Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 16. toukokuuta 2017

Kasvihankintoja

Nyt, kun kesä jo kolkuttelee ovella, on ollut mukava hankkia uusia kasveja puutarhaan. Ostin valkoisen ja vaaleanpunaisen sammalleimun peittämään paviljonkitasanteen kiviaitaa. Kuvassa ne ovat vielä purkeissaan koeistutuksessa, mutta noille paikkeille ne ovat tulossa.


Kaivoin viikonloppuna mökiltä kolme kotkansiipeä. Nämä käyvät hyvin tulevaan varjopenkkiin.


Lampeen on hankittu jo kasveja. Niitä ei ole kovin paljon, sillä vesikasvien hinnat ovat todella korkeita. Aion hakea muutaman rentukan vielä peltolammelta.


Koivurinteeltä Isäntä sai kaivaa hopeatäpläimikkää. Kerroin vain paikan ja Isäntä kouraisi lapiolla. Onnistui siis oikein hyvin, sillä juuri oikeaa kasvia osui mukaan.


Raision kukkatalosta ostin orvokit edullisesti. Siellä oli myös rodoja muutamalla eurolla, joten päätin kokeilla, pärjäävätkö belgialaiset kasvit meillä. Rodot ajattelin istuttaa aittapihalle. Kukkatalosta ostan aina miniruusuja, sillä ne vaan ovat niin söpöjä. Tosin kesän aikana ne ehtivät kasvaa isommiksi. Ostin myös yhden kärhön.


Ruusuja ostan aina, kun hinta on sopiva. Ne ovat ihan kivoja ruukuissa ja talveksi ne voi kaivaa maahan. Joskus ne jopa talvehtivatkin ihan kivasti. Murattiakin olen ostanut muutaman taimen.


Ystäväni vinkkasi, että Tokmannilla oli jouluruusuja ja pelargonioita edullisesti. Niinpä ostin viisi jouluruusua ja 10 pelargoniaa ja maksoin yhteensä 20 euroa. Jouluruusut menevät varjopenkkiin ja pelargoniat ruukkuihin. Ne eivät näköjään osuneet mihinkään kuvaan, mutta eivät ne kovin kuvauksellisia olleetkaan. Hieman reppanan näköisiä olivat, mutta varmasti tässä heti alkukesästä jo vahvistuvat. 


Hankinta on aina se helpoin osuus. Nyt pitäisi alkaa kaivella kuoppia vähän sinne ja tänne, että nämä kaikki pääsevät paikoilleen kasvamaan.

8 kommenttia:

  1. Hyviä hankintoja. Sitten kun teet istutuksia on kiva nähdä millaisia niistä tulee. Kiviäkin olette saaneet aika paljon lammen reunoille. E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on ollut kaikkea muuta touhua, ettei puutarhaan ole ollut aikaa. Mutta vielä tässä istutukset valmistuvat. :)

      Poista
  2. Olipa edulliset jouluruusut. ja eiköhän ne virkisty kun pääsevät maahan.

    VastaaPoista
  3. Istutusten myötä se oikea kevätkin käynnistyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, oikeat kevätpuuhat pääsevät vauhtiin. :)

      Poista
  4. Mukavaa puuhastelua kukkapenkkien tekeminen.

    VastaaPoista