Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 21. lokakuuta 2016

Suunnitelmia aittapihalle

Aittapihaa haravoidessani katselin ympärilleni ja mietin, mitä voisi tehdä, että tämä piha tulisi helppohoitoiseksi, kauniiksi ja siistiksi. Tämä alue on ollut niin pitkään hoitamatta, että jotain pitää tehdä. Elokuisen puun kaatumisen jäljiltä on olemassa vielä tämä kanto, joka pitäisi ainakin poistaa.


Huomasin, että tätä vaahteraa oli yritetty kaataa joskus aiemmin, mutta kaato oli jäänyt vain yrittämisen asteelle.


Kaatunut osa oli viimeinen haara tästä vaahterasta. Aitalta katsottuna näyttää vähän siltä, että vaahterat on aikoinaan istutettu hieman liian lähelle toisiaan. Näin niistä on tullut enemmän pitkiä kuin tuuheita.


Pitääkin mennä kauas, että saa nämä mahtumaan kuvaan. Tulimme siihen tulokseen, että on aika luopua vaahteroista. Tosin päätimme kaataa ne vasta kesällä, jotta saamme taas vuohille talven ruuat niistä. Kun vaahteroissa ei ole lehtiä, huomaa tuon pitkän varren ja latvan liian pienen tilan paremmin. 


Eivätkä nämä enää ole hyvässä kunnossa mikään. Tästäkin huomaa, että sisin on jo lahonnut.


Tämä taas on jo hieman pelottavan näköinen. Haara on halki alas asti. Vasen haara vapaasti kaatuessaan päätyy aitan päälle.


Tämä taas on jo aivan kiero ja kallellaan suuliin päin. Pelottaa, etteivät nämä kestä edes sinne kesään saakka.


Nyt on siis aika hyvästellä jo mielessään nämä puuvanhukset ja ajatella, miltä piha tulee näyttämään jatkossa. Ilman puita piha ei jää, vaan nämä tuomet jatkavat kasvuaan ja tuuhistumistaan ainakin vielä hetken verran. Nekin ovat aika lähellä toisiaan, joten jossain vaiheessa pitää luopua ainakin tuosta keskimmäisestä, mutta siihen on vielä muutama vuosi aikaa. Oikeanpuoleisen tuomen luona kasvaa vielä vaaleanpunaista herukkaa, joka pitää siirtää marjatarhan puolelle keväällä. Aitalle tulee polku oksasilpusta. 


Ulkoharjanne on vielä miettimättä. Vaahteroiden välissä on kasvanut syreeniä, mutta korkeaksi kasvaessaan se tulee taas peittämään näkymän. Pihan puolelle harjanteen tälle puolelle tulee pihaympyrän kiertävä tie. Pitäisiköhän harjanteeseen istuttaa jotain matalampaa pensasta? Suulin nurkalla antaisin syreenin kasvaa.

Kuva on otettu ennen raivausta

6 kommenttia:

  1. Upeat vanhat puut nuo vaahterat mutta lahoina varmasti vaaralliset todellakin.
    Kyllähän vaahterasta tulee kasvultaan kaunis kun on tilaa ympärillä.
    Aitta on jo kivasti näkyvissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi harmi, että nuo ovat jo tiensä päässä. Pitää nyt vain suunnata katse tulevaan ja siihen, miltä alue tulee tulevaisuudessa näyttämään. :)

      Poista
  2. Komeat vaahterat, harmillista että ovat jo tiensä päässä. Vaahtera on onneksi nopeakasvuinen puu jos haluaa vaahteroita vanhojen puiden tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ehkä liian pieni tila vaahteroille, ainakin noin monelle. Ehkä kaksi saisi tuolle alueelle mahtumaan niin, että myös latva saisi kasvutilaa. :)

      Poista
  3. Komeita ovat. Mekin jouduttiin kaadattamaan pari isoa hopeakuusta pihalta...toinen alkoi olemaan niin kierossa, että rupesi pelottamaan, että koska rysähtää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä ei näitä taas tullut edes ajateltua, mutta nyt lehtien pudottua huomaa taas tuon huonon kunnon. Saattaa jopa olla, että pahin noista haljenneista kaadetaan jo ennen. Hopeakuusetkin ovat kauniita, mutta niillekin se kaatoaika tulee joskus. :)

      Poista