Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Syysistutuksia

Kun hetkeksi tuli vähän parempi ilma, innostuin taas pihapuuhista ja istutin pitkään odottaneet kasvit paikoilleen.


Minulla oli kolme pientä tuoksuköynnöskuusamaa, jotka istutin paviljonkitasanteelle tasaisin välimatkoin. Kaiteet puuttuvat vielä, mutta ne tulevat varmaan vasta keväällä, sillä ne vaativat lisäsuunnittelua pysyäkseen pystyssä. Maa on niin kivikkoista, ettei tolppajalkoja voi käyttää.


Kulmissa on korkeampia kohtia, jotta kuusama pääsee kipuamaan korkeuksiin. Joskus vielä tässä kukkii ja tuoksuu aivan ihanasti kuusama, kun nautimme upeassa auringonpaisteessa iltapäiväteen. Tai niin ainakin kuvittelemme. ;)


Tasanteen vierelle istutimme myös rusokuusaman. Nyt se on kauniin punainen ja sulautuu hyvin värikkäiden lehtien joukkoon.


Pitkään olivat odottaneet myös esikot, jotka lopulta sain istutettua kylttipaalupenkkiin.


Samalla huomasin, etten ollutkaan istuttanut ruusukvitteneitä, vaikka olin sentään saanut laitettua ne tulevalle paikalleen. Onneksi tuli huomattua ennen talven tuloa.


Saimme rypäleistä vastalahjaksi valtavan määrän mansikantaimia. Isäntä istutti ne talveksi yhteen kasvilaatikkoon. Keväällä alkaa olla varmaan ihan pakko tehdä se mansikkamaa vihdoin valmiiksi, jotta nämä pääsevät kunnolliseen istutukseen.


Muutama ruusukin oli odottanut istuttamista pitkään, joten nyt ne saivat paikkansa kivikkoisessa maassa trenkituvan lähellä. Tuossa on jo valmiina yksi suviruusun taimi, joka kuitenkin kesällä sai tuuhennusleikkauksen Isännän raivaussahalla. Ei se siitä lopullisesti onneksi suuttunut. Tälle alueelle olen suunnitellut pensaita enemmänkin, sillä oikein muuta tuohon ei voi laittaa isojen kivien vuoksi.


Yksi ruusuista pääsi kuivurirampin toiselle puolelle.


Vielä riittää puuhaa pihalla, sillä muistin kaivaneeni kasvihuoneesta kesällä valtavan määrän kukkasipuleita. Niitä olikin kaksi laatikollista, joten jostain pitäisi keksiä näille uudet paikat.


Varjolevähtämön rakennelmatkin ovat vielä kesken. Tänne minulla on kolme kärhöä jo odottamassa istutusta. Nuo metalliosat ovat peräisin siitä tuulen viemästä paviljongista. Kaikki ehjät osat pääsevät vielä hyötykäyttöön varjolevähtämön porttina.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kombucha ja jun

Kaiken säilöntäoperaation keskellä tutkin kefiirin vaikutuksia netistä, kun törmäsin kummalliseen juomaan, jota kutsutaan kombuchaksi. Tottakai innostuin siitä niin paljon, että halusin kokeilla sitä. Kombuchan valmistamiseen tarvitaan mustaa teetä, vettä, sokeria ja scoby, joka on bakteerien ja hiivojen yhdistelmä. Mutta minulla ei ollut scobya. Luin ohjeita, joissa luvattiin scobyn muodostuvan valmiiseen kombuchaan, jota voi ostaa vaikkapa luontaistuotekaupasta. Niinpä päätin kokeilla. Jotain tästä valmiin kombuchan ja sokeroidun mustan teen yhdistelmästä tuli, mutta ei sitä luvattua scobya. Niinpä neljän viikon kokeilun päätteeksi heitin nesteen pois.


Sain hankittua postitse scobyn. Paketti oli vaurioitunut postissa (kas kummaa), mutta siitä huolimatta ajattelin kokeilla, olisiko siinä luvattua tehoa juomaan.


Tein vihreästä teestä, vedestä ja sokerista liuoksen, johon tuon pienen scobyn laitoin suurin toivein. Muutaman päivän päästä nesteen pintaan alkoi muodostua ällön näköinen kelmu, joka siis oli toivottua.


Kahdeksan päivän kuluttua tulin siihen tulokseen, että juoma olisi valmis seuraavaan käsittelyyn, jota kutsutaan toiseksi fermentoinniksi. Käytännössä siis juoma kaadetaan pienempiin astioihin, joihin voidaan laittaa jotain maustusaineita. 


Neljä vajaata puolen litran tölkkiä tuli tuosta annoksesta, jonka olin tehnyt. Pieni osa piti säästää seuraavaa erää varten.


Maustoin nesteen rypälemehulla ja laitoin kaappiin pariksi päiväksi tekeytymään. Tuon ajan kuluessa juomaan muodostuu hiilihappoa, joka tekee juomasta entistä parempaa.


Nyt minulla oli siis se alkuperäinen scoby ja uusi pintaan muodostunut scoby. Päätin jakaa nämä vielä erikseen ja tehdä kaksi erilaista juomaa.


Jun on samaan tyyliin tehty juoma, joka tehdään vihreästä teestä, hunajasta ja vedestä scobyn avulla. Junia kutsutaan kombuchan shamppanjaksi, joten aika jalosta versiosta on kysymys.


Toisen juoman päätin tehdä mustasta teestä sokerin kera.


Juomien valmistuksessa on tärkeää, että neste on kylmää, kun scoby lisätään. Teetä kannattaakin tehdä pieneen määrään vahva annos, jota voi kylmällä vedellä jäähdyttää. 


Juoma saa olla huoneenlämmössä kankaalla piukasti peitettynä vähintään viikon, jonka jälkeen makua voi testata. Jos juoma on liian pitkään, siitä tulee etikkaa. Tuo scoby syö juoman makeutta, eikä siten juomaan muodostu alkoholia kuin hyvin pieni määrä (kuten kefiirissäkin).


Koska kefiirin vaikutukset ovat olleet varsin positiivisia vatsoillemme, arvelemme myös kombuchan ja junin jatkavan tätä vatsa- ja suolistoystävällistä työtä kehoissamme. Kerron kyllä, mitä vaikutuksia huomaan, kunhan pääsemme nauttimaan ensimmäisistä annoksista.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Lisää satoa

Sadonkorjuu jatkuu vieläkin. Onneksi nyt alkaa jo pian näyttää siltä, että muutakin elämää on tulossa. Mutta sitä ennen on vielä jonkin verran pientä puuhastelua. Viimeiset lehtikaalit sain kerättyä vihdoin. Tulisi sieltä varmaan vielä muutama lehti, mutta en pidä niitä aivan välttämättöminä poimia. Olen kuivannut kaikki lehtikaalit ja purkittanut. Käytän niitä keittoihin ja soseisiin, joskus pirtelöönkin. Ruusukaalit jäivät todella pieniksi. Olen paistanut ne voissa pannulla. Ehkä vielä yhden erän niistä saa kerättyä.


Omenia on vielä valtavasti. Näistä teen vielä kattilallisen hilloa aronian kanssa. Loput kuivaamme ihmisille hunajaveteen kastettuina ja kutuille sellaisenaan.


Pyysin Isäntää poimimaan sipulit, mutta unohdin mainita, että varret saa jättää. Ehkä nämä eivät siitä pahastu, jos kuivuvat nätisti pinnastaan.


Juureksia tuli epämääräinen joukko. Porkkanat ovat jo säilöttynä, mustajuuret pellossa, mutta punajuuret ja nauriit ovat tässä. Lantutkin odottavat vielä. Perunoita tuli kolme laatikollista.


Viimeiset viinirypäleet ovat nyt poimittuina. Näitä on riittänyt runsaasti viemisiksikin. Ja tottahan toki olemme näitä syöneet joka päivä todella paljon. Jos säät pysyvät leutoina, boyseniakin saattaa vielä ehtiä kypsyä muutama litra.


Kaksi ämpärillistä puolukkaa odottaa myös käsittelyä. Pakastimet alkavat olla jo todella täysiä, joten teen varmasti hilloa ja laitan ämpärissä survottuna kellariin. Niinhän ennenkin puolukat säilöttiin. Aroniaa on kolme ämpärillistä, mutta sitä varmasti kuivaan pari ämpärillistä kuttujen ja kanojen herkuiksi.


Muutaman yrtin poimin vielä kuivattaviksi. Iisoppia en olekaan ennen tätä kasvattanut.


Kunhan nämä työt ovat tehtynä, on vuorossa pihatuvan suursiivous, jonka jälkeen voi hyvillä mielin siirtyä pääasiassa sisäpuuhiin. Paitsi pieniä pihapuuhia saattaa olla vielä säiden salliessa vuorossa.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Omenapuita

Meillä on yhteensä kuusi omenapuuta, joista tulee ihan hyvä määrä omenia. Pienimmästä puusta ei tule ihmisravinnoksi kelpaavia omenoita, vaan valtavan pieniä ja kitkeriä omenoita. Epäilen, että tässä on alunperin ollut vartettuna joku muu puu, sillä ennen leikkaamista tässä oli vain omenapusikko. Nämä omenat maistuvat kuitenkin vuohille, joten puu on saanut olla.


Toinen puu on varreltaan aivan käkkyrässä, mutta se tekee omenia, joten sekin on saanut pitää vimpulan vartensa. Nämä ovat ihan kelvollisia omenoita, mutta kovin monta niitä ei yleensä ole. Ylimääräiset menevät nekin kutuille evääksi.


Parhaat omenat tulevat tästä puusta. Nämä ovat juuri niitä syvänpunaisia mehukkaita omenia, joista teen hillot ja kuivatut omenanviipaleet meille ihmisravinnoksi.


Tämä omenapuu on kaikkein huonoimmassa kunnossa, mutta sen yksi haara tekee vielä omenia. Nämä kypsyvät jo varhain syksyllä. Rupia niissä on niin paljon, että kuttujen eväiksi menevät yleensä tuoreeltaan.


Talon päädyssä on myös vanha omenapuu, joka elää varmaan viimeisiä vuosiaan. Sen omenat kypsyvät melko myöhään, mutta ovat yleensa hyvälaatuisia, vaikka happamia.


Vanha kierteinen puu on myös talon toisen päädyn lähellä. Sekin tuottaa ihan mukavasti omenia vielä. Minkään puun lajikkeesta en mene sanomaan mitään, sillä en niitä kuitenkaan tunnista. 


Pihlajanmarjojen kerääminen on monesti aika hankalaa, kun marjat ovat niin korkealla. Parina syksynä olemme kaataneet yhden pihlajan, josta saamme tarpeeksi marjoja talveksi. Toistaiseksi on varaa tehdä näin, mutta jossain vaiheessa pitää keksiä muita keinoja.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Pöhinää pihatuvassa

Kaikki liikenevä vapaa-aika kuluu nykyään pihatuvassa, sillä siellä on säilöntä menossa monin tavoin. Sato on tänä vuonna erittäin hyvä ja runsas, joten työtäkin on sitten samassa mittakaavassa.


Punaisista omenoista tuli valtavan söpöä pinkkiä hilloa, joka tietysti maistuu paremmalta kuin tavallinen omenahillo. Käytän hilloihin myös kuoret, sillä niissähän ne vitamiinit pääasiassa ovat. Ja juuri nuo punaiset kuoret saavat tuon kauniin värin aikaiseksi.


Pihlajanmarjojakin on tänä vuonna varmaan ennätysmäärä, joten sitäkin on noukittava niin paljon kuin ehtii.


Tein yhden omenahillosatsin pihlajanmarjoilla maustettuna. Laitoin vain sen verran pihlajanmarjoja, että maku oli sopivan terävä, mutta ei vielä aiheuttanut irvistystä happamuuden vuoksi. 


Omenankarat eivät ole meillä jätettä, vaan ne kuivataan kutuille talviherkuiksi. Samoin viinirypälemössö, joka mehustamisesta jää, kuivataan kutuille ja kanoille talviherkuksi. Viime vuonna meillä oli valtavan monta purkkia kuivattuja herkkuja, mutta enemmänkin olisi mennyt. Joten nyt kuivaan niin paljon pihlajanmarjojakin, kuin vain ehdin.


Lehtikaalista tuli tänä vuonna myös valtavan iso sato. Arvelin, että sillekin varmaan sopii parhaiten kuivaaminen, jotta sitä on helppo käyttää keittoihin ja muihinkin ruokiin. Pakastaminen olisi myös ihan kelpo tapa, mutta meillä taitaa tulla pakastimien kanssa se ongelma, etteivät kaikki säilöttävät tuotteet millään mahdu. Siksi toiseksi paras keino on kuivattaminen.


Nyt tietysti on syötävä satoa niin paljon kuin mahdollista, sillä tuoreenahan kaikki on aina parempaa. Joten tulevina päivinä syömme pinaattikeiton tapaan valmistettua lehtikaalikeittoa. Vain suola ja vehnäjauhot tulevat kaupasta. Se on aika hieno juttu. :)


lauantai 23. syyskuuta 2017

Syksyiset kukkijat

Vaikka syksy tunkee kaikkialle, on meilläkin vielä valtavasti kaikkea kukkivaa. Piti ihan lähteä sitä varten ikuistamaan tämän ajan kukkivat paikat. Syyshortensia on tietysti se ensimmänen kukkiva kasvi, joka kasvaa talon päädyn ja portin välillä.


Maksaruohoja on kukassa heti paviljonkitasanteen polun alkupäässä.


Ja tasanteen kivimuurin päälläkin kukkii maksaruohot.


Alapenkin reunalla kukkii sellaisiakin kukkia, joita en edes arvannut siellä olevan.


Viime kesänä perustetussa kukkamaassa kukkii vielä moni kukka.


Ruusuagervokin on ihan kaunis väriläiskä penkin reunassa.


Keltainen ja sininen yhdessä on ihan hauska väripari.


Nämä konnanyrtit ovat vasta aloittamassa kukintaansa. Toivottavasti tämä lämmin kausi on tarpeeksi pitkä niille.


Kurjenpolvistakin löytyy vielä kukkia.


Valkoinen ukontulikukka on ihan täydessä kukassa. Luulin jo siirtäneeni kaikki pois tästä omenapuun vierestä, mutta oikein pirteä yksilö on vielä jäljellä.


Sinipallo-ohdakkeissa on vielä häivähdys sinistä, mutta kukinta alkaa jo olla lopuillaan.


Malvat kukkivat vielä komeasti.


Trenkituvan kukkapenkin kultapallot ovat pääosin kumollaan, mutta kukkivat silti oikein kauniisti.


Penkin laidassa, mutta polun puolella, kukkii tähkätädyke.


Itse penkissä kukkii vielä ihan runsaasti myös syysleimut. 


Virginiantädyke on myös oikein kiitollinen kukkija.


Ja liljakin sieltä vielä näytti kukkansa.


Hopeatäpläpeipilläkin on pitkä kukinta-aika.


Trenkituvan takana on keltainen pääosin piiskuista koostuva kukkameri.


Ja yksi lupiininroikalekin näkyi eksyneen joukkoon. Kuvassa on muuten kaksi perhostakin.


Mutta menin liian lähelle häiritsemään niitä.