Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Voitto kotona

Haimme sunnuntaina Voiton takaisin kotiin. Eipä olisi pukki mielellään lähtenyt kärryyn, sillä mukavat ajat jäivät taka-alalle. Mutta omenilla ja pienellä nostolla Voitto siirtyi kotimatkalle. Perillä veimme sen takatarhaan ja avasimme ulko-oven. Kutut kuulivat Voiton äänen ja tulivat kaikki antamaan sille suukon. Oli jotenkin suloista katsella, miten jokainen kävi kuonoilemassa Voiton kanssa. Selvästi huomasi Voiton olevan pidetty seuralainen. Tietysti Voitto olisi halunnut lähempäänkin kanssakäymiseen, mutta kukaan ei ollut halukas. Siinä vaiheessa Voitto katsoi minua vähän hämmentyneen näköisenä, mutta kohta se alistui kohtaloonsa.


Kutuilla alkaa olla taas kunnon pömppömahat. Käpy lepäilee paljon itsekseen. Sille siis tehdään oma karsina tuohon nurkkaukseen. Yritämme rakentaa poikimiskarsinat jokaisen kutun luonnolliseen lempipaikkaan. Tilan toiseen laitaan tulevat Ellin ja Fridan karsinat vierekkäin ja välille Anskun ja Tuulin. Helmikuussa on vilinää ja vilskettä, kun ensimmäiset poikimiset alkavat.


Täällä on taas vaihteeksi lunta. Kaikkialla on valkoista. Lumi on pysynyt tyynellä ilmalla puissakin. Nyt on nautittava tästä kauneudesta, sillä se on kovin lyhytaikaista.


Ensimmäinen postissa tullut siemenluettelo on jo moneen kertaan selattu, vaikka vielä en ole tilannut mitään. Mites teillä?

12 kommenttia:

  1. Onpa teillä pian monta eläintä navetassa! Meilläkin siemenluettelot ovat ahkerasti silmäiltävänä, tilaus kannattaa laittaa pikimiten, että saa sitä mitä haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan, kohta ovat parhaat jo menneet. Meillä on kohta ruuhkaa navetassa pikkukilien tullessa. :)

      Poista
  2. On teillä pian paljon "lapsia" kirmailemassa tiluksilla.
    Mukavaa, että Voitto kotiutui ja sai kumppaneilta hyvän vastaanoton.
    Siemenluetteloa en uskalla edes käteen ottaa, sillä niin vierasta alaa minulle, mutta jotain pientä opettelua asian tiimoilta taas on tiedossa.
    Jaksamista esikasvatuksien alkamiseen, koulimiseen ja ensin tietenkin ostoksien tekoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna laitan ihan vaan muutaman siemenen...
      Muistan vielä ensimmäiset kylvöni, kun en tiennyt puutarhanhoidosta mitään. Idänunikkoa, karpaattienkelloa, orvokkeja ja valkoista samettiruusua tuli reilusti, sillä kylvin koko pussillisen jokaista. :D

      Poista
  3. Varmaan tytöillä oli Voittoa ikävä ja mukavaa että palasi kotiin tuttuun paikkaan! Teillä onkin mielenkiintoiset ajat edessä! Juu, siemenluettelo tuli eilen, yhden tilauksen olen jo tehnyt - tällä viikolla tilaan varmaan lisää kunhan saan inventaarion päätökseen. Ihan mahdottomia määriä siemeniä en oikeasti tarvitsekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan vähän samoin minulla, sillä siemeniä on vielä varastossa tomaatteihin ja paprikoihin. Jotain pientä pitää kuitenkin tilata. Kohta täällä on menoa ja meininkiä, kun kilit putkahtavat maailmaan. :)

      Poista
  4. Kyllä on komea Voitto ja mukavaa kaikille kun tuli Voitto kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin mukavaa, kun Voitto on taas kotona. Päästin vuohet eilen muutamaksi tunniksi ulos. Voi sitä Voiton hyppimistä! :D

      Poista
  5. Niin suloinen Voitto - pusuttelisin minäkin ;-) Ihanaa kuulla sitten iloisista perhetapahtumista, ihan pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan Voittoa kelpaa pusutella. Pian alkaa jännittävät ajat, kun kilit syntyvät. :)

      Poista
  6. Teillä on pian ihanaa pienten sorkkien kopsuntaa <3

    VastaaPoista