Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 8. toukokuuta 2020

Lisää siistiä pihaa

Nyt on taas yksi alue vallattu takaisin styroxilta ja muovilta. Mutta työ oli paljon kovempi kuin uskoimmekaan.


Pienellä porukalla uurastimme kolmisen tuntia ja saimme auton peräkärryllisen täyteen ja vielä muutama säkki päälle muoviroskaa. Muovia oli taas monta kerrosta pinnan alla, mutta sieltä vaan kiskoimme oikein urakalla pitkiä muovisuikaleita.


Siivouksen jälkeen oli taas mukava suunnitella. Tähän autotallin vasemmalle puolelle tulee varmaan sepelikerros, sillä paikka on hyvä kaikelle kuormaamiselle, jota nurmikko ei kestä.


Vieressä on tämä alue, jossa on vanhat rakennuksen perustukset. Paikka olisi aika hyvä pensasmustikoille, jotka nyt sijaitsevat äärimmäisessä kasvihuoneen raadossa. Tämän alueen saisi aika helpolla happamaksi, sillä maasto on jo sen suuntaista. Muutenkin olosuhteet saattaisivat olla paljon paremmat kuin siellä kasvihuoneessa. 


Lisäksi tähän mahtuisi vielä sellainen pienempi vanhoista ikkunoista tehty kasvihuone tien ja vaahteran välille. Mittailimme jo Isännän kanssa, että siihen saisi sellaisen 3 x 5 m kokoisen kasvihuoneen. Tässä kasvihuoneessa olisi kätevämpi kasvattaa tomaatteja ja kurkkuja, koska se on lähempänä taloa.


Suunnitelmien aikataulutuksia ei ole vielä tehty, sillä tässä on vielä kaikenlaisia puuhia muuallakin, jotka pitäisi saada valmiiksi ennen uusia projekteja.

Vanhaa siiloakin olemme katselleet sillä silmällä. Siihen saisi rakennettua aika hienon huussin, joka meiltä puuttuu vielä tästä pihapiiristä. 

4 kommenttia:

  1. Ihania projekteja siellä! Huussi on ihan ykkönen, on mahtavaa voida käydä pissalla ilman, että tarvii riisua mutaisia saappaita. Nyt alkaa yöpakkaset loppua, niin huussin kylkeen saa viritettyä käsienpesupaikan myös, sitten siinä on kaikki palvelut :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huussi tosiaan olisi tärkeä saada pihalle lähelle. Se on juuri niin kuin ilmaisit. :)

      Poista
  2. Tosi hienoa, että saatte apua noihin raivausprojekteihin. On kyllä melko käsittämätöntä, miksi tuollaisia määriä muovia on jätetty tontille hautautumaan ja ilmeisesti vielä vuosien ellei vuosikymmenten ajan. Vähitellen pihapiiri kuitenkin siistiytyy, mikä on upea asia. Ei muuta kuin voimia teille seuraaviin projekteihin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävien apu on todella tarpeellista täällä. Muovin määrä on yllättänyt meidät moneen kertaan. Tänä kesänä nämä tienvarret tulevat ainakin siivottua. :)

      Poista