Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 31. lokakuuta 2016

Kaappi keittiöön

Tässä yhtenä päivänä sain puhelinsoiton, jossa tarjottiin minulle isoa kaappia edullisesti. Sanoin Isännälle, että kai menemme ainakin katsomaan, millainen kaappi olisi tarjolla. Ja niin menimme ensin vain katsomaan ilman peräkärryä, mutta sitten piti tehdä se uusi reissu peräkärryn kanssa ja tuoda se kaappi sillä reissulla. Melko iso kaappi se olikin. Tästä tulee tulevaisuudessa keittiön astiakaappi nykyisen oven paikalle. Kaappi on maalattu viimeksi 70-luvulla pellavamaalilla. Samalla lukkojen tilalle on laitettu nupit. Laatikotkin ovat olemassa, mutta matkan ajaksi otimme ne pois.


Eihän se reissu ihan siihen kaapin noutoon jäänyt, kun tarjolla oli muutakin tavaraa sävy sävyyn. Ostimme sitten kaappiin sopivan sohvankin, joka myös pääsee keittiön sohvaksi. Ja sitten tietysti yksi keinutuoli vielä mahtuu varmaan jonnekin.


Ja kun vielä oli komuuttikin samaa sarjaa, piti ostaa sekin ja siihen sopiva pyyheliinahylly.


Niin, sitten oli vielä naulakkokin, joka kävisi varmaan johonkin.


Eikä tätä vanhempaa pyyheliinatelinettäkään voinut jättää sinne.


Kun katselin siellä ollutta kaappia, näin sen jo trenkituvan huonekaluna. 


Kaappi päätyi lopulta kamarin puolelle, kun pitihän tämä pöytä tuoleineen tulla myös mukaan. Tuolithan ovat samaa sarjaa meillä jo olevien kahden tuolin kanssa.


Ja yksi sievä (?) lintukin sieltä tarttui vielä matkaan. Tätä ei sitten kanoille näytetä, pidetään piilossa sisällä ja irvistellään sille kilpaa.


Se oli sitten sellainen kaapinhakumatka se. Mutta kerrottakoon, että pääsimme jo kamarin aikaisemmasta kaapista eroon lahjoittamalla sen eteenpäin.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kaivo

Koko kesän oli ajatuksena puhdistaa ja tilkitä kaivo, mutta aina se vaan siirtyi myohemmäksi. Nyt kuitenkin päätimme tehdä asialle jotain. Tai siis päätimme, että Isätä tekee asialle jotain, sillä minä en tuonne alas uskalla mennä. En edes voinut ottaa kuvaa kuin kännykkää ojentamalla kaivon päällä.


Tarkoitus oli selvittää, mistä pintavettä pääsee kaivoon. Joka syksy yhtäkkiä sateiden alettua kaivon vesi muuttuu ruskeaksi. Ja vain ajan kuluessa vesi palautuu kirkkaaksi, kunnes kesällä vesi on taas aivan oikean näköistä. Emme silti ole juoneet vettä.


Kaivo on kuusi metriä syvä, joten on sinne alas ihan pitkä matka. Eikä sinne olekaan mitään asiaa ilman kunnon valjaita. Pohjastakaan ei oikein tiedä, miten upottavaa liejua siellä on. Kuolleita ukkoetanoita oli ainakin siellä.


Ongelmaksi muodostui juuri syvyys, sillä kaikissa pumpuissa, joita tähän hätään löysimme, oli tehoja vain viiteen metriin. Vettä tuli koko ajan kaivoon lisää, joten pohjan tyhjentäminen ja puhdistaminen jäi tällä kertaa tekemättä. Vuotokohta on ilmeisimmin tuon läpiviennin kohdalla. Siellä oli kunnon tuppo lasivillaa tilkkeenä. Isäntä sai reikää tilkittyä tulppa-aineella, mutta sitä ei ollut tarpeeksi, että koko reiän olisi saanut umpeen. Pahin vuotokohta kuitenkin peittyi. Vettä tulee alempana aivan lorisemalla yhdestä rengasvälistä, joten sekin pitää vielä jossain vaiheessa tilkitä.


Varsinainen pesu ja kuuraus jäi siis taas tekemättä. Katsotaan tässä syksyn mittaan, auttoiko läpiviennin paikkaaminen, vai onko vikaa vielä jossain muuallakin. Se alempana ollut reikä juoksutti ainakin aivan kirkasta vettä. Vielä vesi ei siis kelpaa juomiseen, mutta pesuvedeksi se käy mainiosti sekä meille että pyykeille. Ja uusi kansikin on kaivoon jo ostettu tuon vanerilevyn tilalle.

lauantai 29. lokakuuta 2016

Viimeiset sadonkorjuut

Pikkuhiljaa alkaa sato olla tallessa. Yritin kasvattaa mahdollisimman pitkään tätä yhtä ainutta keräkaalia, mutta pakkohan sekin oli lopulta ottaa talteen ennen talven tuloa. Lehtikaalia on vielä laatikossa tarjolla, se kestääkin paremmin kylmää, joten sieltä saa kerättyä vielä tuoretta.


Viimeisinä juureksina olivat lantut, punajuuret ja mustajuuret. Mustajuuret olivat aika pieniä ja laihoja, eikä lantuistakaan tullut kuin yksi iso. Punajuuret olivat tasaisen pieniä ja pyöreitä. Mutta eihän tuo sato ihan päätä huimaa, eikä ole vaikeuksia saada mahdutettua varastoihin.


Kylvin keväällä paljon ja kaikenlaista, mutta moni yritys jäi yritykseksi. Kaikki melonintaimet kuolivat jo ennen kasvihuoneeseen pääsyä, samoin kaikki kurkkulajikkeet. Kurpitsat kuolivat, kun siirsin ne pihalle Tomaatista tuli ihan onneton sato. Paprika on juuri alkanut kukkia, mutta kukkikoot sitten ennen talven kylmiä. En ala niitä enää hyysäämään.

Viinirypäleistä ei tullut satoa. Muutama hassu rypäleterttu oli jossain, mutta ei tarvinnut edes koota niitä, menivät ohimennessä syöden. Boysen teki ihan kohtalaisen sadon, vaikka sekin oli saanut viime talvesta kovia vaurioita.

Kaura korjattiin vähin äänin viikatteella leikaten ja nippuina kuivaten ylisillä. Hyvin nuo eläimet osaavat varsista poimia siemenet ja olki jää kuivikkeeksi. Osa kaurasta jäi peltoon, sillä peurat olivat vallanneet pellon yläpään makaamiseen, syömiseen ja kakkimiseen. Saivat siis pitää sieltä osansa edelleen.

Vaikka kaikki ei onnistunutkaan, saatan vielä keväällä kokeilla jotain uusia kylvöjä. Yleensähän nämä kaikki onnettomat sadot unohtuvat talven tullessa ja kevätauringon paiste pehmentää kylväjän pään optimistisemmaksi kuin koskaan. Eihän sitä tiedä, jos vaikka nyt onnistuisi paremmin. :)

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Pihan muuttuminen pakarituvan luona

Kun vähän kerrallaan tekee eri paikoissa, ei välttämättä huomaa muutosta. Niinpä päätin kirjoittaa siitä, miten pakarituvan ympäristö on muuttunut kahden vuoden aikana. Pakaritupa, jonka oikea puoli on sauna, on alapihalla metsän reunassa. Kaksi vuotta sitten se oli melkoisen pöheikön takana. Ruoho oli ylipitkää ja kasvillisuutta oli runsaasti tuvan ympärillä.


Seuraavana keväänä alkoi paremmin näkyä, mitä ympärillä oikein oli. Metsä on kasvanut aika lähelle tupaa. Myöskään tuvan takana olevaan vajaan ei voinut päästä, sillä sen edessä kasvoi täysikokoisia puita.


Tässä näkyy, miten puut ovat juuri oven edessä. Tätä ovea ei ole käytetty todella pitkään aikaan, sillä puut ovat sulkeneet sen taakseen. Tässä kasvaa kaksi koivua ja pihlaja.



Vuosi sitten kesällä näkymä oli toki upean vehreä, mutta aivan noin vehreää ei tarvitsisi olla rakennuksen ympärillä. Viime vuonna mitään ei oikein tapahtunutkaan vielä tuon suhteen.


Viime kesänä kaadoimme pihasta ison vinon koivun. Se koivu muutti pienissä osissa tuvan kylkeen pinoihin. Kiven vierestä lähti yksi pihlaja ja koivu. Ja ruohoakin leikattiin silloin tällöin.


Pihlajanmarjojen kypsyttyä oli aika kaataa nurkalla olevat puut.


Nykyään tuvan ympärillä on jo paremmin tilaa. Myös takaa on kaadettu paljon pienempiä puita kuttujen iloksi, mutta siellä kasvaa edelleen monta puuta melkein rakennuksessa kiinni. Etupiha on siistimpi. Nyt tuohon voisi jo miettiä vaikka ruusupensasta koristamaan kuistin nurkkaa, kunhan siinä oleva tiilipino löytää uuden paikan. Mitään hienoja istutuksia ei kannata edes miettiä, sillä nuo sarvipäät kuitenkin söisivät ne heti tarhasta päästyään.



Tuo vanha puuvaja, joka on ollut lähinnä rojuvarastona, puretaan pois. Sen kattorakennelma on valuttanut joskus vettä seinään ja välikattoon ja aiheuttanut pahan vahingon molempiin. Vajan takaosa on pudonnut pois perustuksilta, joten jonkinlainen uusi rakennelma pitää rakentaa, ehkä mieluummin kokonaan irti ulkoseinästä.

lauantai 22. lokakuuta 2016

Tunnustus

Hannele Ruusukummusta antoi minulle tämän tunnustuksen, josta olen oikein iloinen ja kiitollinen. Hannelen oma blogi on positiivinen, elämänmyönteinen ja täynnä mitä kauniimpia ja taidokkaita kuvia. Hannelen blogi on juuri sellainen tyyliltään, että sitä on mukava seurata ihan sen aitouden ja oman tyylinsä vuoksi. Varmasti juuri siksi hänellä onkin seuraajia satoja ja satoja.  



Tehtävänä on siis:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi

Aloitin bloggaamisen, kun hankimme Keuruun talon. Halusin kuvata sen muuttumista kodiksemme. Parin vuoden päästä hankimme tämän Euran paikan ja aloitin bloggaamisen myös tästä. :) Molemmissa blogeissa olen halunnut kuvata vanhan talon muuttumista arvoisekseen asuinpaikaksi. Keuruulla saimme työn aika hyvään malliin ja työ jatkuu nyt täällä uudessa paikassa. Haluan kertoa blogissani, millaista elämä on jatkuvan remontin ja kunnostuksen keskellä. Elämäähän se on täysipainoisesti, eikä vain sen odottelua, että kaikki olisi valmista.

Aloittelevan blogistin kannattaa kirjoittaa jostain itselleen tärkeästä asiasta. Silloin sinulla on aina jotain kirjoitettavaa. Jossain vaiheessa saattaa tulla tunne, että haluaakin kirjoittaa mielistellen lukijoita, mutta ei kannata. Pidä ehdottomasti se oma linjasi, jolloin blogi pysyy yhtenäisenä ja oman tyylisi mukaisena! Älä mieti, paljonko sinulla on lukijoita! On tärkeämpi pysyä itselleen ja asialleen uskollisena kuin kalastella lukijoita.

Blogit, joille haluan antaa tämän palkinnon, ovat:

Villa Idur
Kahelinkulma
Hopeapeili
Perunakuoppa
Tää on vielä kesken
Päivänpesän elämää
Harmaa torppa
Väärällä tiellä
Villa Airisranta
Unelmien hirsitalo

Jokaiselle seuraamalleni blogille haluan silti kaikkea hyvää. :)

perjantai 21. lokakuuta 2016

Suunnitelmia aittapihalle

Aittapihaa haravoidessani katselin ympärilleni ja mietin, mitä voisi tehdä, että tämä piha tulisi helppohoitoiseksi, kauniiksi ja siistiksi. Tämä alue on ollut niin pitkään hoitamatta, että jotain pitää tehdä. Elokuisen puun kaatumisen jäljiltä on olemassa vielä tämä kanto, joka pitäisi ainakin poistaa.


Huomasin, että tätä vaahteraa oli yritetty kaataa joskus aiemmin, mutta kaato oli jäänyt vain yrittämisen asteelle.


Kaatunut osa oli viimeinen haara tästä vaahterasta. Aitalta katsottuna näyttää vähän siltä, että vaahterat on aikoinaan istutettu hieman liian lähelle toisiaan. Näin niistä on tullut enemmän pitkiä kuin tuuheita.


Pitääkin mennä kauas, että saa nämä mahtumaan kuvaan. Tulimme siihen tulokseen, että on aika luopua vaahteroista. Tosin päätimme kaataa ne vasta kesällä, jotta saamme taas vuohille talven ruuat niistä. Kun vaahteroissa ei ole lehtiä, huomaa tuon pitkän varren ja latvan liian pienen tilan paremmin. 


Eivätkä nämä enää ole hyvässä kunnossa mikään. Tästäkin huomaa, että sisin on jo lahonnut.


Tämä taas on jo hieman pelottavan näköinen. Haara on halki alas asti. Vasen haara vapaasti kaatuessaan päätyy aitan päälle.


Tämä taas on jo aivan kiero ja kallellaan suuliin päin. Pelottaa, etteivät nämä kestä edes sinne kesään saakka.


Nyt on siis aika hyvästellä jo mielessään nämä puuvanhukset ja ajatella, miltä piha tulee näyttämään jatkossa. Ilman puita piha ei jää, vaan nämä tuomet jatkavat kasvuaan ja tuuhistumistaan ainakin vielä hetken verran. Nekin ovat aika lähellä toisiaan, joten jossain vaiheessa pitää luopua ainakin tuosta keskimmäisestä, mutta siihen on vielä muutama vuosi aikaa. Oikeanpuoleisen tuomen luona kasvaa vielä vaaleanpunaista herukkaa, joka pitää siirtää marjatarhan puolelle keväällä. Aitalle tulee polku oksasilpusta. 


Ulkoharjanne on vielä miettimättä. Vaahteroiden välissä on kasvanut syreeniä, mutta korkeaksi kasvaessaan se tulee taas peittämään näkymän. Pihan puolelle harjanteen tälle puolelle tulee pihaympyrän kiertävä tie. Pitäisiköhän harjanteeseen istuttaa jotain matalampaa pensasta? Suulin nurkalla antaisin syreenin kasvaa.

Kuva on otettu ennen raivausta

torstai 20. lokakuuta 2016

Aittapihan raivausta

Ensimmäisenä päivänä raivasin valtatien aitalle asti. Raivaamiseen kuului lukuisien tiilien kaivaminen maasta, isojen oksakasojen teko ja hurja haravointi.


Annoin isännälle tehtäväksi kuljettaa vanhat puupöllit ja lammasaidat pois kivetyksen viereltä. Ja seuraavana päivänä jatkoin sitten omaa raivaustani.


Kivetykselle menevät rappusetkin, jotka ovat aika lailla piilossa maakerroksen alla. Pitää varmaan vielä kaivaa nämä kokonaan esille.


Sain kolmantena päivänä jo tuon alueen puhtaaksi puista, tiilistä, oksista ja lehdistä. Tosin matkan varrelle jäi kolme kasaa, jotka vielä pitää kuljettaa kompostiin. Tuleva aittapolku tulee olemaan hieman mutkitteleva noiden kivien vuoksi. 


Aitalla oli vielä verkkoja ja vanhoja kärrynpyöriä. Ajattelin, että pyörät olisi hyvä saada seinälle. Onhan seinässä sopivasti pari reikää, johon voisi jotkin tapit työntää, joihin pyörät saisi roikkumaan.


Isäntä teki tapit ja laittoi pyörät ylös. Eipä tarvinnut hakata nauloja näiden ripustusta varten.


Isommille pyörillekin löytyi sopivat kiinnikkeet jo valmiina. Eivät vaan ole ihan samalla tasolla, mutta menkööt. Eihän sitä tiedä, jos vaikka näille jotain käyttöä löytyy myöhemmin. Kasvillisuus, joka tuossa aiemmin oli, on saanut seinän kasvamaan levää. Nyt se kasvillisuus pilkottaa kasana tuossa alanurkassa.


Kun pääsin raivaustyössä syreenimajan luo, aloin katsomaan aluetta hieman eri tavalla. 


Kiipesin kannon päälle saadakseni enemmän perspektiiviä (näkisin lehtikasan yli). Kyllä se ihan selvä juttu sitten olikin. Meillähän oli nyt oikein hieno syreenimaja kujan päässä. Tälle voisi keksiä jonkun toisen funktion. Selitin Isännälle, että tähän voisi tehdä mieluummin keinualueen, jossa ilta-auringon leppeässä valossa voisi keinutella ja nauttia olemisestaan, ainakin sen yhden kerran kesän aikana. Isäntä kysyi heti, että mikä keinu. Onhan meillä vanha hieno keinu odottamassa korjaustaan ylisillä. Ei sillä niin kiire ole. Ja sitä ennen voimme käyttää sitä paviljonkitasanteen keinua.


Koska maja oli melko pieni, pyysin Isäntää sahaamaan toisen laidan syreenit kokonaan pois. Takana olleet puut pääsivät nyt paremmin esille. Tämä aluehan oli aivan täyttä viidakkoa ennen, syreenin lisäksi tässä kasvoi tiheänä kasvustona pajuangervoa, jota on nyt jäljellä vain tuo yksi pensas. Alkuja on tosi paljon vielä kaikkialla, mutta ne saa Isäntä joskus vetää nurin maata myöden raivurillaan. Lehtikasasta tuli oikea vuori, siinä saa vielä urheilla, jotta kaikki ovat lopulta kompostissa.


Aitan portailla seisten talo pilkottaa vähälehtisenä aikana syreenikujan läpi.


Aitta-alueen pohjakasvillisuutena on mansikkaa.


Toinen vallitseva pohjakasvi on suikeroalpi. Ehkä ensi vuonna se voisi jo kukkiakin, kun saa enemmän valoa.


Laitoin vielä kuvat syreenikujasta valoisammassa. Tuolla ylhäällä on jonkin rakennuksen perustukset, joten siellä on ihan iso tila kujan päässä. Sinne voisi laittaa pöydän tuoleineen kahvittelua varten.


Alas on myös ihan reilusti matkaa. Ramppia voisi vielä vähän tasoitella, sillä siihen on maatunut aikojen saatossa paljon lehtiä ja puita.


Suulin vierestä on vielä raivaamatta puut, oksat ja lehdet pois. Sitten suurin raivaustyö on tehty ja voi alkaa suunnitella vähän uutta alueelle. Mietinkin jo, että olisi varmaan ihanaa laittaa alue täyteen idänsinililjaa tai kevättähteä. Ne ovat vaan vielä hankkimatta, joten se projekti saattaa jäädä ensi vuodelle.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Sulkasatoa ja lauma laitumella

Yksi kanoistamme on oikea resupekka. Sillä ei kovin monta sulkaa ole jäljellä, ainoastaan sisähöyhenet pörhöllään yhden vaivaisen pyrstösulan kanssa koristavat sen olemusta. Valitettavasti kana on niin hassun näköinen, että väkisinkin purskahdan nauruun sen nähdessäni. Joka vuosi yksi kanoista saa oikein kunnon sulkasadon, kun muilla näyttää menevän vähemmällä.


Tänään koko eläinlauma oli ulkoilemassa yhdessä. Meillä alkaa olla kanoja jo yli tarpeen, kukoista puhumattakaan. Yhtäkkiä nämäkin pikkuiset ovat osa suurta parvea ja ihan ison näköisiä jo.


Yksi toukokuinen kukko on vielä olemassa. Se alkaa olla jo aivan täysi-ikäinen, mutta on se jo sen näköinenkin. Siinä on kaikki parhaat piirteet periytyneenä edesmenneeltä Taunolta. Myöhemmät kukot vielä hakevat aikuisen kukon ulkomuotoa ja sulkapuvun väritystä.


Nuoria kukkoja on vielä yhteensä viisi. Yritän niille löytää vielä kotia, mutta todennäköisesti ne kaikki joutuvat pataan.


Kun Leif on samassa kuvassa, näkee hyvin, miten erilainen se on väritykseltään. Se on selkeästi punaisempi, eikä sillä ole tuota sinisen- ja vihreänhohtavaa mustaa sulkaa kuin pyrstössään. Kaksi niistä ihan uusista pikkutipuista on saanut tuota Leifin punaista perimässään. Saa nähdä sitten, mahtavatko olla peräti kukkoja nekin.