Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Sua lähde kaunis katselen

Haemme juomaveden lähistön lähteeltä. Tieltä pitää kävellä kaunista polkua noin 100 metriä, jotta pääsee lähteen luo. Paikka on kuin jostain satumetsästä. Matkalla voi popsia mustikoita polun varrella. Osa polusta kulkee saniaisten joukossa.


Paikalla kasvaa suuria puita ja niiden joukossa on isoja kiviä.


Vesisuoni tulee mäeltä suuren kiven alle, johon muodostuu allas.


Aivan lähteen reunalla on litteä kivi, jonka päällä voi kykkiä ja täyttää astiansa. 


Tehtävä kuuluu toistaiseksi ainakin Isännälle, koska minä en pääse vielä kyykkyyn. 


Vesi on raikasta, puhdasta ja hyvälaatuista. Kyllä sitä on aivan ilo juoda. 

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Lajiteltu on

Nyt ne valtavat tavaravuoret talon yläkerrassa ovat lajiteltuina kaikki omissa pinkoissaan. Tämä ensimmäinen kasa on menossa löytöeläinkotiin.


Tässä pinossa ja viereisissä säkeissä on sairaalan potilasvaatteita sekä henkilökuntavaatteita.


Samoin tuossa kaapin edustalla on sairaalavaatteita.


Nämä säkit ovat peittoja, tyynyjä ja petareita.


Kulmasohvan edessä olevat laatikot ovat vaatetta ja kenkiä. Nämä omat menossa kirpputorille.


Kaikki huonokuntoiset ja likaiset vaatteet menivät polttoroviolle pihalle. Tilkut ja muut laitoin käsityökamariin odottamaan jatkojalostusta, joka tulee olemaan muualla kuin täällä. Tämä olikin aika iso operaatio, mutta nyt se on tehty. Vain kuskaaminen enää puuttuu ja vintti muuttuu käyttötilaksi.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Surkeiden sattumusten sarja ja puusouvia

Minä siis teen päivätyönäni vielä gradua. Sen pitää olla valmis kansissaan palautettuna heinäkuun viimeisenä päivänä. Ja kaikki on mennyt ihan pieleen sen suhteen. Keväällä polvioperaatiot veivät aikaa kaksi kuukautta. Juhannuksen jälkeen aloitin sitten täydellä teholla kirjoitusurakan. Sitten kaksi viikkoa sitten hajosi tietokone. Veimme sen korjaajalle ja viikon päästä tuli arvio, että se pitää lähettää parempaan korjaamoon. Sain kuitenkin graduaineistot tallennettua muistitikulle sen jälkeen, kun kone tuli sieltä korjaamolta. Otin vanhan koneen käyttöön. Sen ongelma on täysi kovalevy, mutta sain sillä kuitenkin tehtyä niin, että päivän päätteeksi tallensin aina muistitikulle ja tyhjensin C-aseman tiedostoista. Koneen usb-porttikin oli jotenkin viallinen, vähän väliä se hukkasi yhteyden tikkuun.

Sitten tapahtui se pahin mahdollinen painajainen. Se muistitikku hajosi. Lakkasi tyystin toimimasta. Epäuskoisina Isännän kanssa ihmettelimme asiaa, mutta todettava se oli, ei toimi. Recuvalla sain jotain vanhoja tiedostoja sieltä tallennettua, mutta en sitä osaa gradusta, joka oli valmiiksi kirjoitettu. Eli puolet puhtaaksikirjoitettua gradua jäi jumiin muistitikun sisään. Viimeisenä toivona on nyt firma Helsingissä, joka lupaa palauttaa ainakin 60% kadonneista aineistosta. Ehkäpä nämä aineistot kuuluisivat tuohon prosenttimäärään.

Sinä iltana Isäntä kävi ostamassa uuden tietokoneen, ohjelman ja muistitikun. Nyt ainakin välineet ovat loppuajan kunnolliset.

Joka tapauksessa joudun nyt anomaan jatkoaikaa, sillä ensi viikon alussa pitäisi toimittaa aineisto painoon, mutta edes arvion saamiseen siitä muistitikusta menee viikosta kahteen. Jos aineistoja ei saa palautettua, joudun kirjoittamaan ne uusiksi ja tähän pitää varata ainakin kahdesta kolmeen viikkoon. Voi siihen mennä enemmänkin, sillä aloitan taas työt elokuun alussa. 

Parin päivän paniikin jälkeen alan olla taas hyvässä uskossa ja toivossa, että kaikki kuitenkin järjestyy ajallaan ja saan nuo opintoni vihdoin päätökseen. Yhtä toiveikkaita ovat varmasti opinahjossanikin. Heille on valtava helpotus, että vihdoin pääsevät minusta eroon, siis ihan positiivisessa hengessä kuitenkin. :) Ja sitten minäkin pääsen viettämään ihan normaalia elämää, tai siis tätä vanhan talon omistajan ja kunnostajan elämää.

Sillä aikaa Isäntä on pitänyt puusouvia yllä. Se sembramänty pilkkoontuu päivä päivältä. Viikonloppuna näytti vielä melko suurelta tuo urakka. Suurin osa latvaa oli vielä pusikon peitossa.


Rungosta tulleita isoja pöllejä oli samoin kasapäin pihalla.


Isännällä oli myöhäinen juhannuskokko pihalla, joka ei yöksikään sammunut sateista huolimatta.


Isäntä sai viikolla pariksi illaksi avukseen trenkipojan, jonka kanssa hän jatkoi työtä. Nyt suurin osa latvuksista on jo kaivettu pusikon kätköstä pois. ja suuri ihme on tapahtunut, pihalta voi nähdä aitasta pilkahduksia.


Risuja on kertynyt melkoinen kasa. Siinä on taas Isännälle polttamista, se kun tuntuu olevan aika mieluinen tehtävä.


Vielä on trenkipojalle tiedossa ensi viikollakin pilkkomista, että kaikki puuaines muuttuu polttopuuksi.


Ja isännän sahaamat oksatkin pitää vielä kuskata kuivumaan suulin taakse.


Mutta aitta näkyy jo. Tästä vielä raivataan sellainen alue, että aitta on kokonaan näkyvissä.


Kun tuo puusouvi on tehty, on aika siirtyä tämän pöheikön kimppuun ja tehdä siitäkin sellainen puistoalue.


Niinkuin tuolta puiden välistä pilkottaa jo valoa, niin pilkottaa aina vaikeissakin tilanteissa toivo. Vaikka kaikki menee pieleen, voi aina löytyä toivon pilkahdus. Viimeisen puolen vuoden aikana olen saanut kokea tämän jo useasti.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Luita bunkkerissa

Jännittävä hetki lähestyi. Oli tullut aika selvittää bunkkerin salaisuudet. Ensin sinne meni Isäntä. Tikapuita oli vaikea asettaa tukevasti, mutta Isäntä pääsi turvallisesti alas. Bunkkerin lattialla oli niin paljon lahoa puuta, että päätimme poistaa niitä ensin kissanluukusta. Kissanluukku onkin valtavan kokoinen, taitaisi siitä hivuttamalla mahtua ihminenkin. Poistimme siis kaikki isommat irtopuut tilasta tuota kautta. Isäntä nosteli ne alhaalta luukulle ja minä heittelin ulkopuolella ne kauemmas.


Puiden poiston jälkeen tikkaat saatiinkin tukevasti, jotta minäkin uskaltauduin alas. Minun pitää vielä varoa tuon polven kanssa, kun se ei ole ihan kunnossa. Isännällä on sellainen otsalamppu, jolla valaisee koko paikkakunnan, joten sen valossa oli hyvä tutkia tilan joka kolkka.


Eipä tila ollutkaan mikään ihan valtava holvi, mutta onhan sillä kokoa pienen talon kellariksi. Pituus on 270 cm, leveys 160 cm ja korkeus 193 cm. On ollut aikoinaan kova kaivaminen, jotta talon alle näin ison ja korkean kellarin on saanut. 


Kellarin ilmahormi menee nurkasta ylöspäin talon alle. Talon takana ja edessä olevat kissanluukut huolehtivat ilman siirtymisestä pois talon alta.


Kellarin kissanluukku menee myös etupihalle kuistin toiselle puolelle. On siinä kissalle kyllä loikkaamista takaisin, jos tuolta sattuu hyppäämään kellariin. Olemmekin pitäneet tuossa ulkopuolella ritilää, etteivät Sulevi ja Vihtori vahingossa putoaisi kellariin.


Lattia on maalattia. Sen pinnalla oli vielä valtavan paljon kaikkea puumoskaa, jota keräsimme neljä muovikassillista.


Nurkasta ei löytynyt luurankoa, mutta luita kylläkin. Selvästi on joku menettänyt henkensä ja sen jälkeen paloiteltu. Tosin tässä nyt ei ole mitään suurta tragediaa taida olla, mutta pitäähän kellarista aina jotain löytyä. Mutta emme ole vielä kaivaneet lattiaa auki. Jospa sieltä löytyisi kätketty aarre. 


Kellari itse oli kuiva ja hyväkuntoinen. Jos sinne tekee uudet tikkaat, tilaa voi hyvin käyttää säilytykseen. Mutta olisipa ollut jännittävää, jos sieltä olisi ollut joku salakäytävä kauemmas pihalle sellaiseen priesthole-tyyliin. Ehkäpä 30-luvulla ei vaan ollut sellaiselle tarvetta.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Komero ja bunkkeri

Trenkituvan eteisen suurempi komero alkaa olla jo tyhjempi ja siellä pääsee jo liikkumaan. Tosin siellä pitää kulkea varovasti, koska lattiassa on kauhea aukko.


Tilassa on kaksi ikkunaa, joista tulee valoa. Tästä ikkunasta näkee etupihalle, tai siis pitäisi nähdä, jos ikkuna olisi pesty.


Tilaa komerossa on ihan runsaasti, kunhan ottaa kaikki nurkat käyttöön. Tätä olemme suunnitelleet vaatesäilytyspaikaksi ainakin toistaiseksi. Tällä hetkellä vaan komero haisee laholle, ettei sinne kannata laittaa mitään säilytettävää.


Ovi on vintin portaiden alla, mutta kyllä tuosta kulkemaan pääsee. Itse asiassa tämäkin tila on hyvin suunniteltu. Näin pienessä talossa tällaiset suuret komerotilat ovat olleet kyllä hieno lisä.


Nyt pääsin paremmin tutkimaan tuota vanhaa kaappia, jonka harmaa pintamaali on krakeloitunut. Näyttääkin siltä, että alkuperäinen maali on ollut sitä vanhaa punaruskeaa ja harmaa pinta on myöhäisempää perua.


Ovessa olikin vuosilukuja. Jos tuo ylempi pitää paikkansa, kaappi alkaa olla ihan vanhanpuoleinen, mutta näistä ei oikein voi olla täysin varma. Harmaa maali oli kyllä hyvin tyypillinen 50-luvun maali, joten se voi pitääkin paikkansa.


Lattiassa oleva aukko tietysti kiinnostaa aivan valtavasti. Oli siinä jonkinlainen luukkukin, mutta se oli niin laho, että putosi parilla polkaisulla bunkkerin lattialle. Jopa nämä luukun tukilaudat ovat lahonneet ja ne pitää uusia.


Kuva ei anna millään oikeutta bunkkerin syvyydelle. Tässä tämä näyttää maksimissaan 1,5-metriseltä, mutta voin vakuuttaa, että sillä mitalla ei pääse vielä lähellekään pohjaa. Roikotin kädessäni tuollaista 1,5-metrin mittaa, mutta en saanut sen alapäätä vielä lähellekään lattiaa. Siellä on siis ainakin kaksi metriä tilaa, jonka päällä on sen katto ja asuinkerroksen lattia.


Kunhan Isäntä tuo tänne tikapuut, menemme tutkimaan kellaribunkkeria tarkemmin. Vanhat tikapuut ovat lahonneet ja pudonneet, luukunpalasia näkyy tuossa päällä. Mutta mitä mahtaa olla niissä nurkissa, joihin ylhäältä ei näe? Tila on niin iso, että luukusta katsomalla ei näy kaikkia seiniä. Isäntä arveli, että tila jatkuu ainakin keittiön seinään asti. Ja pakosti se yltää myös jonkin verran kamarin alle. Se selviää sitten, kun pääsemme laskeutumaan ja katsomaan, mitä siellä on.


Tämä se vasta oli jännittävä löytö. Miksi ihmeessä näin pieneen taloon on tehty näin massiivinen kellari? Mitä me tänne tälle tilalle teemme? Alkaa näitä kellareitakin olla jo aika monta.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Pusikosta puistoksi

Nyt oli valtavan hyvä syy laittaa hieman pusikkoa nurin, kun nuo herukkapensaat löytyivät. Annoin Isännälle ohjeeksi tehdä metrin verran tilaa joka puskan ympärille.


Herukkapensaissa oli ihan kunnolla marjojakin. Tämä oli kyllä hieno yllätys.


Annoin luvan tehdä puidenkin ympärille kunnolla tilaa, paitsi, jos herukkapensas oli liian lähellä.


Sieltä alkoi pilkistää taas yksi pensas. Tämä oli yhtä hauskaa kuin pääsiäismunien avaaminen.


Jotkut pensaista olivat vaikeita avattavia, mutta kyllä ne vaan sieltä löytyvät.


Samalla, kun pelastimme herukoita, saimme valtavan paljon pusikkoa raivattua. Tästä alueesta tulee pikkuhiljaa sellainen puistomainen puutarha, jota toivommekin.


Jo nyt pusikkojen synkkyys on väistynyt ja valo pilkottaa jo.


Komeat puut pääsevät aivan eri tavalla esille, kun juurelta lähtee niin paljon tuota materiaalia.


Pensaiden toisella puolella alkaa olla enemmän tilaa. 


Talokin näkyy jo kasvihuoneelta katsottaessa.


Angervoa jäi vielä kahden portin väliin. Isompi pensas on lähellä taloa.


Siinä on jo kukkiakin.


Toinen pensas on lähempänä trenkitupaa. Kyllä nämä riittävät aivan mainiosti tälle alueelle.


Eivätkä nuo pusikosta leikatut oksatkaan hukkaan mene. Samalla vaivalla saimme kutuille valtavan monta kerppua ensi talveksi. 

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Haa, löysinpä ne tuolta pusikon kätköistä!

Tienvieren pusikko on jo saanut osansa raivaussahasta. Mutta melkoista pöheikköähän tuo on vielä. 


Kun katselin vähän tarkemmin, aloin nähdä jotain mielenkiintoista. Näetkö sinä?


Eikä se ollut ainoa. Täälläkin näkyy.


Ja täälläkin on yksi.


Kyllä, juuri niitä ne ovat, marjapuskia. Ja niitä on paljon. Isäntä kävi myös kahlaamassa pusikossa ja sanoi niitä olevan kymmenen paikkeilla. Mutta ovat herukat kyllä aivan väärässä paikassa mielestäni. Puiden alla varjossa pensaikossa ei varmaankaan kovin suurta satoa ole odotettavissa. Kyllä minä ne sieltä vielä siirrän, kunhan tuonne kauemmas alarinteeseen saamme tilaa raivattua.


Pari puskaa on myös aitan edessä, mutta ne ovat myös aivan honteloita, koska siellä vasta varjoa onkin. Jonain päivänä on aittakin esillä pihalta nähtävissä.