Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Pikkukilit lähtivät

Kaikki pikkukilit lähtivät jo uusiin koteihin. Ensimmäiset lähtivät jo viime kuun puolella ja nyt lähtivät loput neljä. On vähän haikea mieli niiden lähdettyä, mutta onneksi nykyään pääsee helposti kuulemaan ja näkemään, mitä niille myöhemmin kuuluu. Myös emoilla on ikävä, iltaisin ne vielä huutelevat kiliensä perään.


Kolme vuohta on vielä lähdössä tänä keväänä. Uusimmat tulokkaat Laku ja Serena paluumuuttajan, Pyryn, kera lähtevät yhdessä uuteen paikkaan. Vielä ei ole päätetty, kummassa paikassa olisi parempi Lakun poikimisen toukokuisen tapahtua. Se vaikuttaa vähän niiden lähtemisen ajankohtaan. 

Parhaimmillaan (pahimmillaan) laumassa oli 14 vuohta, mutta lähtöjen jälkeen määrä jää viiteen. Harkinnassa on vielä Kallen myyminen, mutta sillä ei ole niin kiire.

Huutoa kuuluu nyt enemmänkin, sillä Hellillä on ensimmäinen kiima. Ei uskoisi, miten suuri ääni niin pienestä kissasta lähtee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti