Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

torstai 2. huhtikuuta 2020

Remontin pääkohde

Jos pihalla hieman katselee ympärilleen, ei liene vaikeaa arvata remontin pääkohdetta. Suuli näyttää siltä, että se romahtaa kasaan hetkellä millä hyvänsä. Toinen pää on jo pitkälti nurin, eikä uudempi puolikaan aivan priimalta näytä.


Talven aikana oli pudonnut taas yksi kannatinpalkki. Ei auttanut tuokaan pikakorjaus jolla yritimme pitää kattoa pystyssä oviaukon kohdalta. Remontti tulee siis aivan viime hetkillä, kun suulin voi vielä jotenkin pelastaa.

Näetkö nuo styroxit? Sitä riittää.

Työ alkoi uudemmalta puolelta tyhjennyksellä. Ensimmäisenä piti saada vanha Saab pois. 


Aika kevyesti auto liikkui, vaikka pyörät olivat jumissa. 


Nyt vain odottelemme, että mokoma rohjake lähtee lopullisesti jonnekin hyviksi varaosiksi.


Seuraavaksi oli vuorossa sitä erittäin tuttua lantaa. Niin, sitä oli siis suulissakin melkoinen kerros. 


Työ käy paljon nopeammin kuin talikolla, kun on kaivuri apuna. Isäntä kuskaa kuormat pellolle traktorin peräkärryllä.


Valo kajastaa jo tunnelin päässä tai siis suulin pihan puolen päässä. Siinä tilassa olikin tehty betonilattia. Metsän puolellekin sellainen tehdään, kunhan tila on tyhjennetty entisistä lattiamateriaaleista.


Kärryllisiä on mennyt jo useita, mutta vielä on lantaa jäljellä. Tuo päädyn ovi on hassusti korkealla ilmassa suulin sisältä katsoen, eikä sitä voi oikein käyttää millään ajoneuvolla. Pitääkin miettiä tarkasti, mitä tältä rakennukselta toivotaan.

2 kommenttia:

  1. Siinä on taas urakkaa. Millaisen katon aiotte laittaa suuliin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuliin tulee samanlainen peltikatto kuin navettaan. :)

      Poista