Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 11. marraskuuta 2016

Helvetinkone!

Ostimme puolitoista vuotta sitten suurin odotuksin laitteen, jonka uskoimme ratkaisevan talon hajuongelman. Otsonaattorin piti olla kätevä laite, joka toimii kuin unelma. Sen toimintaperiaate hajunpoistossa on happimolekyylien erottaminen ja uudelleen yhdistäminen. O2 irtaantuu ja yhdistyy otsoniksi, O3, joka yhdistyy typpiyhdisteiden kanssa ja putoaa lattialle. Näin typpiyhdisteet palavat pois ja haju sen mukana. 

Otsoni on hengitettynä myrkyllistä, joten käsittelyn jälkeen pitää tuulettaa tilat hyvin. Sen jälkeen paikka on raikas kuin ukkosmyrskyn jälkeen ulkona.


Mutta kun laite hajoaa heti, kun sitä käyttää! Laite on oikeasti aika yksinkertainen toiminnaltaan, eikä siinä ole monta osaa. Parhaillaan kone on taas takuukorjauksessa. Tämä kerta on joko viides tai kuudes tämän puolentoista vuoden aikana. Laite on viettänyt aikaa takuukorjauksessa enemmän kuin meillä. Viimeksi siitä hajosi tuuletin. Edellisillä kerroilla ongelma on ollut piirilevyssä. Otsonaattorin vuoksi olemme uusineet sähköt. Kone hajosi taas sen jälkeen. Olemme pyytäneet sähköyhtiöltä tarkastusmittarin siltä varalta, että sähkönsiirrossa olisi piikkejä. Ei ollut. Kone hajosi. Viimeksi siitä uusittiin kuluvia osia. Kun Isäntä laittoi laitteen päälle, otsonia alkoi tulla, mutta tuuletin ei toiminut.

Takuu loppuu helmikuussa, eikä talossa ole voinut otsonoida kuin pieniä hetkiä kerrallaan. Luultavimmin emme ainakaan tällä laitteella saa niitä hajuja pois, sillä laite ei kestä käyttöä. Ehkä meillä on liian paljon sitä hajua, ettei otsonaattorikaan selviä siitä.

Laite, johon laitoimme toivomme, on osoittautunut kelvottomaksi ja kestämättömäksi. Oikea helvetinkone! (Anteeksi!)

22 kommenttia:

  1. Kun muistelen millaisessa kunnossa lattia oli ja varsinkin mitä sen päällä oli...., niin ehkä olisi parempi nostaa lattialaudat ylös. Puukkosahalla naulat poikki niin voi vanhat laudat laittaa takaisin. Samalla saisi lisättyä purua ja ilmansulkupaperin. Tupa tulisi samalla lämpimäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiössä on pakko nostaa lankut ylös, sillä eristeissä on todella paljon rotankoloja ja käytäviä. Eikä vielä tiedä, paljonko lankkuja joutuu höyläämään, että saa sen kaiken saastuneen osan pois. Muissa huoneissa lattiat ovat paremmassa kunnossa, joten niissä saattaa riittää pelkkä hionta päältä.

      Poista
  2. No voi että..:( Eikös tuollaisessa tapauksessa olisi jo kohtuullista saada uusi kone tai perua kaupat!
    Saat anteeksi..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kärsivällisiä olemme kyllä laitteen kanssa jo olleet! :) Pitää oikein selvittää, mitä asian kanssa voisi tehdä.

      Poista
  3. Eiköhän jostain saisi tuollaisen laitteen vuokrattua, voisi ilmeisesti tulla halvemmaksi. Tai siis ei tuollaista tietenkään, vaan kunnollisen ja toimivan. Ja tuosta rahat takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on juuri sellainen laite, jota yleensä vuokrataan. Laskimme, että jo muutaman päivän käyttö meillä tekisi ostamisen halvemmaksi. Eihän tuohon rahaa olekaan mennyt takuuaikana, mutta hermot menivät. :)

      Poista
  4. No voi harmi. Tuollaista laitetta saa ihan rauhassa kutsua vaikkapa helvetinkoneeksi! Toivottavasti takuukorjaus tuottaa tulosta tällä kertaa. - Mukavaa nenäpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan se onkin nyt viimeinen takuukorjaus, sillä helmikuussa menee takuuaika umpeen. Sen jälkeen pitää korjaukset maksaa itse. Toimisi nyt edes sinne helmikuuhun, että saisi hajut hälvennettyä talosta! :)

      Poista
  5. Jopa on toimimaton vekotin. Minä olen niin tyly kuluttaja että olisin jo vaatinut rahani takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiset takuukorjaukset vielä menettelivät, mutta nyt alkaa jo olla huonon vitsin puolella. :)

      Poista
  6. Päätalossa saattaa tosiaan olla niin paljon hajua, että laitteen kapasiteetti ei vaan riitä. Tehokas vuokralaite saattaa olla parempi valinta. Toivottavasti saatte ratkaistua asian mahdollisimman hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on juuri niin tehokas, kuin ne vuokrattavat laitteet. Ostimme sen siksi, että hajunpoistoa on niin paljon. Jotenkin outoa, ettei laite sitten kestäkään sitä.

      Poista
  7. No kuulostaapas hyvältä hankinnalta! :O

    VastaaPoista
  8. Harmillista...on tosiaan helvetinkone!

    VastaaPoista
  9. Harmillista. Etsin netistä otsonointiä tekeviä ja laitteita vuokraavia yrityksiä. Otsonityö on kotitalousvähennyksen alaista joten kannattaa ainakin tutkia nämä linkit. E

    http://www.allergia-apu.fi/otsonointi
    http://www.kotipuhtaaksi.fi/kotisiivous/otsonointi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otsonaattorimme on juuri tuolta Allergia-avulta tilattu. :)

      Poista
  10. Voi hitsi mikä h-kone, harmillista!
    Hei, toivottavasti tämä piristää: voitit blogini arpajaisissa viherseinäkirjan. Lähetätkö osoitteesi mulle sähköpostilla saila(at)elsanlempituoli.fi niin saan sen postiin. Onnittelut!
    Onpa sulla muuten kiva blogi, en ollut tännekään ehtinyt - nyt tulin heti lukijaksi. Niin kaunis talo ja pihapiiri, ja mukavia elämän asioita kirjoitat, tykkään kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta totisesti piristää! Ja tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista
  11. Sanoisin että ompa aikas rakkine kun ei toimita virkaansa. Harmi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme härveli, kun ei toimita tehtäväänsä! Jospa se nyt seuraavaksi kotiutuessaan alkaisi ihmeellisesti toimia. :)

      Poista