Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 9. helmikuuta 2021

Tekstiilit työstettynä


Vihdoin saimme lajiteltua talomme kaikki tekstiilit. Nyt ne ovat nätisti laatikoissaan yläkerrassa. Alakerta vapautui taas normaaliin käyttöön. Paljon meni taas lahjoitukseen ja kaksi jätesäkillistä tuli jätettäkin. Vielä jäi sellaistakin tekstiiliä olemaan, joka on jollain tapaa viallista, mutta vielä johonkin kelpaavaa. Ne säästin, sillä suurelle osalle tulee käyttöä jo keväällä puutarhassa.

Salissakin tapahtui pieniä muutoksia. Lahjoitimme neljä tuolia pois ja veimme isot karmituolit ylös, sillä ne veivät liikaa tilaa. Pöytäkin pienennettiin yhden pykälän verran. Myös keinun vaihdoimme. Lähes ympäri keinuvat keinut ovat nyt yläaulassa ja neidonkamarin keinu on salissa.


Apulaisena oli taas serkkuni poika Juho, joka edelleenkin on kovasti tulossa järjestelemään paikkoja. Kyllähän täällä järjestelemistä riittääkin vielä pitkäksi aikaa, joten ei tule hänelle aika pitkäksi kyläillessään.

12 kommenttia:

  1. Voi että teillä on kaunista!

    VastaaPoista
  2. Kaunis huone kalustettuna kauniilla huonekaluilla. Muistelisin että kaikki on talosta löytyneitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähes kaikki ovat talosta. Piano, musta piironki ja päätytuolit ovat tuotuja.

      Poista
  3. Kivalta ja viihtyisältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tekstiilivarastona oleminen olikin vähän liian pitkään. Nyt on ihanaa, kun voi taas kulkea vapaasti. :)

      Poista
  4. Oletpa onnekas, kun sinulla on hyvä apulainen! Ihanan näköistä tuolla salissa. Varmaan nautitte sen tunnelmasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apulaiselle on kovin tärkeää päästä auttamaan. Hänen kävi sääliksi meitä, kun täällä on niin paljon tekemista. :)

      Poista
  5. On kyllä kaunis sali....tuo eka kuva on vaan niin ♥.

    VastaaPoista
  6. Näen niin silmissäni salin siinä uskossa ja tavaranpaljoudessa kun olen viimeksi talossa sisällä käynyt Liisan vielä eläessä. Ei meinaa todeksi uskoa näitä kuvia. Mutta kaunista on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sali on kyllä muuttunut paljon siitä, mitä se oli kaikkine pöytineen ja askartelutarvikkeineen kera kaiken jätöksen. On ollut oikein palkitsevaa tehdä muutoksia. :)

      Poista