Marraskuu on ollut vilkas, vaikka blogia lukiessa niin ei voisi arvata. Yleinen teema on ollut järjestely. Meillä on jatkuvasti ongelmia liiallisen tavaran kanssa, mutta vähän kerrallaan olemme saaneet ylimääräistä pois ja olemassaolevaa järjesteltyä. Keittiö näyttää jo aika kivalta, vaikka pinnat ovat edelleen aika kauheat. Löysin vihdoin verhot, jotka sopivat hyvin väritykseltään jopa tulevaan jouluunkin. Nämä ovat jo aika vanhat, jos vanhaksi voi sanoa alle 20 vuotta vanhoja verhoja.
Pikkuikkunaan laitoin vähän hassut verhot, kun tuo nauha on vähän erikoisessa paikassa.
Punavihreää värimaailmaa on jo olemassa pyyhepeitosta, joka on ollut tuossa jo jonkin aikaa.
Keittiössä järjestely on tapahtunut teemoittain. Vanha viinakaappi on nyt posliinikaappi. Siellä on vielä vähän liikaa kaikkea, mutta ainakin nyt nämä ovat kaikki samassa paikassa. Järjestely ei ole vielä yltänyt kaapin päälle, mutta pyrin järjestelemään myös sen ennen joulua.
Lasikaapista tuli lasikaappi myös sisällöltään. Jokaisessa kaapissa on oven sisäpuolella pieni lappunen, jossa lukee, mitä kaapista pitäisi löytyä. Ehkä nyt järjestys alkaa pikkuhiljaa pysyä tässä huushollissa.
Alakaapit ja yläkaapti ovat myös järjestetty teemoittain. Samoin kuistin kaapit on tyhjennetty, pesty ja järjestelty uusiksi. Salin vitriinikaappi on myös päivitetty. Sali taas näyttää aika kauhealta.
Hellin mielestä nämä laatikot ovat parhaita päiväunipaikkoja |
Kun saimme neidonkamarin kuntoon, se tarkoitti sitä, että jotain on pitänyt tehdä muuallakin. Siirsimme kaikki löytämämme kodintekstiilit saliin lajittelua ja järjestelyä varten. Vähän kerrallaan nämä valtaisat vuoret alkavat talttua. Olen lahjoittanut jo ison kasan hyvälaatuisia verhoja, pöytäliinoja, lakanoita ja pyyheliinoja eteenpäin. Muutama laatikko on jo valmiiksi lajiteltu ja järjestelty, mutta on tässä vielä pitkäksi aikaa tekemistä. Aiomme lahjoittaa myös neljä tuolia pois, sillä ne ovat ehkä vähän ylimääräisiä, kun tuomme alas talon omia vanhoja salin tuoleja. Toivottavasti sali alkaa näyttää paremmalta jouluksi.
Aikaa vievää puuhaahan se tuo järjesteleminenki on, hyvä tullee kunhan kaikki löytää paikkansa. Oikein mukavaa joulun odottelua.
VastaaPoistaIhan kamalaa hommaa, mutta pakko se vaan on tehdä. :D
PoistaJärjestely onkin vaativaa puuhaa, jos tavaraa on paljon! Kummallista, miten sitä kertyykin. Ja vielä, kun ostaa vanhan talon, saa sen omat rojut kaupan päälle :-D Mutta mitään ei voi heittää tutkimatta pois, kun aarteita saattaa joukossa olla. Tsemppiä järjestelyn loppuun saattamiseen! Onpa tuo sohva Vihtoreineen kutsuva näky ♥
VastaaPoistaMeillä osa tavaroista oli vielä sen ensimmäisen talon jäljiltä pakattuna, mutta toiseenkin taloon tuli ostettua kaikenlaista. Ja nyt on sitten kaikkea liikaa. Kunhan tämä työ on tehty, on jo paljon paremmin asiat. :)
PoistaVihreä kaappi on hieno. On siinä lajiteltavaa noissa tekstiileissä mutta hienoa kun viitsitte nähdä vaivan.
VastaaPoistaVihreään kaappiin minäkin ihastuin ensisilmäyksellä. Joskus on tämäkin työ tehtävä, että edes tietää, mitä kaikkea omistaa. :)
PoistaOlette taas saaneet hurjasti aikaan. Hyvää joulun odotusta sinne!
VastaaPoistaTämä on vielä aika pientä pakerrusta, mutta pakollista tässä vaiheessa. :)
PoistaHyvää joulua Kivimäelle! Olette olleet ajatuksissa <3
VastaaPoistaT. Tyyyne
Kiitos! Hyvää joulua myös sinulle!
Poista