Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Ihan pieni viikkosiivous vain

Ihan vaan piti järjestellä hieman tavaroita. Mutta eihän se siihen tietenkään jäänyt, ja nyt meillä on taas kaaos keittiössä.



Otimme järjestelykohteeksi kellarikomeron, johon on viime aikoina vain viety tavaraa pusseissa, laatikoissa ja muissa säilytysastioissa. Nyt komeroa käytetään jääkaappina, joten on korkea aika saada vähän siistittyä tätä komeroa.


Ja sitten, kun komero oli saatu tyhjäksi (ja keittiö täydeksi), oli hyvä siivota ja pestä pinnat kattoa myöden oikein kunnolla ja perusteellisesti.


Mutta sitten tuli ilta ja työ piti keskeyttää. Ja mieleeni palasi komeron alkutilanne, joka oli toki paljon pahempi kuin nykyinen epäjärjestys. Katsopa kuvaa oikein tarkasti, varsinkin tuota lattialla olevaa roskan määrää verrattuna pakastimen korkeuteen! 


Ensimmäisessä siivouksessa poistimme 10 jätesäkillistä roskaa tuosta tilasta. Sitten siellä pystyi vasta
pesemään lattian.


Nyt tarkoitus on saada tilasta siisti ruokakomero, kunhan seinäkaappi on poistettu, lattia pesty ja hyllyt tuettu. Mutta nyt on mentävä taas koneelta pois, että työ edistyy tältä päivältä.

14 kommenttia:

  1. Ison työn olet tehnyt tämän kellarikomeron kanssa. Onhan teillä tarkoitus ostaa jääkaappi? Tottakai komerossakin voi jotain säilyttää jatkossakin. E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkaappi on jo olemassa. Emme siis aio ostaa uutta jääkaappia, kun vanhakin vielä toimii. Paikka tulee olemaan tuolla komerossa. :)

      Poista
    2. Luulin että teillä ei ole jääkaappia mutta hyvä kun sellainen on. Ei tarvitse sitten ostaa. E

      Poista
    3. Joka rakennuksessa on omansa. Tosin näin kylmällä talon jääkaappi on käyttämättä, sillä komeron kylmyys riittää pitämään ruuat tarpeeksi viileinä. :)

      Poista
  2. Teillä on vähän tavanomaista kokonaisvaltaisempia nuo pienet järjestelyt :-D

    VastaaPoista
  3. Meillä on eteisessä iso kylmä komero, jossa meillä on pakastin ja samalla se toimii varastona, siivouskaapina ym. Joka kevät sen siivoan, mutta talvella kun se on niin kylmä, että sinne vaan nakkaa tavaraa tai hakee pakastimesta, niin se menee aina sotkuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin tulee kuistille pakastin. Talvi ja kylmyys ovat selkeästi järjestyksen sotkijoita. :)

      Poista
  4. Hienoa työtä olet jälleen tehnyt. Jaksamista ja intoa edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä tarvitaan molempia työn loppuun saattamiseen. :)

      Poista
  5. Kovasti on komeron ilme jo muuttunut. Tsemppiä urakan loppuunsaattamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä kuoriutui oikein kaunis komero. Toivottavasti se on valmiinakin yhtä kiva. :)

      Poista