Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

torstai 20. elokuuta 2020

Kivimäen kosmetiikkaa: Shampoo

Kokeilin hiuksiini aikoinaan palashampoota. Ensimmäisen kerran jälkeen hiukset olivat tahmeat ja vaikeasti selvitettävät. En vielä luovuttanut, vaan kokeilin uudelleen. Toisen kerran jälkeen en saanut hiuksia enää selvitettyä, mutta sain jaettua ne kolmeksi osioksi, jotka letitin. Kolmannella kerralla liotin pesun jälkeen hiuksia etikkahuuhtelussa, mutta huomasin sen kuivattavan liikaa latvoja. Edelleen hiukset olivat tahmeat. Niinpä luovuin ajatuksesta käyttää palashampoota. Ehkä palashampoo toimii paremmin lyhyemmissä hiuksissa.

Päätin kuitenkin edelleen sinnikkäästi löytää hyvän itsetehdyn luonnollisen shampoon. Löysin reseptin, jota lähdin muokkaamaan omille hiuksille sopivaksi.

Resepti:

80 ml Plantapon

2 g ksantaanikumia

7 g arganöljyä

1 g risiiniöljyä

110 ml kamomilla-mesiangervouutetta

40 tippaa säilöntäainetta

20 tippaa rosmariinin eteeristä öljyä

1/2 tl sitruunahappoa

1 tl tislattua vettä (tai keitettyä)


Valmistus:

Plantaponia laitetaan lasiastiaan. Plantapon on ekosertifioitu kasviperäinen nestemäinen ja biohajoava pinta-aktiivinen seos, joka sisältää kookosta ja glyseriiniä.


Ksantaanikumi sekoitetaan öljyjen kanssa. Ksantaanikumi tekee tuotteesta geelimäisen. Arganöljy on hiuksille sopiva ohut öljy ja risiiniöljy antaa kiiltoa ja antaa hiuksille kasvuvoimaa.



Ksantaani-öljyseos sekoitetaan Plantaponin joukkoon.


Nesteeksi käy pelkkä tislattu tai keitetty vesikin, mutta yrteillä saa parempia ominaisuuksia. Valitsin kamomillan, koska se sopii vaaleille hiuksille. Tummemmille kävisi hyvin nokkonen tai salvia. Mesiangervo on myös hiuksille kasvuvoimaa antava. Uute tehdään kuten tee. Laitoin mesiangervoa yksittäisteepussiin ja kamomillaa kolme teepussia. Nestettä tuli tupla-annos, josta toisen käytän myöhemmin.


Yrttiuute kaadetaan lasiastiaan ja sekoitetaan varovasti. Säilöntäaine lisätään, samoin eteerinen öljy. Sen jälkeen sitruunahappo liuotetaan veteen ja annostellaan viiden tipan annoksissa, kunnes neste sakeutuu. Sitruunahappo muuttaa neutraalin nesteen hieman happamaksi, jolloin neste geeliytyy. Samalla tuotteen ph muuttuu iholle sopivammaksi.


Shampoo on sitten valmis testattavaksi. Kokeilin heti tipan käsienpesuun, jossa tuote vaikutti oikein hyvältä ja vaahtoavalta.


Seuraavaksi oli vuorossa kriittinen pesutesti. Hiukset vaahtoutuivat hyvin, eivät tuntuneet tahmeilta, eivätkä liian natisevilta. Kuivattelin hiuksia ulkona ja tunnustelin, että ovat oikein hyvän tuntuiset. 

4 kommenttia:

  1. Onpa sinulla tosi pitkät hiukset !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne pääsivät kasvamaan pitkiksi vähän vahingossa. :)

      Poista
  2. Sinulla on mahtavan pitkät ja upeat hiukset! Noiden hoitoon ei mikä tahansa tuote varmasti käykään, ja takkuuntuminen olisi todella suuri ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näiden kanssa saa olla vähän tarkempi tuotteiden kanssa. Onneksi tämä shampoo tuntuu ensimmäisen kerran jälkeen jo hyvältä. :)

      Poista