Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 17. tammikuuta 2017

Pihasuunnitelman toteutuminen: Puutarhapuoli

Seuraavana kohteena on tien toinen puoli, jota kutsutaan puutarhapuoleksi. 

Tammikuu 2016: Kasvitarhaa jatketaan tänä vuonna kasvihuoneen toiseen päätyyn asti, poistetaan kaikki styroxit ja muovikerrokset maasta ja muokataan maa. Tolppiin istutetaan ruusupapua ja humalaa. Myöhemmin joskus otetaan tolppien vasen puoli työn alle sekä äärivasemmalla oleva kasvihuoneen runko, jonka sisällä kasvaa pensasmustikkaa (linnut söivät viime kesänä) ja vadelmaa.


Tammikuu 2017: Kasvitarhan molemmat puolet tulivat siivotuiksi keväällä. Tämä oli oikeasti suuri ihme meille ja käyskentelimme ihastelemassa aluetta siivouksen jälkeen. Isäntä tasasi alueen vielä traktorilla. Vasemmalla pilkottavaa kasvihuonealuetta siivottiin myös styroxeista, mutta lopullinen raivaaminen on vuorossa tänä vuonna. Kaivamme sieltä mustikat pois ja siirrämme marjatarhaan. Kaivamme myös ympäri tilaa olevat raparperit ja istutamme ne tänne. Tänne tulee myös mansikkamaa.


40 maalattua lavakaulusta oli varattuna neljän matalan kehikon lisäksi. Näitä sovittelimme hyvään muotoon kasvimaalla.


Kesäkuun alussa sain tehtyä pikaisesti pienen perunamaan.


Loppukesällä saimme hyvin satoa laatikoista.


Tammikuu 2016: Kuivurille menevän rampin oikealle puolelle siirretään jäljellä olevat keijuangervot tienhaarakolmiosta. Perenna-alue kaivetaan ylös styroxeineen. Ehkä tuohon ei tarvita kukkaistutuksia.


Tammikuu 2017: Siirsimme ystäväni kanssa pensaat heti keväällä tien viereen. Siirtelin kasveja pitkin kevättä ja kesää styroxeista  istutusalueille, mutta tälle vuodelle jäi vielä varsinainen tyhjennys- ja siistimisoperaatio.


Kesällä pensaat rehottivat jo valtoimenaan, kun saivat tilaa ympärilleen.


Tammikuu 2016: Pajuangervoa jäi vielä liikaa, joten tuostakin siistitään suurin osa.


Tammikuu 2017: Heinäkuun lopulla siistimme portin vasemman puolen lumimarjapöheikön yhdeksi siistiksi pensaaksi.


Ja portin toisella puolella oleva pajuangervöpöheikkö sai myös uuden siistimmän mallin pienempänä pensaana.


Tammikuu 2016: Puiden suojassa oleva istutusalue, joka on ollut hyvin piilotettuna puskien lomassa, kaivetaan ylös styroxeineen. Tämän haluaisin näyttävän enemmän puistoalueelta kuin taimitarhalta. Myös marjapensaat kaivetaan pois puiden välistä ja siirretään tulevaan marjatarhaan.

Tammikuu 2017: Tämä projekti jäi tälle vuodelle, vaikka paljon sain kasveja siirrettyä jo viime vuonna. 


Tammikuu 2016: Osittain romahtanut kasvihuoneen raato puretaan. Tilalle tulee marjapensaita, luumu- ja kirsikkapuita.


Tammikuu 2017: Raato purettiin keväällä, siivottiin alue talkoolaisten avulla ja niin siistiytyi näkymä.


Kesäkuussa istutimme kirsikkapuita kujaksi alueen etureunaan.


Heinäkuussa häkitimme kirsikkapuut suojaan kutuilta, peuroilta ja jäniksiltä.


Syyskuussa istutimme ensimmäiset marjapensaat marjatarhaan.


Lokakuussa istutimme kolme marjapensasta lisää. Tienvieren punaherukat ovat vielä siirtämättä tänne, mutta eikohän keväällä sellainen tapahtune.


Tammikuu 2016: Ison istutusalueen toispuoleinen kallellaan oleva mänty saa häädön. Häädön saa myös toimimaton vesiallas. Istutusalue kunnostetaan perusteellisesti.

Tammikuu 2017: Tämä kumpare on vielä kunnostamatta. Ainoastaan lukuisat kerrokset muovia on saatu pois ja suurimmat kitkemiset kesän varrella. Tilanne ei ole kovin paha tässä, joten tarvittaessa tämän projektin voi siirtää vielä vuodella.


Tammikuu 2016: Istutusalueen alakulmaan tulee paviljonki, joka on jo odottanut pystytystään. Aluetta pitää hieman tasoitella, mutta muuten paikka on aika kiva sille. Kun tuo nurkassa pilkottava kasvihuoneen raato tuosta lähtee, näkymät kaunistuvat kertaheitolla.


Tammikuu 2017: Huhtikuussa kokosimme paviljongin paikalleen ja kyllä se olikin hieno. Toisten talkoiden aikana oli hyvä paikka käydä juomatauolla hikisen urakan välissä.


Tuli myrsky ja vei paviljongin. Laitoimme tilalle puutarhakeinun. Vieressä oleva kaide tuli jo maalisuussa. Se on pysynyt hyvin paikoillaan.


Kesän vehreyden keskelle tuohon kulmaan kuuluisi paviljonki, mutta katsotaan, mitä sen kanssa tehdään. 


Tammikuu 2016: Paviljongissa istuen tulemme ihailemaan myös tähän aukeavaa näkymää ilman tuoksuvatukkopusikkoa.

Tammikuu 2017: Näille nurkille emme kesän aikana ehtineet tehdä mitään. Ihailemme edelleen tuoksuvatukkoa siihen asti, että se siistitään. Siistiminen ei vie kovin paljon aikaa, joten varmaan kevään aikana saamme tämän nurkan paremmaksi.


Tammikuu 2016: Näkymä tulee aukeamaan myös kunnostetulle lammelle.

Tammikuu 2017: Harjoittelemme ensin kunnostamalla kasvihuoneessa olevan altaan. Sitten siirrymme tämän pihalammen kimppuun. Keväällä ainakin kaikki reunojen styroxit saavat häädön.


Tammikuu 2016: Autotallin seinustalla oleva viime kesänä kasattu styrox-kasa saa lähteä lopullisesti. Vasemmalla pilkottavan perustuksen päälle rakennamme isohkon kasvihuoneen vanhoista ikkunoista.


Tammikuu 2017: Kasa kasvoi kevään aikana katon tasalle. Koko kasa saatiin pois, mutta kesän aikana ehdimme koota jo uuden kasan. Kesän aikana tutkimme paremmin niitä perustuksia kasvihuoneelle, mutta jouduimme toteamaan, ettei niistä olisi enää. Paikka on kuitenkin hyvä, joten kyllä siihen kasvihuoneen saa uusilla perustuksilla.


PIHASUUNNITELMASTA PUUTTUNEITA PROJEKTEJA

1. Paviljonkikukkulan toinen puoli
Aloitin keväällä vuohenputkien hävittämisen tuosta vasemmalta. Sain aika suuren alueen siistittyä. Istutin myös uudet kasvit alueelle. Projektista on jäljellä vielä kohti tietä kulkevan polun vasen laita, johon tulee varjon kasveja. Se pitää myös muokata kunnolla ja järjestellä kasvit oikeille paikoilleen.


2. Varjolevähtämö
Kevään raivaamisen jälkeen näkyi hyvä kulmaus pajukossa, johon päätin perustaa pienen levähdyspaikan. Molemmin puolin on vielä perennoja, jotka siirrän pois tuosta. Muuten tämä nurkka saa olla tällainen ilman noita romanttisia peittoja.


3. Kylttipaalun alue
Ajattelin ensin tyhjentäväni koko tämän alueen kasveista, mutta kesän aikana mieleni muuttui. Alue toimii hyvänä liikenneympyränä, kun nyt käytävät ovat siistimmät ja ympäri pääsee kulkemaan. Kitkin jo kesällä tuota niin paljon kuin ehdin, mutta ainakin takareuna vaatii vielä perusteellisemman puhdistuksen.


4. Kasvihuone
Kesäkuussa kasvihuone siivottiin perusteellisesti. Täällä ajattelin laittaa lattian katteeksi mansikkakangasta, joka estäisi sen valtavan rikkaruohokasvun, joka aina uudelleen nousee maasta. Täällä suurempi tuleva projekti on altaan kunnostus, joka tapahtuu kevään aikana. Kohta on taas aika leikata viiniköynnökset. Toivottavasti tänä vuonna tulee parempi sato kuin viime vuonna.


Puutarhapuolella on siis tapahtunut valtavasti, mutta on tekemistä vielä muutamaksi vuodeksi. Ei taida tälläkään puolella työt loppua kesken.

8 kommenttia:

  1. Olette olleet kyllä todella ahkeria! Kunpa omallakin pihalla saisimme suunnitelmat toteutettua, kun monta kohtaa pitäisi siivota ja rakentaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutsu isompiin projekteihin talkoot koolle, tulee nopeasti valmista. Toki pitää olla hyvät eväät, jotta työkin maistuu. :)

      Poista
  2. Teillä on ihan järkyttävä määrä hommaa :-D Mutta mitäpä sitä, tarvitseehan ihminen jotain tekemistä, toimettomuus on kaiken pahan alku ja juuri... Kutkuttavia nuo kesänäkymät, aivan ihania lehteviä paikkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä hommaa, vaikka valtavasti on jo tehty. Hommaa on kaikkialla muuallakin kuin vain puutarhassa. Kesällä tämä on valtavan kaunis paikka, ainakin tulevaisuudessa. :)

      Poista
  3. HUomaa, että rouvan sormet jo syyhyää..:))

    VastaaPoista
  4. Ei voi kuin taas kerran nostaa teille hattua. Niin ahkeria olette.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut paljon apuvoimaa, ei tällaisia määriä kahdestaan pystyisi tekemään. :)

      Poista