Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 8. elokuuta 2020

Toipilaat Kivimäessä

Leikkaukseen valmistautuminen alkoi jo edellisenä päivänä lääkärin vastaanotolla ja sen jälkeen vatsantyhjennyksellä osastolla (ei mitenkään miellyttävä toimenpide). Aamulla alkoi pesujen jälkeen varusteiden laittaminen. Kantapäihin laitettiin pehmusteet, sillä leikkaus kesti useamman tunnin. Jalkoihin laitettiin tukisukat ja päälle puin leikkauspaidan. Ja sitten Emäntää vietiin leikkaussaliin. Viimeinen muistikuva siitä on, kun kuulin lauseen: "Nyt laitoin tulemaan".


Heräämössä vietin tunnin, eikä kovia kipuja tuntunut, sillä epiduraalikipupumppu toimi erinomaisesti. Sain kuulla heti, että leikkaus meni hyvin, kasvaimet saatiin pois, ne olivat hyvänlaatuisia, kohtu saatiin poistettua (oli oma toiveeni), eikä suolistoa ollut tarvinnut leikata.

Emäntä on hivenen tokkuraisen näköinen :D

Iltapalaksi sain jogurtin, joka maistui aivan taivaalliselta. Jano oli kova, mutta juoda sai, sillä katetri hoiti nesteenpoiston. Seuraavana päivänä oli aika lähteä liikkeelle aamupesuille. Meinasin kaatua heti, sillä oikealta puolelta selvästi puuttui tuki. Kasvain oli hoitanut sen tehtävän aiemmin ja nyt sen puuttuessa oli aivan epätasapainossa. Jalka lemppasi, mutta pääsin pesulle. Iltapäivällä sain jo tehdä muutaman lenkin osaston ympäri hoitajan tukemana ja tasapainokin alkoi löytyä.

Ensimmäiset ulkolenkit olivat lyhyitä pätkiä suoran päästä toiseen päähän.

Seuraavat lenkit sain tehdä rollaattorilla, kunnes sen sai myös jättää pois. Ja yhtenä päivänä pääsin jo pihalle kävelemään pientä matkaa edestakaisin. Pyrin tekemään kaksi lenkkiä päivässä, jotta veritulppariski pienenisi ja sisäelimet menisivät takaisin paikoilleen.

Tätä rinnettä kävelin moneen kertaan ihastellen kauniita istutuksia.

Päivät menivät ruoka-aikoja odotellessa, lääkkeitä saadessa ja toipumisen edistyessä. Kipupumpusta piti lopulta luopua ja siirtyä vahvoihin suun kautta annettaviin lääkkeisiin. Silloin vasta pääsi eroon katetristakin. Se vaihe osoittautuin vaikeimmaksi, sillä sain pumpun jälkeen vain pienen annoksen kipulääkettä, joka ei riittänyt. Kipu yltyi jo todella kovaksi ennen parempaa lääkitystä. Iltasella pääsin kuitenkin taas lenkilleni, jonka uskalsin ulottaa jo pidemmälle. Kävely (hidaskin sellainen) toimi hyvänä kipulääkkeenä ja toi hyvää mieltä koko päiväksi.

Tästä tuli lempipaikkani. Paikka on vanhojen sairaalarakennusten luona oleva istutusalue.

Vietin sairaalassa viikon, jonka jälkeen pääsin kotiin toipumaan. Leikkaushaava on pitkä, mutta hyvin parantunut. Ensi viikolla saan käydä poistattamassa hakaset, joita on yli 40. Olen jatkanut kävelyharrastusta kotonakin, sillä se on käytännössä ainoa asia, jota voin tehdä. Eilen tein jo yhtäjaksoisen 5 km:n lenkin, johon aikaa kului tasan tunti. 

Monessa kukkapenkissä oli käytetty kurpitsaa

Isännän toipuminen on sujunut myös hyvin. Hänen reisiluunsa on lähtenyt vihdoin luutumaan, eikä hän tarvitse enää molempia sauvoja. Elämä Kivimäessä on melkoisen rauhallista. Yksi naapuri on poiminut Isännän kanssa vadelmat, joita on tänä vuonna tullutkin runsaasti. Toinen naapuri on hoitanut kauppa-asiat ja kolmas on koko ajan valmiina tulemaan apuun. Minulla on 6 vk sairausloma, ja Isännälläkin jatkuu vielä syyskun alkuun. Tämä taitaa olla todellista hidasta elämää muutaman viikon.

20 kommenttia:

  1. Hienoa, että kaikki on nyt ohi ja meni hyvin. Onneksi on kesä ei tarvitse liukastumista pelätä.
    Tyksissä näytit olleen...:)
    Pikaista tevehtymistä teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tyksissä olin. Hyvin, mutta rauhallisesti on toipuminen käynnissä. :)

      Poista
  2. Voimia ja paranemista kummallekkin!

    VastaaPoista
  3. Syrän syrjällään olen odottanut kuulumisia, onneksi ne ovat nyt hyviä! ❤️ Pikaista paranemista molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaikki meni valtavan hyvin ja hitaasti, mutta varmasti on toipuminen menossa. :)

      Poista
  4. Paranemista ja malta ottaa rauhallisesti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä on vaikea muistaa tuota nostamiskieltoa, mutta vielä olen onnistunut. :)

      Poista
  5. Hienoa, että kaikki meni hyvin ja poistetut kasvaimet olivat hyvänlaatuisia. 😊😊

    VastaaPoista
  6. Mukava lukea hyviä uutisia!
    Isäntä tuossa ilmoitti, että terveisiä teille molemmille ja hyvää toipumista toivottaa.
    Elämä on vähän aikaa hitaalla ja hyvä niin.
    Teillä on tuota tekemistä ja vilskettä piisannut, joten hidas jakso voi tehdä jaksamiselle hyvää.
    Voi keskittyä oleelliseen, eli itselle kiireessä lukematta jääneisiin kirjoihin ja sen sellaiseen.
    Jaksamista toipumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos meiltä molemmilta. Onhan tämä ihan uusi tilanne meillä, mutta hyvinhän tähänkin sopeutuu. :)

      Poista
  7. Kiitos Taivaan Isälle, hän parantakoon teidät täydellisesti:) Ihana kuulla teistä! Tällainen tilanne elämässä voi olla uuden alku, oppii hoitamaan itseään paremmin, antamaan aikaa oman terveyden hoidolle. Todella olen kanssasi samaa mieltä siitä, että pelkkä kävely tekee niin hyvää ruumiille ja sielulle. Kodin työt ovat mieluisia, ja hoitavat nekin kuntoa, mutta niissä on aina se vaade; se ja se pitää saada tehdyksi.Mutta sellaistahan tämä ihmisen elämä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin tuon, että on aika laittaa myös terveys ja hyvä kunto normaaliksi päivärutiineiksi. Kävely varsinkin tuntuu nyt oikein mukavalta puuhalta. :)

      Poista
  8. Pikaista paranemista! Olen iloinen, että olivat hyvänlaatuisia!

    VastaaPoista
  9. Olipa hyviä uutisia! Hyvää toipumista nyt teille molemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Molemmat olemme hyvässä toipumisvauhdissa. :)

      Poista