampaiden villa alkaa olla taas kerintää vaille. En tiedä kummille se on suurempi koettelemus, lampaille vai isäntäväelle.

6 kommenttia:

  1. Voi että, ihana video, lampaat karauttavat pienen lenkin :-)
    Ihana on kyllä tipunenkin! Ja Helli.
    Tsemppiä kerintään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennyt ollenkaan ennen, että lampaat ovat noin kovia juoksijoita. Ne karauttavat valtavaa vauhtia lenkkejään. Helli emäntineen joutuu välillä väistelemään. :)

      Poista
  2. Suloinen tipuliini ja aivan mainio lammasjuoksu ;)

    VastaaPoista
  3. Kevät on riemua lampaillekin :)

    VastaaPoista