Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi vauhdilla läpi

Vuosi hurahti pikavauhdilla ohi. Siltä ainakin tuntuu. Emmehän ole saaneet mitään aikaiseksikaan. Pakko oli katsoa, mitä tämä vuosi piti sisällään. Ja olihan sitä touhua ja tohinaa, eikä kaikesta ole edes kirjoitettu. Mutta tässä jonkinlainen kooste Kivimäen vuodesta 2016, jonka viimeiset hetket ovat juuri menossa.

Tammikuussa aloitin työt, purimme makuukamarin komerot, koimme vesivahingon ja suunnittelimme puutarhaa samalla, kun yritimme pysyä lämpiminä kovilla pakkasilla.


Helmikuussa taistelimme rottia vastaan, leikkasimme viiniköynnökset, suunnittelimme maataloutta sekä seurasimme kuttujen pyöristyviä vatsoja, karmeaa kukkotappelua ja siementen itämistä.


Maaliskuussa kevät oli jo pitkällä. Siivosimme pihatuvan, pidimme kevään ensimmäiset pihatalkoot, remontoimme saunakamarin, laitoimme uuden ulkoikkunan trenkitupaan, purimme talossa keittiön seinät hirrelle ja ostimme metallikaiteen.


Huhtikuussa pidimme kahdet pihatalkoot, joista toisen aikana saimme ihailla vastasyntyneitä kilejä. Kahden päivän päästä syntyivät toiset kaksi kiliä, joiden kätilönä minulla oli kunnia olla. Teimme valmiiksi trenkituvan alemman kivikkotasanteen, pystytimme paviljongin, ostimme 40 lavakaulusta, menetimme paviljongin ja veimme ensimmäisen täyden kontillisen jätettä pois.


Toukokuussa Isäntä kynti pellon, äesti ja kylvi kauran. Kunnostimme viinitarhan, kasvimaan ja marjatarhan valmiiksi varsinaista tarkoitustaan varten. Vietimme pihajuhlat valmistumiseni kunniaksi, laitoimme paviljongin tilalle keinun, laitoimme puutarhaa ja saimme tipuja.


Kesäkuussa istutimme kirsikkakujan, tein varjolevähtämön, teimme veljentyttöjen kanssa kylttipaalun, kaadoimme ison vinon koivun alapihalta, josta riittikin työtä pitkäksi aikaa, lähetimme kolme kiliä maailmalle, niitimme ja korjasimme heinät seipäille, menetimme Taunon, Elsan ja Siirin. Haimme uuden kukon, Leifin.


Heinäkuussa siistimme pihaa, teimme kanoille ulkotarhan, vein Isännän paikattavaksi, saimme 11 yllätystipua ja kadonneen kanan takaisin, korjasimme heinät talteen ylisille, kävimme huutokaupoissa, avasimme kirpputorin. Aloitimme kypsyneiden vadelmien poiminnan.


Elokuussa teimme alapihan puutarhapöydän valmiiksi, pidimme puutarhajuhlia, raivasimme aittapihalle syreenimajan, keväällä perustettu kasvimaa alkoi tuottaa satoa, Nilkku-Niilo joutui pataan, Tuuli-kili alkoi tuottaa maitoa, sadon säilöntään sai kulutettua useita päiviä, ja ehdimme pelastaa juhlatelttamme tuulelta viime hetkillä.


Syyskuussa tein hapankurkkuja, saimme edellisen talomme remontin valmiiksi ja laitettua myyntiin, aloitin uuden harrastuksen, tein puolukkaremmejä, kitkimme ja istutimme, upotimme kukkasipuleita maahan.


Lokakuussa korjasin viimeiset juurekset kasvimaalta, istutimme hevoskastanjan ja monta siementä, istutimme syreeniaidan trenkituvan tien viereeen, saimme ensimmäiset Leifin tiput, kunnostimme syreenikujan, raivasimme aittapihan, korjasimme kaivon vuotokohdan ja ostimme huonekaluja.


Marraskuussa saimme pienen lumihunnun, kun muut saivat hangen, ostimme epävireisen taffelipianon ja teimme Isännän kanssa käsitöitä.


Joulukuussa aloitimme talossa makuukamarin uusien pintojen laittamisen, valmistelimme joulua ja valaisimme pimeitä polkuja.


Saapa nähdä, mitä kaikkea mahtuukaan tulevaan vuoteen, joka juuri kohta on alkamassa. Toivomme Isännän kanssa sinulle parempaa uutta vuotta ja monia mukavia tulevia muistoja. 

22 kommenttia:

  1. Kiitos mukavasta matkasta Sinun ja blogisi seurassa vuonna 2016. Oikein hyvää alkavaa vuotta 2017!

    VastaaPoista
  2. Aivan huimaavan paljon saitte aikaan viime vuonna, mitenkähän hurja tahti onkaan tänä vuonna? Oikein nautinnollista ja onnellista tätä vuotta ja muistakaahan levätäkin välillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin pikakelauksella tuntuu paljon isommalta määrältä kuin on ollutkaan. :) Oikein hyvää kuluvaa vuotta!

      Poista
  3. Mukavalta näytti vuotene. Jalkukoon uusi vuosi samoissa merkeissä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista näytti tapahtuneen ihan tuosta vaan, vaikka mitään ei saatu muka aikaiseksi. :)

      Poista
  4. Onpa siinä ollu tpuhua! Ja mitä kaikkea muuta tuon lisäksi... aika paljon työtä mahtuu noiden asioiden taakse vielä 😊 mukavaa alkanutta vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! Kaikkea on tosiaan mahtunut muutakin menneeseen vuoteen. Nyt uudella innolla tähän alkaneeseen vuoteen. :)

      Poista
  5. Ahkeria olette olleet. Hyvää ja onnellista alkanutta vuotta. Voisit ehkä tehdä postauksen siitä mitä olette suunnitelleet tekevänne tänä vuonna tai ainakin ne isoimmat jutut. Sitten kun ne on kirjoitettu niin eivät ole pelkän muistin varassa. E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli hyvä idea tehdä taas suunnitelmia. Oikein hyvää tätä vuotta! :)

      Poista
  6. Puuhakasta ja upeaa uuttavuotta sinne teille. Paljon saitte aikaan viime vuonna! HIeno tuo pöytäkalusto, kelpaa pitää puutarhajuhlia!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa uutta vuotta teille! Paljon olette tehneet ja paljosta saaneet varmasti palkinnon hyvänä mielenä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäntä katselee huolissaan paikkoja, jotka ovat kesken tai kokonaan aloittamatta. Minä katselen tyytyväisenä kaikkea valmista. Ihan hyvin siis keskimäärin. :) Hyvää tätä vuotta!

      Poista
  8. Hyvää ja työntäyteistä uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  9. Hyvää alkanutta vuotta 2017! Kiitos todella antoisasta ja hyvin kirjoitetusta blogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista palautteesta! Hyvää kuluvaa vuotta! :)

      Poista
  10. Aika kuluu nopeasti ja vaikka tuntuu, että ei paljoakaan ole saanut tehtyä, totuus selviää juuri tällaisista postauksista. Niin, että ei muka paljoakaan....... Voimia ja kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kun joka päivä ei tapahdu. Heti tulee sellainen olo, ettei koskaan mitään tapahdu. Onneksi voi seurata itsekin täältä, mitä tuli oikeasti tehtyä. Erittäin miellyttävää tätä vuotta sinullekin! :)

      Poista
  11. Todella paljon olette saaneet tehdyksi vuoden aikana ja vuoteenne on mahtunut paljon tapahtumia.
    Toivotan hyvää alkanutta vuotta ja tsemppiä uurastukseenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä on ihan hyvä jatkaa tätä vuotta. Oikein hyvää alkanutta vuotta myös sinulle! :)

      Poista