Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 22. toukokuuta 2015

Päärakennuksen makuukamarit

Sillä aikaa, kun minä olen vain köllötellyt täysihoidossa, on Isäntä pistänyt hösseliksi. Yläkerran makuuhuoneesta tuli oikea neidonkammari, kun ruskeat sängyt lähtivät alakertaan ja nurkassa koossa ollut valkoinen sänky pääsi edustamaan.


Tuon nurkan olisin ehkä järjestellyt toisin, mutta enpä ollut paikalla.


Alakerran keskeneräiseen makuuhuoneeseen saapuivat nämä ruskeat sängyt.


Kaikkia tavaroita ei vielä kannatakaan laittaa paikoilleen, koska seinät ovat vielä kesken.


Sängyille löytyi hyvä paikka, ja petauksen jälkeen se on valmis nukkumista varten.


Kissoillekin tuli nyt muutto päätaloon. Tämä oli ensimmäinen yö niillä uudessa talossa.


Olihan se tietysti valtavan jännää. Hajut kertoivat, että jossain on ainakin ollut kissoja ja koiria. Joten oli parempi vähän seurata tilannetta varmuuden vuoksi.


Huomasitko, että Isäntä oli pedannut vain yhdelle? Minä en pääse Kivimäkeen ennen kesäkuun puoliväliä. Asun siihen saakka terveyskeskuksen vuodeosastolla antibioottihoidon takia. Leikattu polveni tulehtui ja sitä hoidetaan nyt suonensisäisillä antibiooteilla neljä kertaa vuorokaudessa. Jos kolme kertaa olisi riittänyt, olisin voinut asua kotona ja käydä sieltä käsin terveyskeskuksessa.

Juhliin pääsen kuitenkin päivävapaalle yhden antibioottiannoksen kanssa. Siskoni saa laittaa sen tippumaan heti ensimmäiseksi ohjelmanumeroksi. Palaan sitten ilta-annokselle takaisin. Onhan sekin sentään jotain.

14 kommenttia:

  1. On se nyt harmi tuo polvesi tulehdus ja juuri nyt, kun kädet olisi tarpeen monessa paikassa.
    Toivotaan, että paraneminen edistyy kuitenkin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän paraneminen edisty tällä antibioottimäärällä. Olisihan sitä tehtävää vaikka kuinka paljon, mutta eivätpä ne sieltä karkaa. :)

      Poista
  2. Mä oon jo unohtannu et mitkä juhlat teil onkaan.

    Voi kun se polvi nyt jo paranis, vaan onhan silläkin joku tarkotus, että pysyt kivimäestä pois sinne kesäkuun ½väliin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isännän nelikymppisiä juhlittiin. On sillä tarkoitus ja tiedän sen jo. Se on keskeneräinen gradu. Nyt ovat olosuhteet parhaat mahdolliset sen tekemiseen.

      Poista
  3. Mies jätti sinullekkin vähän sisustusta..siis tuo nurkka..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä, ettei Isäntä sentään kaikkea valmiiksi sisustanut. Tai sisustihan hän, omalla tavallaan. :)

      Poista
  4. Miehinen sisustustyyli on just tota :)
    Pian sie pääset terveen polven kanssa kotiin, jaksamisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, kunhan kasassa pysyvät. Eiköhän tästäkin selvitä ainakin hengissä.

      Poista
  5. voi miten hienoja sänkyjä ym huonekaluja siellä onkaan! Ja ihan kelpo sisustaja se isäntäkin on! Tuo sinun polvijuttusi vain on tosi ikävää, toivon että paranet pian ja kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on tosiaan huonekaluja kaikkialla. Kyllä näkyy Isäntäkin sisustavan ihan taidolla. Onhan tämä pitkä toipuminen, en tajunnut ollenkaan, kun huomasin polveni tulehtuneen. Luulin, että se olisi ollut tablettiantibioottikuurilla selvä.

      Poista
  6. Pakko kysyä: "uskallatteko" käyttää talon alkuperäisiä patjoja, petareita, tyynyjä ja peittoja vai oletteko tuoneet omat mukananne? Itse olen ainakin niin pieneliökammoinen ja vainoharhainen (huono yhdistelmä muuten!) etten pystyisi alkuperäisiä käyttämään... Ainakaan ilman jotakin ennennäkemätöntä super-hyper-mega-tehopuhdistusta.
    Tsemppiä remonttiin ja paranemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa petivaatteista on kyllä jo tuotu kotoamme. Yläkerran tavaroita uskallamme käyttää, samoin Trenkituvan. Mitään alakerran tavaraa emme ilman tehopuhdistusta ota käyttöön. Alakerran petivaatteet taisivat kyllä jo mennä kaatopaikalle.

      Poista
  7. Ihana blogi, liityin lukijaksi :) jos kiinnostaa seurata meidän perhe-elämää ja muuta, blogini löytyy
    täältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa JohaNna! Käynpä katselemassa teilläpäin. :)

      Poista