Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 19. elokuuta 2024

Satoa

Tänä vuonna satoa tulee vaihtelevasti, mutta aika hyvin. Kirsikka-aika oli ja meni, muutaman kirsikan sain syödäksenikin huppujen alta. Ensi vuonna on laitettava suojat heti, kun kukat lakastuvat. Aprikoosi on tuottanut hyvin hedelmiä tänä vuonna. Muutama on vielä poimimatta ja syömättä.


Aunen päärynä tekee taas tänä vuonna valtavasti päärynöitä. Teemme varmaan sosetta ja päärynänpuolikkaita säilöttyinä. Maku on näissä todella hyvä, vaikka itse päärynät ovat pieniä.


Omenia tulee oikein hyvin. Pudokkaat ovat menneet raakileista asti lampaiden suuhun. Nämä ovat siitä mainioita imureita.


Tyrni teki ensimmäistä kertaa oikean sadon. Tästä yhdestä pensaasta tuli jo lähes kaksi litraa marjoja. 


Boysen kärsi kovasti viime talvesta. Kuvassa näkyy koko tämän vuoden sato. Ehkä sitten ensi vuonna tulee paremmin.


Viinirypäleitäkin tulee todella niukasti, vain muutama terttu. 


Kasvimaa on taas päässyt villiintymään, mutta on sinne tullut satoakin. Kesäkurpitsaa olemme saaneet nauttia jo pitkään, mutta liian hitaasti niitä syömme, sillä kurpitsat kasvavat aivan valtavaa vauhtia.


Monena vuonna ruusupapu ei ole itänyt, mutta nyt sitä on ihan kivasti kulmalaatikoissa. Tosin nyt ne vasta kukkivat, joten satoon on vielä aikaa.


Maa-artisokan sato on hyvä. 


Pensasmustikan pääsato on myös korjattu, mutta vielä sieltäkin tulee marjoja. Vadelmasta ei tule huippusatoa, mutta muutama litra on pakastettuna. Kasvihuoneessakin on vielä muutama poimimatta. Herukat tuottivat ihan hyvin tänä vuonna. 

Munasato on ollut huono tänä kesänä. Yksi piilopesä löytyi, joka oli hylätty. Munat olivat jo pilalla. On meillä yksi pieni nuorikko, joka opettelee juuri munimaan ja yksi pieni kukkopoika. Yksi kanoista asuu jossain ulkona, sillä se tulee aamuisin pyytämään ruokaa pihalla, kun muut ovat vielä teljettyinä sisällä.


Seuraavaksi on kerättävä karviaiset, herukan lehdet sekä viinin lehdet. 

2 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat.
    Miten suloisia teidän lampaat ja niin mukavaa, kun saavat pihalla
    vapaasti oleilla ja nam! omput ovatkin heidän herkkuaan.
    Juuri se aika jolloin nautitaan sadosta ja kerätään talteen talven varalle.
    Täälläkin marjoja, omenoita ja luumuja tulee valtavasti.
    Tyrnipuskia olen ajatellut hankkia, siinä vasta vitamiinipommit.
    Mukavia hetkiä elokuun loppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sadonkorjuu on välillä vähän kiireistä aikaa, mutta niin antoisaa. Meilla lampaita lellitään ihan kunnolla, saavat aina parhaat palat. :D

      Poista