Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Punaherukkasima

Keräsin jo marjat isosta punaherukkapensaasta ja mietin, mitä kivaa siitä voisi kokeilla. Päädyin kokeilemaan simaa.

Marjojen ei tarvitse olla mehuun tai simaan niin puhtaita, lehtiäkin saa olla mukana.


Ostin viime kuussa kirpputorilta 10 litran kattilan, johon koko komeus hyvin mahtui muhimaan. Kattila on korkea ja kohtuullisen kapea. Ennen on ajateltu hyvin hellalla menevää tilaa, sillä tämän kanssa mahtuu viereisellekin levylle kattila. 


Ja tietysti ohjekin tulee tässä:

PUNAHERUKKASIMA

n. 1,5 litraa punaherukoita
1 kg sokeria
8 l vettä
0,5 tl hiivaa

Kiehauta 2 litraa vettä. Lisää survotut marjat ja sokeri. Anna kiehahtaa. Lisää loput vedet. Odota, että neste on kädenlämpöistä ja lisää hiiva. Anna käydä vuorokauden. Siivilöi neste ja pullota. Lisää jokaiseen pulloon 1 tl sokeria. Anna tekeentyä viikko viileässä.

Simaohjeissa on yleensä aika reilusti sokeria. Yritin tehdä raparperisimaa vähemmällä määrällä, mutta siitä ei tullut hyvää, maistui liiaksi oluelle. Sima on mielestäni juoma, jota kuuluu juoda vain pieni annos kerrallaan hyvin jäähdytettynä. Janojuomaksi se ei oikein sovi.

2 kommenttia:

  1. Ihania nuo omat etiketit! Kiitos ohjeesta, herkullisen näköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etiketeillä saa mukavasti omannäköistä. Seuraavaksi aion kokeilla pihlajanmarjasimaa. :)

      Poista