Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Fred lähti

Fred ja Kalle jäivät kevään kileistä vielä jäljelle, vaikka yritimme niitäkin markkinoida. Niinpä päätimme kastroida ne, jotta niiden olisi mahdollista olla meillä. Koko ajan pidimme kuitenkin mahdollisena myös niiden myymisen, jos sellainen tilaisuus tulisi. Ja tulihan se. Fred lähti tänään uuteen kotiin toisten huutaessa perään. Aika surullista se kuitenkin oli, sillä näihin kiintyy kovasti.


Frida on jo varattu uudelle omistajalle keväällä, joten vähitellen saamme tätä laumaa pienennettyä meille sopivaksi. Tarkoituksena on pitää Käpy, Anelma-Unelma ja Tuuli Voiton kavereina. Kallelle on vielä löydettävä jostain uusi hyvä koti.


Myynnit ovat ihan aiheellisia, sillä uusia kilejä on jo tulossa. Jouluna alkaa kilistely jatkuen tammikuun puoliväliin. Marraskuun alussa laitamme kutut umpeen, jotta tarpeellinen ternimaito ehtii valmistumaan kilejä varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti