Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 7. toukokuuta 2018

Tämän kesän navettatyöt

Vihdoin on tullut aika siirtyä navetan huonomman päädyn kimppuun. Tämä pääty on korjattava ennen kattoremonttia, joka on myös melkoisen kiireellinen. Kiireellisyydestä huolimatta katto tehdään aikaisintaan vuoden päästä, sillä siihen ei ole vielä budjetoitu (lue: ei ole rahaa).


Päädyn seinä on pullistunut ulos lannan vuoksi, jota on kymmeniä kuutioita tässä tilassa. Osa on jo kaivettu pois, mutta vielä riittää kaivamista ja talikointia moneksi kerraksi. 


Päällimmäisenä on tiukka junttaantunut lantalaatta, mutta sen alla on helpommin työstettävää olkisilppua. Alimpana on jotain hevostallin aikaista lantaturvetta. Korkeutta lannalla on yli metri tässäkin tilassa.


Lanta kärrätään pellolle lannoitteeksi. Onneksi se on jo niin palanutta, ettei työssä ole hajuhaittoja. Tähän mennessä lantaa on tuossa varjon rajalla asti, eikä ole pelkoa, ettei koko peltoa saisi lannoitettua.


Toinen projekti on operaatio kuttula. Siihen kuuluu siisti lypsyasema, jonne kanoilla ei ole pääsyä kakkimaan. Eteinen siivotaan vielä perusteellisesti painepesurilla kaikesta vanhasta ja kalkitaan seinät.


Lypsyasema on suoraan kuttulan ovenpielessä. Sinisen oven takana sijaitseva kuttula tyhjennetään myös lannasta ja sinne rakennetaan uusi seinä, joka pitää tilan lämpimämpänä talvella. Tilaan tehdään myös aidatut kulkuväylät ihmisille.


Isäntä suunnittelee ja valmistaa myös käsikäyttöisen lypsykoneen, joka helpottaa hieman lypsyä. Sormet ovat aika kovilla siinä vaiheessa, kun maitoa tulee paljon. Tällä hetkellä ei vielä sitä pelkoa ole, mutta poikimisen jälkeiseen maidontuotantoon lypsypumppu on ihan hyvä apu.

16 kommenttia:

  1. Vau, hienot tilat, tsemppiä siivoukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaa ja korjattavaa on paljon, mutta korjattuna tämä on varmaan aikas kiva. :)

      Poista
  2. Aina kun luen jostain, että lantaa on navetassa toista metriä, mietin että miksi. Onko se lämmön tuoton vuoksi niin kuin kanoilla meilläkin kestopehku vai onko se vaan sitä, että ihminen väsyy eikä jaksa? On teillä uraakkaa siinä, mutta hyvä kun saatte pellolle lannoitetta. Meilläkin puuhastellaan navetan kimpussa, aloitettiin ikkunoista. Hyvät tilat teillä on siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen, että aluksi on ollut kyse kestopehkusta, mutta jossain vaiheessa vuosittaista siivousta ei ole tehty jostain syystä. Täällä on ollut aikoinaan aika paha tilanne eläinten kanssa. Päätytilasta tulee varasto, johon saa ruohonleikkurit sun muut härvelit suojaan. :)

      Poista
  3. Voimakkaita käsiä siivoukseen, saa tuossa lannoitetta korvaukseksi lihastyöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimakas selkä on myös tilauksessa. Tiukka lanta on kova vastus lihaksille. :)

      Poista
  4. Mietin luontokuviasi katsoessa miten Luoja hellii meitä talven jälkeen..nämä herkät ja kauniit kevätkukat ja valo ja lämpö..kyllä luonto on ihmeellinen. Tekin Olette niin ihailtavan ahkeria - hyvää ja iloista kevättä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luoja hellii nyt oikein kunnolla lämmöllä ja auringolla, kukilla ja linnunlaululla. Me yritämme saada paikkoja kuntoon nurkka kerrallaan. :)

      Poista
  5. Tässä voisi olla talkoiden paikka ei tarvitsisi yksin eikä kaksin yrittää lannan siirtoa. E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talkoilla tuota tehdäänkin keskiviikkoisin, ei kahden ihmisen voimalla yhden kesän aikana varmaan tyhjenisikään. Muutama ihminen apuna tuo jo paljon paremman tuloksen. :)

      Poista
  6. Ilmeiseisesti edellisellä omistajalla totaalinen loppuunpalaminen kun lannat ovat jääneet navettaan noin paksuina kerroksina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppuunpalaminen on vaan jatkunut vuosikymmeniä eri eläinten kanssa. Ensin siellä on ollut hevonen, sitten lehmiä ja myöhemmin vielä lampaita. Kaikkien jätökset ovat vielä tallella kerroksittain. Toisaalta ei kukaan tuollaista yksin pysty ylläpitämään.

      Poista
  7. wow! Teiän lypsyasemasta tulee hieno :) Mäkin suunnittelin itse tehtyä lypsykonetta googlen ohjeiden mukaan, mutta sitten sain kuulla että jatkuva imu ei ole hyväksi, vaan sen pitää tuottaa niitä "sykkeitä" mitä oikea lypsykonekin tuottaa.. mutta mielenkiinnolla seuraan minkälaisen version teidän isäntä rakentaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa tuosta pitäisi tulla ihan kiva tila. Isäntä suunnittelee sellaista käsikäyttöistä pumppua, jolla saa sen paineen vaihdeltua. Ensimmäinen prototyyppi oli jo valmiina, mutta siinä oli joku vuotokohta vielä.

      Poista
  8. Navettahan näyttää ulkoapäin ihan sympaattiselta, mutta kun katsoo läheltä ja sisältä niin on näköjään ihan reippaasti hommaa. Meilläkin on landella tuollainen todella vanha vaja, johon juuri viime kesänä uusimme uuden huopakaton ja nyt toivottavasti ei tarvitse taas muutamaan vuoteen koskea. Tuli kyllä todella kivan näköinen, varsinkin kun julkisivun maalipinta oli uusittu muutama vuosi sitten. Paljon tsemppiä teille navetan uusimiseen, siitä tulee varmasti hieno loppujen lopuksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisällä riittää töitä vielä pitkäksi aikaa. Tärkeimmät on sielläkin tehty, mutta pintaremontit vielä odottavat. :)

      Poista