Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Kirjeystävä Intiasta

Muistatko sellaista aikaa, kun koulun kautta oli mahdollisuus hankkia kirjeystävä ulkomailta? Muistan, kun luokkaamme tuli kuponkeja, joihin voisi täyttää toiveensa ystävistä eri maista. Valitsin neljä eri maata, jotka olivat Intia (Ida), Jamaica (Franklyn), Brunei (Sarinawati) ja Peru (Carmen). Intiasta sainkin pitkäaikaisen ystävän Idan, jonka kanssa kirjoittelimme säännöllisesti muutaman vuoden. Sitten kirjeenvaihto jäi vuosiksi.

Kymmenen vuotta sitten sain Facebookiin viestin:
sanna , iam idas daughter judith from india .my mum had a pen friend named sanna fom finland she wld like to know if its u do reply

En hoksannut kysyä, miten monta Sannaa Judithin piti käydä läpi ennen minua. Tästä alkoi uusi yhteydenpito, josta seurasi myös ajatus tapaamisesta. Suunnittelimme matkustamista kymmenen vuotta, kunnes viime syyskuussa laskimme Isännän kanssa mahdollisuuksiamme ja tulimme tulokseen, että marraskuussa voisi matkustaa, jos molemmat saisimme lomat samaan aikaan.


Matkalaukkumme olivat täynnä tuliaisia lähtiessämme innolla matkaan. Intiaan on hyvä Finnair-yhteys, joka on nopea ja edullinen. Lensimme Delhiin ja jatkoimme sieltä Indi Go:lla Ahmedabadiin.


Vietimme ikimuistoisen ajan kirjeystäväni Idan ja hänen perheensä luona. He veivät meidät katsomaan nähtävyydet, Idan työpaikan (hän on 1200:n oppilaan yksityiskoulun rehtori) sekä syömään intialaisia ruokia eri ravintoloihin.





Olimme varanneet vielä kaksi päivää Jaipuriin, jossa majailimme vanhassa kaupungissa entisessä palatsissa (Bissau palace). Tästä oli lyhyt matka myös tärkeimpiin nähtävyyksiin (City palace, Hawa Mahal, Amer Fort).


Liikenne Intiassa on aivan järkyttävää. On ihme, että siellä selviää hengissä niinkin moni. Lehmien, norsujen, kamelien, vuohien, kanojen, apinoiden, autojen, bussien, rikshojen, mopojen ja moottoripyörien seassa käveleminenkin tuntuu vaaralliselta. Mutta selvisimme monen läheltä piti -tilanteen jälkeenkin hengissä.


Matkasta jäi paljon hyviä muistoja. Nyt odotamme, että ystäväni pääsisi käymään Suomessa vastavierailulla.

tiistai 3. joulukuuta 2019

Makuukamarin muutoksia

Makuukamari on saanut hieman päivitystä. Ryijyksi päätyi enoni jäämistöstä kaunis, vaikka vähän modernimpi ryijy Metsässä palaa. Nyt sininen ei ole liian hallitsevana, vaan punainenkin saa tilaa. Sängynpäällinen on Intiasta käsityönä tehty applikaatiotyö, johon on myös nuo lasikirjailulla koristellut tyynynpäälliset. Nämä saavat nyt pysyä toistaiseksi, sillä näkymä miellyttää ainakin omaa silmää.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Rocky road

Hyvää ensimmäistä adventtia! Nyt alkaa joulun odotus. Odotuksen helpottamiseksi valmistin yhtä lempiherkkuan, joka on Rocky road. Rocky road on Australiasta peräisin oleva herkku, jonka alkuperä on vähän kyseenalainen.

Rocky Road keksittiin Australiassa vuonna 1853, kun pyrittiin myymään makeisia, jotka olivat pilaantuneet pitkän kuljetusmatkan aikana Euroopasta. Melbournen ulkopuolella olevissa kaupungeissa asuvat kullankaivajat olivat varakkaita, mutta vailla koulusivistystä. Piittaamattomat liikemiehet käyttivät hyväkseen näitä miehiä sekoittaen pilaantuneisiin makeisiin huonolaatuista suklaata ja muita ”täyteaineita”, kuten paikallisia pähkinöitä. Nimi Rocky Road tulee siitä ”kivisestä tiestä”, joka matkaajien oli kuljettava päästäkseen kultakentille. (Kinuskikissa)


Ja tässä yksi ohje Kivimäen tapaan:

Sulata kaksi Fazerin sinistä ja 50 g voita vesihauteessa.


Pilko kulhoon 28 vaahtomakeista. Pilko myös desin verran kuivattua omenaa.


Lisää desi kuivattua mustikkaa.


Lisää 2 dl riisimuroja.


Lisää 2 dl suolapähkinöitä.


Lisää 1 dl saksanpähkinöitä.


Sekoita kaikki aineet keskenään ja levitä paperoituun matalaan vuokaan. Lisää päälle koristeeksi pähkinää ja vaahtomakeisia.


Painele paperin avulla tasaisemmaksi ja laita jäähtymään kylmään tunniksi.


Leikkaa palasiksi, maistele, ja laita loput jääkaappiin. :)


Rocky roadiin käy melkein mikä tahansa täyte. Laittaisin tavallisen riisimurojen tilalle jotain kuitumuroa. Kuivatut marjat ja hedelmät sopivat valtavan hyvin ja tuovat sopivasti kirpeyttä. Maku on kuitenkin aika sopiva, ettei tule napsittua kaikkia kerralla, vaan vähempikin riittää.

lauantai 30. marraskuuta 2019

Uusia vuohia

Tänään haimme kolme uutta vuohta laumaan. Meillä ei ole ollut tarkoitus enää kasvattaa laumaa suuremmaksi, mutta nämä olivat erikoistapauksia. Nämä tulivat meille talvihoitoon, mutta tarkoitus on myydä ne eteenpäin, kunhan ovat tänne ensin asettuneet. Vuohista kaksi on kuttuja ja yksi rupukki, Pyry, joka on meiltä lähtenyt maailmalle. 


Ensimmäiset hetket tarhassa näyttivät sujuvan ihan hyvin. Videolla vuohet sulautuvat taustaansa niin hyvin, ettei siitä oikein mitään erota.


Valkoinen on Laku ja harmaa on Serena. Kalle ja Pyry kokeilivat jo sarviensa vahvuutta. Voitto oli kovin kiinnostunut uusista tytöistä. Ei mene pitkään, kun nekin ovat tiineinä.

lauantai 16. marraskuuta 2019

Kanatarhan katto

Kanatarhan rakentaminen on taas edennyt. Nyt huomaa todella hyvin tuon valtavan koon, mitä ei perustuskuoppia tehdessä vielä hahmottanut. Myös korkeus on hyvä, sillä nyt ikkunat saavat valoa sivusta, kun katto ei tule eteen.


Seuraavana vaiheena oli tuttuun tapaan aluskatteen laitto.


Kattopellin jälkeen alkoi tarha näyttää jo oikein hienolta. Kanat olivat aluksi vähän ihmeissään, kun kesän ajan olleet telineet purettiin pois ja kehikko alkoi muodostua. Ne seurasivat ihan vierestä työmiehen tekemisiä, välillä vähän liiankin tuttavallisesti.


Nyt räystäskourukin on jo asennettuna, eikä puutu kuin verkot ympäriltä, jotta tarha on valmis. 


Marraskuun kuvat ovat kovin ankeita, kun on niin pimeää koko ajan.

lauantai 2. marraskuuta 2019

Viimeisiä syystöitä

Aamupäivän sade hellitti viimein ja ilma alkoi kirkastua sen verran, että pihalla oli miellyttävä olla. Nyt olikin vihdoin hyvä päivä laittaa kukkasipulit maahan myyrien syötäväksi, kuten Isäntä sen ilmaisi. Hän taisi jo vähän ihastua ajatukseen, että meillä olisi keväällä sipulikukkia ruukut täynnä. Nyt niitä piilotettiin kuitenkin maahan, kun ei luntakaan ollut kuin ihan vähän, eikä maakaan ollut vielä jäätynyt.


Ensimmäiseksi menimme aittapihalle, jonne mahtui vielä paljon tulevaa kukoistusta. Kun laitoin pari pussillista kirjopikarililjoja, totesin, että nämä taitavat olla myyrien herkkuja, sillä en ole vielä koskaan saanut yhtään kukkaa, vaikka joka syksy jonnekin näitä olen istuttanut. Mutta toiveissa on taas hyvä elää. Sain Isännän kaivamaan kuoppia, joten työ sujui nopeasti.


Kuvat ovat aika surkeita, mutta minulle ne ovat tärkeitä, koska muuten unohdan täysin, mihin olen mitäkin piilottanut. Monesti olen vain luottanut, että tietysti keväällä muistan, mutta talvi vie ne muistikuvat kuitenkin. Niinpä tämä saa olla minulle muistin avuksi, vaikka muuten eivät niin mielenkiintoisia olekaan.


Isäntä tyhjensi myös suihkulähteen vedestä ja jäästä. Vihtori katsoi touhua tiukasti. Ihmetteli varmaan taas isäntäväen tekemisiä. Helli ehti sillä välin jo mennä tutkimaan syreenimajan rampin kivien väliseen koloon. Taitaa olla isokin onkalo siellä, sillä takaisin se tuli ihan eri kohdasta.


Hellillä on lyhyt, mutta todella tiivis turkki, jota eläinlääkärikin ihaili. Siinä taitaa olla vähän brittiläistä perintötekijää maatiaisen joukossa, sillä sen pääkin on niin tasaisen pyöreä.


Kun aittapiha tuli valmiiksi, siirryimme kylttipaalun juureen puutarhapuolelle. Ensi keväänä voisi kaivaa tämän kukkapenkin kokonaan ylös (paitsi nämä kukkasipulit) ja poistaa rikkakasvien runsaat juurakot (ja sen muovikerroksen). 


Kissat seurasivat tekemistämme tiukasti yläilmoista. Hellikin uskaltautui kiipeämään aivan ylös paaluun, vaikka alas olikin vaikeampi tulla. Sinnikkäästi se hivuttautui kyltti kerrallaan alemmas, kunnes uskalsi hypätä lopun matkan.


 Viimeiset kukkasipulit olivat vihdoin kätkössä, ja pääsimme jatkamaan töitä kasvihuoneeseen.


Kiikutimme kaikki pihalla vielä olleet ruukkukukat kasvihuoneeseen. Totesimme, että talven aikana pitää taas siivota tila rikkaruohoista ja kuivista lehdistä ja oksista. Mattoja on nyt kertynyt hyvin varastoon, mutta ne pitää vielä laittaa kulkuväylille. Huomasimme kasvihuoneen katossa taas pari reikää, jotka pitäisi hoitaa ajoissa ennen isompaa repeämistä.


Pyhäinpäivän kunniaksi laitoin vielä kynttilät pihalyhtyihin. Eikä tällaisina harmaina syyspäivinä kovin paljon ehdi tehdäkään, kun hämärä hiipii paikalle ja on aika siirtyä taas sisätiloihin.

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Navettaremontti jatkuu

Navetan kanssa on vielä paljon tehtävää, mutta onhan tuota jo valmiinakin. Rännitkin ovat jo asennettuina paikoillaan ja vedet valuvat kohti päätyä.


Päädyssä on jo valmiina maahan kaivettavat putket, jotka johtavat vesiä kohti peltoa. Jos kaikki vesi jäisi tuohon päätyyn, olisi pääty aina kuraliejua.


Myös edessä on uutta tulossa. Kanat saavat hulppean kokoisen tarhan kevättä varten, jolloin niillä on vielä ulkonaliikkumiskielto muuttolintujen vuoksi. 


Tarha lähtee oven jälkeen ja jatkuu päätyyn asti. Korkeuskin näkyy jo kuvassa hyvin. Katoksi tulee sama materiaali kuin varsinaisessakin katossa. 


Ja jos ihmettelit kovin kesäistä kuvaa, niin selitys on, että otin nämä kuvat viikonloppuna. Maanantaina olin suunnitellut mennä istuttamaan kukkasipulit, mutta aamulla näytti tältä. Saattaa olla, että keväällä meillä on paljon sipulikukkaruukkuja pihalla. :)

tiistai 15. lokakuuta 2019

Helli-kisusta

Pikku-Helli on aivan ihana tapaus. Se on seurallinen, vilkas ja suloinen. Kaikki samassa paketissa siis. Alkuaikoina se nukkui aivan kiinni minussa, mutta nykyään se valitsee usein jo Isännän kainalon tai Vihtorin vieruksen.


Hellin lempiruoka on ehdottomasti Isännän keittämä puuro. Huomasimme sen sattumalta, kun kisu tuli Isännän lautaselle sen näköisenä kuin ei olisi koskaan saanut ruokaa. Nykyään se siis nauttii aamulla annoksen puuroa.


Aivan pikkuisena Helli oli jatkuvasti käsissä kiinni. Ja se osasi purra valtavan lujaa. Nyt tämä touhu on vähän jo helpottanut, vaikka Isännän varpaat vielä houkuttelevatkin. 


Kunnon riehumisen jälkeen se saattaa nukahtaa aivan niille sijoilleen, mutta varsin naisellisesti. Olemme huomanneet selvän eron poikakissoihin, sillä tämä kissaneiti on todellakin sievä neiti.


Ympäristöön tutustuminen on sujunut hienosti. Jopa vuohela on tullut tutuksi, vaikka se on vielä vähän pelottava paikka suurten sarvipäiden vuoksi. Kanat taas saavat välillä säikyttelyjä pihalla, mutta ei kannata kovin lähelle mennä kukkoa.


Tien toinen puoli on vielä liian suurta maailmaa, eikä sinne ole vielä asiaa edes Vihtorin seurassa. Iltasella voi kuitenkin juosta vähän tiellä.


Vihtorin kanssa oli hieman alkukankeuksia, mutta nyt ne ovat jo mennyttä elämää ja laumautuminen on tapahtunut hienosti. Helli yrittää välillä puhdistaa Vihtorin turkkia, mutta taitavat pitkät karvat mennä kurkkuun asti, sillä touhu loppuu lyhyeen. Sen jälkeen voikin vähän ottaa matsia, vaikka Vihtori ei millään viitsisi kakaroiden pelleilyä.


Videolta näkee hienosti tuon naisellisen tassutuksen. On se aivan toista kuin kollinröhiläillä.


torstai 10. lokakuuta 2019

Aikainen lintu nappaa madon ja myöhäinen Emäntä sadon

Niin kävi, että mikkelinpäivä meni menojaan, eikä Kivimäessä ollut vielä merkkiäkään ämmien siirtymisestä lopullisesti pirttiin. Eikä ämmiä näkynyt kyllä pihallakaan. Mutta lokakuun alku sentään vielä oli viime lauantainakin. Niinpä oli vihdoin aika käydä korjaamassa satoa. Keväällä tehty pelto oli oikein vehreän näköinen, mutta oli siinä kova työ etsiä jotain syötävää, sillä pelto kasvoi kaikkea muutakin.


Perunoita löytyi sentään pari kunnollista laatikollista. Osa oli hyviä ja osa erinomaisia. Sato oli sen puolesta oikein onnistunut, mutta melkoinen työ oli kaivella heinittyneestä pellosta rivejä esille. Isäntä päätti samalla kääntää koko perunapellon. 


Pellosta emme muuta ottaneetkaan. Pellavaa siellä olisi paljonkin vielä, mutta totesin, etten kuitenkaan ehtisi niitä käsitellä olemattomilla välineillä, joten jäivät sinne odottamaan aikaa parempaa. 

Hampulle oli käynyt huonosti. Joku oli pistellyt poskeensä joka ikisen varren. Syyllisten jäljet olivat helposti havaittavissa. Mokomat peuranröhiläät olivat käyneet pitämässä pirskeitään, mutta jättäneet kaiken muun kasvuston silleen ja syöneet vain ne hamput. Joten hamppulankakin jäi tällä erää tekemättä.

Kasvulaatikoista löytyi sentään jotain pientä. Porkkanat olisivat toki kasvaneet helpolla isommaksikin, jos joku olisi muistanut harventaa ne. Mutta pikkuporkkanat ovat tietysti oikein maukkaita ja hyviä syötäviä nekin. Ehkä yritän ajatella tätä satoa enemmän määrällisesti, jotta se tuntuisi isommalta. Punajuuria tuli odotetusti eli muutama kappale.


Sipulista tuli kohtalainen sato, vaikka kastelulla olisi saanut isompia sipuleita. Nämä riittävät joksikin aikaa meidän tarpeisiimme, joten ihan tyytyväisiä saamme olla sen osalta. Yhdessä nurkassa näkyy maa-artisokkaa, joka tuotti ihan mukavasti ensimmäiselle vuodelle. Suuren osan jätin maahan kasvamaan lisää.


Jos me saamme ihan mukavan sadon, saavat tietysti eläimet siitä osansa. Jääkööt maanpäälliset osat heille herkuiksi, niin me syömme muut osat. 


Salaateista poimimme vielä parhaat osat, mutta niiden loput menivät iltapalaksi vuohille. Luulin kovasti kasvattaneeni myös lanttua ja naurista, mutta niiden laatikoista löytyi vain jäniksenpapanoita.