Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 1. syyskuuta 2018

Kesän viimeinen pihapäivä

Keskiviikko oli taas tapansa mukaan kaunis, aurinkoinen ja lämmin, kuten kaikki pihapäiväkeskiviikot toukokuusta asti. Nyt oli vuorossa tämän kesän viimeiset pihajärjestelyt. Kasvihuoneen purkupaikalla oli vielä hiekalla täytettyjä styrox-laatikoita, jotka kipattiin kottikärryihin ja kuljetettiin rampille, joka vie kasvihuoneelle. Tällä kohdalla ramppi oli todella jyrkkä, sillä tie on ajan myötä kohonnut, mutta kulkuväylä pysynyt samalla tasalla. 


Kaikki hiekka tuli käytettyä, kulkuväylä parannettua, eikä tätä voi kovin rumaksikaan haukkua.


Kasvihuoneen jäännökset alkoivat huveta kovaa vauhtia, sillä samaan aikaan kuskaamisen kanssa osa talkoolaisista siirsi jätteet peräkärryyn ja säilytettävät navetan päätyyn.


Jauhosavikatkin lähtivät kompostiin, eikä paikalle jäänyt oikeastaan mitään.


Muutama rikkonainen ruukku jäi isäntäväelle siivottavaksi syksyn myötä, mutta muuten kasvihuone hävisi kokonaan muoveineen ja roinineen. 


Seuraava operaatio pihassa tulee olemaan viemäristön uusiminen. Samalla vedetään vedet ja viemäröinnit myös navettaan. Sen jälkeen saa vihdoin muokata pihan kulkuväylät ja liikenneympyrän.

6 kommenttia:

  1. Voi miten hienoa, että saitte talkooporukkaa avuksi. Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
  2. Ihan on liikuttavaa, miten avuliaita ihmisiä siellä on..Ihana asia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on meilläkin aina ihmetyksen aihe, miten paljon ihmiset auttavat. :)

      Poista
  3. Talkooväki on aina upeaa auttamista yhteisöllisesti. Tuo vanha talkooperinne elää täällä Pohjanmaalla vahvana. Onneksi, sillä itse kukanenkin tarvitsee ajoittain apua. Toinen nimi talkoille onkin väkivelkasilla oloa. Eli vuoroin autetaan työvoimaa tarjoten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talkoot ovat hyvä asia. Porukalla on mukava tehdä. Ihmiset pysyvät tyytyväisinä, kun ilmapiiri on hyvä ja ruoat herkullisia. :)

      Poista