Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 19. helmikuuta 2018

Kurkistus konttuuriin epätoivoisen suuren urakan keskeltä

En kyllä ikinä kuunaan koskaan olisi lähtenyt tekemään pientä viikkosiivousta ruokakomeroon eli konttuuriin, jos olisin arvannut sen vievän näin paljon aikaa ja työtä. (Olisi se ollut kuitenkin pakko tehdä jossain vaiheessa.) Mutta aloitettu työ on kunnialla saatettava päätökseen, joten jatkettava sitä oli. Eikä valmista näy missään, sillä työ poiki lukuisasti muita sivuprojekteja kylkeensä. Myös kellari piti siivota ja sinne piti saada uudet hyllyt. Kaikki tavara oli järjesteltävä, inventoitava ja lajiteltava. Lisäksi kaikelle pitäisi löytyä järkevä säilytyspaikka. Tämä omavaraisuuteen pyrkiminen tuo tullessaan valtavan määrän uusia tarpeita. Kaikelle pitäisi löytyä jokin säilytysmuoto talveksi, joten purkkia, purnukkaa ja pulloa on oltava valmiina.

Mutta jostain sentään on jo paikoillaan. Lähes kaikki ruokatarvikkeet (myös trenkituvalta tuodut) ovat jo konttuurissa. Pihatuvassa on vielä jotain tänne tulevaa, kunhan ehdimme sieltä hakea ja lajitella. Mutta kurkistetaan vähän sisälle.


Ikkunan alla olevasta hyllyköstä teimme talvijääkaapin. Meillä ruoka koostuu yksinkertaisista valmistusaineista, joten tavarat mahtuivat ihan mukavasti näille hyllyille.


Ikkunan viereisen seinän ylähyllylle laitoimme harvoin tarvittavat talouskoneet. Vaikka ne ovat varsin korkealla, jopa minä yllän ottamaan ne porrasjakkaran avulla. Alemmalla hyllyllä ovat uusimmat laatikkohankinnat, joiden sisällä on muovitavaraa.


Kolmessa ensimmäisessä laatikossa ovat pakasterasiat kansineen. Isäntä sai kirjoittaa tekstit, sillä hänellä on paljon kauniimpi käsiala kuin minulla. 


Oven viereisen seinän ylähyllyllä ovat muoviset pullot. Kunhan kellarin järjestelytyöt ovat valmiina (hyllyt koottuna), näistä varmaan osa menee sinne säilytykseen. Mutta nyt ne vievät vähemmän tilaa tuolla.


Toisella hyllyllä on epämääräinen sarja peltipurkkeja, jotka löytyivät nykyisistä varastoista. Näissä on kaikkea usein tarvittavaa tuotetta sokerista lähtien. Se hyllypaperi puuttuu edelleen tältä hyllyltä. Ehkä seuraavaksi tämän hyllyn nähdessäsi se on jo paikoillaan (toiveajattelua).


Hyllyköiden päällä on myös yleistä käyttötavaraa. Koreja pitäisi hankkia selkeästi lisää, sillä niihin on hyvä varastoida pieniä jauhopusseja ja rasioita.


Toisessa hyllykössä on muutama laatikko, joihin saa myös kätevästi kaikkea harvemmin tarvittavaa tavaraa. Oikeanpuoleisessa hyllykössä ovat muut ruokatarvikkeet säilykkeistä kuivattuihin tuotteisiin. Kuinkahan monta purkkia kuivattua mustikkaa ihminen tarvitseekaan? :)

Mikä ihmeen muovipurkki tuonne korien väliin on jäänyt? Huoh...

Toisen hyllykön päällä on myös ruokatarvikepurkkeja, joihin Isäntä saa kirjoitella etikettejä joutessaan. Huomasin muuten, että meillä oli aika monta pussia rikottuja ohrasuurimoja (ovat nyt tuossa taaemmassa purkissa). "Joku muu" ostaa aina niitä, kun pyydän tuomaan kokonaisia (pussin alanurkassa lukee hyvin pienellä sana rikottuja). Käytämme yleensä ohraa, kun ohjeessa lukee riisiä, sillä ohraa kasvatetaan paljon lähempänä ja se on maukkaampaa ja ravinteikkaampaa kuin riisi.


Muutama lasipurkki on ihan silmäniloksi reunalla. Toki voi noista kirpeistä puolukka- ja pihlajakarkeista muutaman napata ohimennen. Jospa ne kesään mennessä olisivat jo huvenneet.


Huomasit varmaan, että lasipulloja ei ollut vielä mainittu, purkeista puhumattakaan. Niitä on vielä laatikoittain keittiön puolella. Pihatuvassakin on vielä paljon lajiteltavaa, mutta varmaan jo kesään mennessä kaikki ovat varastoissaan paikoillaan (toiveajattelua).

8 kommenttia:

  1. On tuossa järjestämistä, kellariin menevät sitten varmaankin viimarjamehut ja omenahillot sun muut mitä kesällä tulee. Aika hyvin ovat jo järjestyksessä, onnittelen. E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, E! Tuo oli jo suuri urakka, että ruokatarvikkeet ovat paikallaan. Mehut, hillot ja perunat ovat nyt maakellarissa, mutta varmaan sieltä voisi lähemmäs tuoda osan tuotteista. :)

      Poista
  2. Tuli tuossa mieleen, kun on vanha talo, onko hiiristä riesaa, vai pitävätkö kissat huolen siitä puolesta. Pelti-ja lasipurkit ovat hyviä säilytysastioita. Täytyy sanoa, että työ ei tekemällä lopu. Ei varmaan ole vapaa-ajan ongelmia. Mutta on se niin ihanaa asua maalla, luonnon keskellä. Kaikkea hyvää Teille otsikon mukaan! Tev. Vanha täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiiret ovat nyt siirtyneet trenkituvalle, kun siellä ei ole kissoja. Ilmeisesti ne haistavat täällä kissan hajun, kun ovat pysyneet poissa. Yksi yritti syksyllä sisälle, mutta päätyi Sulevin vatsaan. Yritän kyllä mahdollisimman paljon löytää pelti- ja lasiastioita jauhoille, suurimoille ja siemenille. Varmemmin ovat sitten hiiriltä piilossa. :)

      Poista
  3. Onnea urakan etenemisestä. Varmasti nyt on hyvä mieli, kun olet saanut ruokatarvikkeet paikalleen. Hyvältä näyttää. Mukavaa pakkasviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On oikein hienoa käydä järjestetyllä ruokakomerolla hakemassa tarvitsemaansa. Hyvää pakkasviikkoa Joensuuhunkin! :)

      Poista
  4. Tuo on ikuinen ongelma meille kaikille, jotka säilömme paljon. Purkit ja pullot vievät saman tilan ovatpa ne sitten tyhjiä tai täysiä! Niin tuttu juttu meilläkin. Mutta hienosti olette saaneet järjestettyä jo suuren osan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minimalismi ja säilöntä eivät taida sopia samaan lauseeseen. :D Onhan tämä paljon jo eteenpäin, joten ihan hyvillä mielin voi komeron hyllyjä katsella. :)

      Poista