Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 26. syyskuuta 2014

Aitan aarteita

Aitta sijaitsee osittain romahtaneen suulin ja kellarin välissä pusikossa. Oli suuri ihme, että sen edes löysimme. Mutta siellä se vaan oli sisukset täynnä tavaraa. Siellä riittää penkomista moneksi kerraksi. Joitain siellä olevia huonekaluja varmasti korjaamme ja viemme päärakennukseen.

Aitta on kutakuinkin ehjä, vaikka olosuhteet ovat lyöneet leimansa siihenkin. Puukin on kaatunut päälle, mutta onneksi on ollut tuollainen ohut rimpula, eikä mikään niistä jättivaahteroista, joita myös löytyy.


Raivaussahalle riittää töitä, että aitan saa näkyviin mistään suunnasta. 


Aitta on ollut hyvä paikka varastoida sellaista puolikuntoista tavaraa. Kovin paljon tuolla ei ole ehjää ja arvokasta, lähinnä sitä vanhaa tavaraa, mutta niitä on kiva katsella ja penkoa.


Senkin sisältä löytyi pienen pieni kovassa kaytössä ollut kenkä. 


Laatikosta löytyi mielenkiintoinen paperikäärö. Mitähän siellä on sisällä?


Korsettihan se sieltä löytyi. Kunto on aika hyvä, vain pieniä ruostetahroja metallisten liivinluitten päissä.


Toisessa paperikäärössä oli miehen paidanetumuksia, joihin löytyi erilaisia irtokauluksia.


Vieläköhän näitä uskaltaisi pestä varovasti ja tärkätä uudelleen. Voi miesparkoja muinoin, kun kovat kaulassa on tarkoittanut sitä kirjaimellisesti! Ei kyllä käy kateeksi. Vai miten lie naisten ollut mukava olla tiukkojen korsettiensa kanssa? Pitäisiköhän kokeilla?


Aarteita jäi aittaan tutkittavaksi vielä moneksi kerraksi. Olin kyllä valtavan pölyinen, kun sieltä könysin takaisin ulkoilmaan ja nykyaikaan.

4 kommenttia:

  1. Saitte juuri yhden lukijan lisää blogille. Ihailtavaa että uskalsitte tarttua tälläiseen valtavaan haasteeseen. Älkää koskaa luovuttako! Tulevaisuudessa tulee varmasti hetkiä jolloin epäilee homman järkevyyttä ja oman elämän tuhlaamista joutavaan. Silloin on aika keittää pannukahvit, kävellä ulos aurinkoiseen kevät aamuun ja nauraa ääneen sitä, kuinka paljon onnellisempia olette siellä, ettekä Keravan aseman vieressä kerrostalo kaksiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi ja myötäkärsijäksi! Kyllä oikeasti ihan vatsanpohjasta ottaa tämän haasteen suuruus, Saattaa olla, että joskus tulee tuntumaan paljon houkuttelevammalta asua Keravan aseman vieressä kerrostalokaksiossa. :)

      Poista
  2. Kylläpäs on kerrassaan mielenkiintoinen blogi! Onnea uuteen kotiin ja jaksamista loppumattoman työn äärelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Työn määrä kauhistuttaa, mutta kaikki löytyvä ihanuus taas luo intoa lisää.

      Poista