Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Ruokahuolia

Vuohelassa on taas ongelma. Tuulin toinen utare on pieni ja ilman maitoa, mutta kaksi kiliä syötettävänä. Tuuli ratkaisi ongelman jättämällä Pyryn ruokkimatta. Eihän sellaista voi sallia, joten meidän piti keksiä keino, jolla molemmat kilit voidaan pitää hengissä. Välillä pitelemme Tuulia kiinni niin pitkään, että Pyry saa vatsansa täyteen. Illalla työnnämme Pyryn Anskun alle syömään ennen lypsyä. Kolme kertaa päivässä pitää varmistaa, että Pyry saa myös maitoa vatsansa täyteen. Tuttipullo ei sille kelvannut, joten äiti ja isoäiti saavat nyt vuorotellen syöttää sen nämä alkuviikot, kun muu ravinto ei vielä kelpaa.


Iltaisin päästämme nuorison vapaaksi juoksemaan isossa tilassa ennen nukkumaan menoa. Ja kyllä sitä juoksua ja hyppelyä riittääkin. Vänrikki kulkee itsekseen aidan alta isoon tilaan, vaikka Käpy sitä huutelee takaisin äidin helmoihin.


Voitto huutelee kopissaan, sillä se haluaisi joukkoon mukaan. Se on pakko teljetä välillä umpioven taakse, sillä se osaa avata ritiläovensa haan.


Frida ja Elli katsovat omista karsinoistaan, vaikka niitä ei paljon sieltä erotakaan, kun ovat niin mustia.


Kaikesta vaivasta huolimatta nämä eläimet ovat aivan ihania mussukoita. 

maanantai 11. helmikuuta 2019

Mehiläisvahakääreet eli kestävät kelmut

Makuuhuoneen muutoksen yhteydessä kävimme läpi vaatteita. Isännällä oli edelleen tallella paitoja viime vuosituhannelta. Nämä olivat niin nukkaantuneita ja rispaantuneita, että oli aika keksiä niille muuta käyttöä. Otin sellaiset paidat, joissa oli hyvää kangasta jäljellä ja leikkasin sopiviksi levyiksi.

Otin esille mehiläisvahaa, mäntyhartsia ja jojobaöljyä, joista saa hyvän sekoituksen kestokelmuihin. Reseptejä on olemassa montakin, mutta tein seoksen, jossa oli paljon mehiläisvahaa, jonkin verran hartsia ja pikkuisen jojobaöljyä.


Silitysalustaksi valitsin vanhan kauhtuneen pyyheliinan ja sen päälle leivinpaperia.


Leivinpaperin päälle laitoin kangaspalan, siihen päälle vahaseosta ja silitin leivinpaperin läpi vahan tasaisesti kankaaseen.


Valmiita kääreitä tuli ihan mukavasti. Tein monta eri kokoista, jotta joka tarpeeseen olisi omansa.


Rullasin samankokoiset samaan rullaan ja isoimmat taittelin. Kestokelmuilla on käyttöikää noin vuosi, jonka jälkeen ne voi vahata uudelleen tai kompostoida. Kelmu käy lähes kaikkeen, vain lihalle, kalalle ja kanalle ei suositella, sillä kelmua ei voi pestä kuumalla vedellä. Pesu tehdään haalealla vedellä ja saippualla.


Joko sinä olet vaihtanut muovikelmut kestoversioihin?

perjantai 8. helmikuuta 2019

Pyry ja Saana

Tuulin pikkukilit ovat kuin pieniä poroja väritykseltään. Kilipukilla on vähän enemmän ruskeaa turkissaan. Näiden turkki on paljon tuuheampi kuin Vänrikin, joka on vähän viluisen oloinen ja viihtyy lämpöpatterin vieressä.


Pikkukilien nimiksi valitsimme Pyryn ja Saanan, sillä halusimme jotain syntymäpäivän teemaan liittyvää. Molemmista on olemassa kaunis laulu, joista nimet on poimittu.

Pyry:

Saana:

Seuraavaksi on vuorossa surullisia uutisia. 
Jos et kestä sellaisia, kannattaa jättää lukematta. Tai ainakin on syytä kaivaa nenäliina esiin.

Eilen aamulla Isäntä katsoi navetassa, miten Ansku ähelsi edelleen. Menin katsomaan parin tunnin päästä ja osuin näkemään, miten kili oli juuri tullut ulos. Mutta se oli aivan vetelä. Eikä mitään elämän merkkiä näkynyt. Mutta kili oli lämmin, joten käärin sen peitteeseen ja toin sisälle. Yritin hieroa sita, antaa tekohengitystä ja painella rinnasta, mutta mikään ei auttanut. Pieni kuttukili oli kuollut.

Vein sen takaisin Anskulle ja jäin seuraamaan (itkemään) hetkeksi. Koko navetta oli hiljaa. Olimme siinä hetken Anskun kanssa vierekkäin ja jätimme jäähyväisiä niin kauniille kilille, joka oli aivan täydellinen kopio emostaan.


Ansku itkee edelleen kilinsä perään. Sitä on todella vaikea kuunnella, kun näkee vielä sen surulliset silmät. On helppo sanoa, että elämään mahtuu iloa ja surua, mutta suru ja menetys on aina hirveä kokemus. 

torstai 7. helmikuuta 2019

Lisää pikkuisia

Kävin eilen iltapäivällä katsomassa vuohia. Kurkistin ensin Tuulia, joka makaili tyytyväisenä ynisten karsinassaan. Ansku näytti siltä, että synnytys on juuri tulossa. Sitten kävin paijailemassa Voittoa ja yritin päästä Elliä ja Fridaa silittämään. Menin paijaamaan Käpyä ja Vänrikkiä. Takaisin tullessani kurkistin Tuulia ja ihmeekseni näin siellä outoa liikettä. Siellähän oli kaksi pientä pörröistä kiliä! Sitä Tuuli oli yrittänyt minulle kertoa jo heti aluksi. 


Kilit olivat ihan kuivia, joten ne olivat syntyneet ilmeisesti heti aamulla Isännän käynnin jälkeen. Kilit ovat väritykseltään enemmän isoäitinsä Anskun näköisiä. Ne ovat keskenään hyvin samanlaisia, mutta huomasin, että toisella on valkoinen tähti otsassaan. Vatsakopelolla päättelin, että se oli tyttökili, kun taas toinen oli poika.


Vänrikki on jo iso olevinaan. Se uskaltaa liikkua enemmänkin ja kävi jo tutustumassa isolla puolella.


Nyt pitääkin mennä katsomaan Anskua, sillä aamulla sillä ei ollut vielä tullut valmista. 

keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Pikkukilin kuvia

Päätimme nimetä pienen kilipukin Vänrikiksi, sillä se syntyi Runebergin päivän aattoiltana.  Kili on voimistunut valtavasti ensimmäisistä hetkistään ja on oikein pirteä pieni otus.


Ulkonäöltään se on aivan isänsä Voiton näköinen. Kai siitä kasvaa samanlainen hurmuripoika. Mielenkiintoista, että valkoinen väri on noin hallitseva.


Ja lopuksi vielä vähän koikkelehtimista ja elämän ihmettelemistä.

tiistai 5. helmikuuta 2019

Kuumaa vettä ja pyyhkeitä

Eilen oli tilalla jännittävät paikat. Olin katsonut jo iltapäivällä, että Käpy näytti siltä, että poikiminen olisi aivan lähellä. Lähdin kuitenkin tyynesti töihin. Isäntä oli mennyt katsomaan tultuaan töistä, että nyt on tosi kyseessä. Käpy huusi ja ponnisteli. Välillä näkyi kilin pää jo ulkona, mutta mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Isäntä huuteli leikillään, että tuokaa kuumaa vettä ja pyyhkeitä, mutta ei kukaan tuonut. Hän pisti minullekin viestin, että poikiminen on käynnissä, mutta en sitä ehtinyt lukea kesken palaverin. Mutta Käpy oli saanut kilin pyöräytettyä maailmaan ihan omin voimin. Poikimisen ongelma oli kilin asento. Kilin kuuluu syntyä sorkat ojossa, mutta tämä oli tulossa pää ensimmäisenä.

Ihan on isänsä näköinen :)

Kili oli pieni, laiha, valkoinen pukkipoika, joka makoili vain paikallaan ja tärisi. Tunnit kuluivat, eikä kili noussut jaloilleen. Käpy jo huolestui selvästi, tuuppi kiliä välillä ihan kunnolla, välillä taas kävi sen viereen ja puhalteli lämpöä sille ja nuoli kauttaaltaan. Lypsin vähän maitoa tuttipulloon ja syötin kilin sillä. Maito maistui ihan hyvin, mutta vieläkään kili ei noussut jaloilleen. Lopulta päätin ottaa kilin sisälle seurantaan. Yö näyttäisi, miten sen kävisi. Laitoin kilin laatikkoon kakluunin viereen. Siinä olisi ainakin lämmin.


Vähän ennen puoliyötä laatikosta alkoi kuulua ääntä. Kili oli sittenkin päättänyt päästä jaloilleen. Huojuvana ja horjuvana se yritti ottaa muutaman askeleenkin, mutta pyllähti nurin. Arvelimme kuitenkin sen selviävän. Se joi taas vähän pullon pohjalla ollutta maitoa, mutta senkin jälkeen suu kävi vielä siihen malliin, että enempikin ruoka maistuisi. Kun sen seisonta näytti olevan tarpeeksi tukevaa, päätimme viedä kilin emonsa luo.


Käpy näytti niin onnelliselta, kun sai kilinsä takaisin. Emon vatsan alle sillä olikin jo kova kiire. Oli hienoa kuulla sieltä voimakasta lutsutusta. Taisi ollakin jo kova nälkä. Me pääsimme itsekin ennen aamua nukkumaan. Tänään äiti ja lapsi voivat hyvin.

lauantai 2. helmikuuta 2019

Sukutila

Eikö olisikin kutkuttavan jännittävää ostaa tila, joka olisikin ollut samaan sukuun kuuluvalla henkilöllä ennen?

Näin kävi minulle. Tosin tajusin asian vasta muutama päivä sitten, kun taas täytin Geniin lisätietoja. Samalla ajattelin kurkistaa, onko tekemääni oksaan tullut muutosta. Olin kirjannut sinne talon omistajia kaksi polvea. Sinne olikin tullut uusi yhdistäminen ja sen myötä pystyi selvittämään sukulaisuussuhteen.


Nyt siis korjaamme sukutilaa, jonka asukkaiden historia on samalla oman sukuni historiaa. 13. serkku on tosin hyvin kaukainen sukulaisuussuhde, mutta joka tapauksessa se on samaa sukua yhteisten esivanhempien tähden.

Geni on muuten hyvin mielenkiintoinen ohjelma, sillä sinne rakennetaan yhtä yhteistä koko maailman sukupuuta. Olen saanut sieltä paljon uusia ystäviä, jotka oikeasti ovat sukulaisiani. Viimeisin yhteydenotto tuli Argentiinasta kaukaiselta serkultani. Sukututkimus on todella mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa.