Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kahvikupin palautus

Vieläkään en voi lakata kehumasta naapureita. Yksi pariskunta kävi palauttamassa kahvikupin, jonka edellinen asukas Liisa oli lahjoittanut rouvalle muistoksi. Nämä olivat kuitenkin miettineet, että kyllähän kupin paikka on kuitenkin Kivimäessä, jossa se oli ollut viimeiset sata vuotta.


Kuppi on vanha ja käytetyn näköinen, ei mitenkään priimakuntoinen. Mutta on hauska nähdä, millaisesta kupista muinoin oli kahvi juotu. Kupin oli laittanut talteen Liisan äiti 30-luvun alussa tullessaan miniäksi taloon. Hän oli arvellut kupin kuuluvan vitriiniin säilytettävien joukkoon.


Leimasta en osaa sanoa mitään, numeroita on, mutta ei muuta. Tiedätkö sinä näistä jotain?


Kupissa oli myös tällainen hento ristiriipus. Sen tarinasta minulla ei ole tietoa.


Kultaiselle paperille Liisa oli kirjoittanut hieman talon historiaa. Sen mukaan talo oli rakennettu 1890, ja Liisan isoisä ja isoäiti olivat muuttaneet vuotta myöhemmin taloon, jonka hirretkin olivat vielä valkoiset. Liisan isä oli ollut viisivuotias. Isoäiti oli pomppinut pihalla kiveltä toiselle hakiessaan vettä kaivosta, joka on siinä navetan ja pihatuvan nurkalla.


Oli kyllä hienoa saada talon kuppi takaisin palasen historiaa ja tarinaa kera. Eiköhän kuppi päädy takaisin vitriiniin jatkamaan tarinaansa seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Nyt on meidän vuoromme pomppia pihan kivillä kaivoja katsastellen.

10 kommenttia:

  1. On kyllä kerrassaan ihanaa, kun ihmiset ihan yllättäen palauttaa taloon kuuluneita tavaroita, vaikka ovat ne itse joko saaneet sieltä lahjaksi tai ostaneet. Minunkin taloon on palautettu täällä olleita tavaroita ja en voi olla kuin äärimmäisen kiitollinen, kun ihmiset niitä tuovat, koska itselle ne on pala historiaa ja myös niitä lapsuuden muistoja, kun olen niitä tavaroita täällä nähnyt kun vanhaa asukasta kävin moikkaamassa lapsena =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä todella iloisesti yllättynyt tuosta lahjasta. Se tuo tosiaan historian aivan käsinkosketeltavaksi.

      Poista
  2. Hienoa, että on tuollaisia naapureita! Kaikki eivät viitsi ajatella asioita tuolta kantilta. Meillekin naapurit ja täällä aikaisemmin asuneet ihmiset ovat kertoneet taloon liittyviä tarinoita ja tietoja. Ja on myös mukavaa, kun huomaa, että he arvostavat sitä, että talo on saanut uuden elämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tarinat juuri ovat parhaita. Samalla pääsee tutustumaan naapureihinsa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan! Se on tosiaan mahtava juttu, että on hyvät naapurit.

      Poista
  4. Mahtavaa että naapuri toi kupin takaisin ,ja saitte tietoa talon historiasta.

    VastaaPoista
  5. Ihana, että naapuri palautti kupin....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se oli hieno ja ystävällinen ele.

      Poista