Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 31. lokakuuta 2016

Kaappi keittiöön

Tässä yhtenä päivänä sain puhelinsoiton, jossa tarjottiin minulle isoa kaappia edullisesti. Sanoin Isännälle, että kai menemme ainakin katsomaan, millainen kaappi olisi tarjolla. Ja niin menimme ensin vain katsomaan ilman peräkärryä, mutta sitten piti tehdä se uusi reissu peräkärryn kanssa ja tuoda se kaappi sillä reissulla. Melko iso kaappi se olikin. Tästä tulee tulevaisuudessa keittiön astiakaappi nykyisen oven paikalle. Kaappi on maalattu viimeksi 70-luvulla pellavamaalilla. Samalla lukkojen tilalle on laitettu nupit. Laatikotkin ovat olemassa, mutta matkan ajaksi otimme ne pois.


Eihän se reissu ihan siihen kaapin noutoon jäänyt, kun tarjolla oli muutakin tavaraa sävy sävyyn. Ostimme sitten kaappiin sopivan sohvankin, joka myös pääsee keittiön sohvaksi. Ja sitten tietysti yksi keinutuoli vielä mahtuu varmaan jonnekin.


Ja kun vielä oli komuuttikin samaa sarjaa, piti ostaa sekin ja siihen sopiva pyyheliinahylly.


Niin, sitten oli vielä naulakkokin, joka kävisi varmaan johonkin.


Eikä tätä vanhempaa pyyheliinatelinettäkään voinut jättää sinne.


Kun katselin siellä ollutta kaappia, näin sen jo trenkituvan huonekaluna. 


Kaappi päätyi lopulta kamarin puolelle, kun pitihän tämä pöytä tuoleineen tulla myös mukaan. Tuolithan ovat samaa sarjaa meillä jo olevien kahden tuolin kanssa.


Ja yksi sievä (?) lintukin sieltä tarttui vielä matkaan. Tätä ei sitten kanoille näytetä, pidetään piilossa sisällä ja irvistellään sille kilpaa.


Se oli sitten sellainen kaapinhakumatka se. Mutta kerrottakoon, että pääsimme jo kamarin aikaisemmasta kaapista eroon lahjoittamalla sen eteenpäin.

4 kommenttia:

  1. Voi ei miten hienoja ostoksia. Jos ei tuolle naulakolle löydy paikka, olen sen valmis ostamaan....ihan oikeesti...vaikka tiedän, että että siitä taida luopua..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat ihan mieleisiä ostoksia. Ainakaan vielä ei ole tarkoitusta laittaa uudelleen myyntiin näistä mitään. Katsotaan sitten, kun talo alkaa valmistua ja tavarat löytävät paikkansa. Ne jotka eivät löydä, lähtevät myyntiin. :)

      Poista
  2. VOi miten ihania huonekaluja, nuo on kiva laittaa ommaan tuppaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meistäkin ihania ja onneksi todella hyväkuntoisia. :)

      Poista