Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Kevätpuuhia

Oli aika siirtyä pihahommiin näin kevään tultua. Tosin ulkona oli niin kylmä, että päätimme ensin aloittaa kasvihuoneesta. Iltapäivällä siellä olikin juuri sopivan lämpöistä. Toppatakin sai laittaa puuhaamisen ajaksi sivuun.


Kukkaruukut ovat talvehtineet täällä. Monessa näkyi vielä elämää ainakin tässä vaiheessa. Toivottavasti säilyvät ihan kesään asti.


Siivosimme lähinnä lammen puolta. Lehdet haravoitiin ja vietiin raksuiksi vuohille, joille maistuivat oikein hyvin kuivinakin. Haravoinnin jälkeen harjasin matot roskista.


Nyt näkymä on siisti altaalle asti. Lisäsin muutaman maton paljaille alueille. Nämä ovat varsin hyvät rikkaruohojen torjujat. Jonkin verran raoista kasvaa kesän mittaan ylimääräistä, mutta paljon vähemmän kuin paljaana.


Seurana meillä oli Helli, joka opetteli kiipeilemään kehikossa. Ensimmäiset laskeutumiset olivat vähän hankalia, mutta niin vain kissa oppi sen nopeasti.

4 kommenttia:

  1. Hyvä kasvihuoneapulainen :) Vanhat matot ovat hyviä rikkaruohojen torjunnassa, eivät mene hukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matot ovat sopivan paksuja tarkoitukseensa ja kestävät aika hyvin. :)

      Poista