Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Tarinoita tavaroiden takaa

Ostamamme sohva oli ollut myyjän jo edesmenneen miehen isoäidin sohva. Isoäiti oli ollut harras uskovainen ja pitänyt erityisen paljon virrenveisuusta. Niinpä kaikki laulutaitoiset olivat saaneet isoäidin kanssa laulaa virren tai pari istuessaan sohvalla. Tämä oli oikein mukava kertomus sohvasta ja näin se sai oman kauniin historiansa.


Korkea kaappi taas kertoo aivan toisenlaista tarinaa. Kaapin jaloissa on mukavia tupajumin jättämiä reikiä, mutta se kertoo muutakin. Kaappi oli aikoinaan kuulunut perheelle, jossa oli tiettävästi ainakin isä, äiti ja kaksi tytärtä. Viime vuosisadan alkupuolella isä jätti perheen ja äiti ja tyttäret jäivät pahaan taloudelliseen pulaan. Kekseliäs äiti keksi alkaa myydä pimeää viinaa kieltolain aikana. Kaapista tuli tämän pimeän viinan kätköpaikka. Tietysti lopulta kävi niin, että sekä äiti ja molemmat tyttäret jäivät kiinni ja joutuivat vankilaan.


Eikä tyttärien loppukaan ollut mikään mukava. Ilmeisesti heille myynnin lisäksi maistui itselleenkin alkoholi. Molemmat kuolivat aikoinaan samana päivänä nautittuaan ostamaansa pimeää viinaa, joka luultavasti sisälsi enemmän metanolia kuin etanolia.

"Vaan miten vähän jääkään meistä muistoks tulevain, kuin isoisän tarinasta olkihattu vain."

8 kommenttia:

  1. Parhaita huonekaluja on ne joilla on tarina kerrottavaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! Mitä erikoisempi tarina, sitä kiinnostavampi huonekalu. :)

      Poista
  2. Persoonallisia tarinoita tuli noiden mööpeleiden matkassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuli. Se on vanhojen tavaroiden viehätys, että ne ovat nähneet niin paljon. :)

      Poista
  3. Onnellisen ja onnettoman tarinan loppu sisältyi huonekalujen omistajien historiaan.
    Hyvää pyhäinpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittoi miettimään, millaista tarinaa nämä kertovat meidän jälkeemme. :)

      Poista
  4. Hyvä postaus...kiva lukea tarinoita huonekaluista ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huonekalujen tarinat ovat minullekin mieleisiä. :)

      Poista