Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 15. lokakuuta 2019

Helli-kisusta

Pikku-Helli on aivan ihana tapaus. Se on seurallinen, vilkas ja suloinen. Kaikki samassa paketissa siis. Alkuaikoina se nukkui aivan kiinni minussa, mutta nykyään se valitsee usein jo Isännän kainalon tai Vihtorin vieruksen.


Hellin lempiruoka on ehdottomasti Isännän keittämä puuro. Huomasimme sen sattumalta, kun kisu tuli Isännän lautaselle sen näköisenä kuin ei olisi koskaan saanut ruokaa. Nykyään se siis nauttii aamulla annoksen puuroa.


Aivan pikkuisena Helli oli jatkuvasti käsissä kiinni. Ja se osasi purra valtavan lujaa. Nyt tämä touhu on vähän jo helpottanut, vaikka Isännän varpaat vielä houkuttelevatkin. 


Kunnon riehumisen jälkeen se saattaa nukahtaa aivan niille sijoilleen, mutta varsin naisellisesti. Olemme huomanneet selvän eron poikakissoihin, sillä tämä kissaneiti on todellakin sievä neiti.


Ympäristöön tutustuminen on sujunut hienosti. Jopa vuohela on tullut tutuksi, vaikka se on vielä vähän pelottava paikka suurten sarvipäiden vuoksi. Kanat taas saavat välillä säikyttelyjä pihalla, mutta ei kannata kovin lähelle mennä kukkoa.


Tien toinen puoli on vielä liian suurta maailmaa, eikä sinne ole vielä asiaa edes Vihtorin seurassa. Iltasella voi kuitenkin juosta vähän tiellä.


Vihtorin kanssa oli hieman alkukankeuksia, mutta nyt ne ovat jo mennyttä elämää ja laumautuminen on tapahtunut hienosti. Helli yrittää välillä puhdistaa Vihtorin turkkia, mutta taitavat pitkät karvat mennä kurkkuun asti, sillä touhu loppuu lyhyeen. Sen jälkeen voikin vähän ottaa matsia, vaikka Vihtori ei millään viitsisi kakaroiden pelleilyä.


Videolta näkee hienosti tuon naisellisen tassutuksen. On se aivan toista kuin kollinröhiläillä.


torstai 10. lokakuuta 2019

Aikainen lintu nappaa madon ja myöhäinen Emäntä sadon

Niin kävi, että mikkelinpäivä meni menojaan, eikä Kivimäessä ollut vielä merkkiäkään ämmien siirtymisestä lopullisesti pirttiin. Eikä ämmiä näkynyt kyllä pihallakaan. Mutta lokakuun alku sentään vielä oli viime lauantainakin. Niinpä oli vihdoin aika käydä korjaamassa satoa. Keväällä tehty pelto oli oikein vehreän näköinen, mutta oli siinä kova työ etsiä jotain syötävää, sillä pelto kasvoi kaikkea muutakin.


Perunoita löytyi sentään pari kunnollista laatikollista. Osa oli hyviä ja osa erinomaisia. Sato oli sen puolesta oikein onnistunut, mutta melkoinen työ oli kaivella heinittyneestä pellosta rivejä esille. Isäntä päätti samalla kääntää koko perunapellon. 


Pellosta emme muuta ottaneetkaan. Pellavaa siellä olisi paljonkin vielä, mutta totesin, etten kuitenkaan ehtisi niitä käsitellä olemattomilla välineillä, joten jäivät sinne odottamaan aikaa parempaa. 

Hampulle oli käynyt huonosti. Joku oli pistellyt poskeensä joka ikisen varren. Syyllisten jäljet olivat helposti havaittavissa. Mokomat peuranröhiläät olivat käyneet pitämässä pirskeitään, mutta jättäneet kaiken muun kasvuston silleen ja syöneet vain ne hamput. Joten hamppulankakin jäi tällä erää tekemättä.

Kasvulaatikoista löytyi sentään jotain pientä. Porkkanat olisivat toki kasvaneet helpolla isommaksikin, jos joku olisi muistanut harventaa ne. Mutta pikkuporkkanat ovat tietysti oikein maukkaita ja hyviä syötäviä nekin. Ehkä yritän ajatella tätä satoa enemmän määrällisesti, jotta se tuntuisi isommalta. Punajuuria tuli odotetusti eli muutama kappale.


Sipulista tuli kohtalainen sato, vaikka kastelulla olisi saanut isompia sipuleita. Nämä riittävät joksikin aikaa meidän tarpeisiimme, joten ihan tyytyväisiä saamme olla sen osalta. Yhdessä nurkassa näkyy maa-artisokkaa, joka tuotti ihan mukavasti ensimmäiselle vuodelle. Suuren osan jätin maahan kasvamaan lisää.


Jos me saamme ihan mukavan sadon, saavat tietysti eläimet siitä osansa. Jääkööt maanpäälliset osat heille herkuiksi, niin me syömme muut osat. 


Salaateista poimimme vielä parhaat osat, mutta niiden loput menivät iltapalaksi vuohille. Luulin kovasti kasvattaneeni myös lanttua ja naurista, mutta niiden laatikoista löytyi vain jäniksenpapanoita. 

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Fred lähti

Fred ja Kalle jäivät kevään kileistä vielä jäljelle, vaikka yritimme niitäkin markkinoida. Niinpä päätimme kastroida ne, jotta niiden olisi mahdollista olla meillä. Koko ajan pidimme kuitenkin mahdollisena myös niiden myymisen, jos sellainen tilaisuus tulisi. Ja tulihan se. Fred lähti tänään uuteen kotiin toisten huutaessa perään. Aika surullista se kuitenkin oli, sillä näihin kiintyy kovasti.


Frida on jo varattu uudelle omistajalle keväällä, joten vähitellen saamme tätä laumaa pienennettyä meille sopivaksi. Tarkoituksena on pitää Käpy, Anelma-Unelma ja Tuuli Voiton kavereina. Kallelle on vielä löydettävä jostain uusi hyvä koti.


Myynnit ovat ihan aiheellisia, sillä uusia kilejä on jo tulossa. Jouluna alkaa kilistely jatkuen tammikuun puoliväliin. Marraskuun alussa laitamme kutut umpeen, jotta tarpeellinen ternimaito ehtii valmistumaan kilejä varten.

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Jo viini kypsyi rinteillään

On taas se aika vuodesta, jolloin puristamme mehua kypsistä rypäleistä, joita on tänäkin vuonna oikein hyvin.


Kasvihuoneessa kesä jatkuu, vaikka ulkona on jo todella viileää. Lummekin avasi vielä yhden kukan.


Kasvihuone on Vihtorin lempipaikka. Kun keräsin rypäleitä, se otti mukavia iltaunia yläilmoissa.


Keräämisen jälkeen tertuista erotetaan rypäleet, murskataan ne ja laitetaan valumaan puristimeen. Kun puristin on täynnä, aloitetaan varsinainen puristus, vaikka mehua on tullut siihen mennessä jo useita litroja.


Yksi täysi puristimellinen tuottaa monta pulloa mehua. Tosin ei siinä vielä kaikki, sillä teen lopusta murskeesta vielä pari mehumaijallista mehua, jotta kaikki mahdollinen irtoaa. Sen jälkeen kuivaan kuivurissa vielä kaikki rippeet vuohien talviherkuksi.


Vielä on rypäleitä aika paljon jäljellä, joten kerättävää ja puristettavaa riittää monelle päivälle.

Jos otsikko jäi vaivaamaan, se on pätkä Bachin Talonpoikaisjuhlista:

"On juhlat talonpoikien, on päivä riemuinen
jo viulut soi ja huilut soi ja kansa karkeloi.
Jo viini kypsyi rinteellään, jo vilja leikattiin.
Ja päivä paistaa yllä pään, on syksy kaunis niin."

torstai 12. syyskuuta 2019

Aurinkosähkö Kivimäkeen

Punamultaa oli niin paljon, että saimme maalattua myös navettaa. Pääty loistaa nyt aivan eri näköisenä kuin aiemmin. Maalaus muuttaa todella paljon. Isäntä korjasi muutaman rikkinäisen kohdan, ettei reikiäkään ole enää kuin tuo vanha kanojen kulkuaukko.


Heinäkuussa teimme aurinkosähkösopimuksen, ja siitä lähtien täällä on ollut vaikka minkälaista tapahtumaa. Ensimmäisenä ilmestyi pihaan outo kasa. Siinä olivat kaikki aurinkopaneelit, jotka tulisivat navetan katolle.


Isännän entiseen työkaluvarastoon tuli myös laatikoita, joissa oli invertteri lisukkeineen.


Kattoon alkoi ilmestyä ihmeellisiä viritelmiä.

Navetan yläosaakin on maalattu, mutta se ei tuolta erotu.

Navetan päätyyn ilmestyi erikoinen kytkin.


Pihaan ilmestyi nosturi ja paneeleiden laitto katolle alkoi. 


Olimme tilanneet 26 paneelia, joilla pitäisi sähköistää aurinkoisina aikoina koko tila. 


Paneelit ovat nyt katolla ja tuottavat mukavasti sähköä. Jopa pilvisenä päivänä tulee jonkin verran, mutta aurinkoisena taas tuotto on todella hyvä. Se sähkö, jota emme saa käytettyä, siirtyy verkkoon ja saamme siitä pienen korvauksen.


Nyt olemme miettineet uusiksi muutamia toimintoja, jotta saamme suurimman hyödyn tuotetusta sähköstä. Koneiden käyttö kannattaa aina valoisaan aikaan. Suihku on paras ajoittaa aamuun, jotta vesi lämpenee auringolla. Tosin valoa tarvitaan navetassa vain ilta-aikaan, joten siihen itsetuotettu sähkö ei ihan riitä.

Hankintana tämä on tietysti kallis ratkaisu, mutta ajattelimme sen suoraan kattoprojektiin kuuluvaksi menoeräksi, jolloin se ei tunnu niin pahalta. Joka tapauksessa se alkaa nyt vaikuttaa ihan hyvin sähkölaskussa, joka meillä on ollut kesäaikoinakin kuukausittain lähellä sataa euroa siirtoineen. Tuulivoimastakin olemme puhuneet, sillä täällä tuulee aina. Se vaatii taas toisenlaisia varustuksia, joten katsomme sitä hamassa tulevaisuudessa.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Herkkuja pihlajasta

Pihlaja ei oikein soinnu yhteen herkun kanssa, mutta ajattelin kokeilla jotain, mikä olisi oikeasti hyvänmakuista. Päädyin kahteen reseptiin, joita molempia voin suositella.

Hyvänmakuinen pihlajanmarjamehu:


Murskaa pari litraa pihlajanmarjoja. Kaada päälle 5 litraa kiehuvaa vettä. Lisää 5 ruokalusikallista sitruunahappoa. Peitä kannella ja anna olla seuraavaan päivään. Siivilöi ja lisää pari kiloa sokeria. Pullota. Nauttimista varten laimenna sopivaksi.

Mehussa maistuu juuri sopivasti pihlaja, mutta se ei venytä silmiä ympäri ja suuta korvien taakse, vaan antaa vain sellaisen hyvän säväyksen. Uskon, että maistuu nirsoimmillekin mehunlipittäjille.


Pihlajarullat

Keitä litra pihlajanmarjoja,  5-7 omenaa ja noin kilo sokeria, kunnes omena soseutuu. 


Soseuta mahdollisimman tasaiseksi seokseksi ja levitä leivinpaperille hyvin ohut kerros ja kuivata kuivurissa. 

Kannattaa laittaa ohuemmalti kuin kuvassa.

Leikkaa kapeiksi suikaleiksi ja rullaa. 


Voit sokeroida rullat tai hölskytellä purkissa pienessä määrässä perunajauhoja ja tomusokeria, jolloin tahmeus häviää.

torstai 5. syyskuuta 2019

Lisää metsäkoneita

Eilen alkoi taas pihalla kolista. Hellin kanssa katselimme ikkunasta, miten paksut rungot siirtyivät tienvarteen. Olihan se hurja näky, kun suoraan maakellarin takana iso kone hyöri ja pörisi.


Tukit ovat nyt tien varressa odottamassa vielä kuljetusta pois. Aika paljon näinkin pienistä metsäpalstoista tuli puuta, vaikka vain vanhimpia poistettiin.


Muutamasta puusta laskimme iäksi noin 80 vuotta. Saattoi joukossa olla vähän vanhempaakin, sillä ei täällä ole puita kaadettu vuosikymmeniin. Eikä ainakaan meidän aikana ole tulossa uutta hakkuuta, sillä pidämme tuosta ihan metsänä.