Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kasvimaan kuulumisia

Kasvimaa on saanut olla ihan oman onnensa nojassa jo pidemmän aikaa. Muistin sentään sen olemassaolon. Piti mennä katsomaan, mitä sinne oikein kuuluu. Kylvöt tein myöhään, mutta arvelin, että jotain sieltä voi silti tulla. Salaatti olikin aivan hurjan suurta, samoin portulakka. Niitä söimmekin hyvällä ruokahalulla eilen päivälliseksi.


Pinaattikin on jo korjattavissa, mutta tilli ja persilja ovat vielä melko pieniä.


Toiset tillit ja persiljat ovat melko pieniä tässä laatikossa. Meirami ja oregano ovat myös aivan pikkuruisia kuten korianterikin.


Porkkana on sentään jo havaittavissa, mutta ei näistä vielä vähään aikaan saa syötävää.


Nauriin pitsilehdet ovat ihan hyvän kokoisia, mutta katsotaan, miten käy sadon.


Lanttu on vähän hitaampaa, mutta sieltä se puskee hitaasti ja varmasti.


Mustajuuren kohdalla jouduin miettimään pidempään, mitä ihmettä olin oikein kylvänyt. Muistuihan se lopulta mieleen. Hyvällä alulla ainakin.


Kehäkukka on kauniissa riveissä, mutta kukintaa saa vielä odottaa hetken.


Punajuurikin on hyvässä kasvussa. Pian pitää katsoa, onko harvennukselle tarvetta.


Härkäpapu on on ainakin valtavassa kasvussa. 


Sipulin kasvussakaan ei ole moittimista.


Sain yhdeltä naapurilta mansikkapinaattia ja tuikkasin yhteen keskeneräiseen laatikkoon. Katsotaan, mitä siitä oikein tulee. 


Tähän laatikkoon laitoin mysteeritaimia. Kovasti kylvin keväällä mitä ihmeellisempiä siemeniä, mutta jossain vaiheessa menin niissä sekaisin. Ne olivat jo ihan kuolemaisillaan, mutta saavat vielä mahdollisuuden.


Yhteen laatikkoon laitoin puolikuolleita lehtikaalin taimia, jotka olivat myös jääneet odottamaan aikaa parempaa. Ehkä ne siitä vielä virkoavat.


Kurpitsan taimet olivat saaneet liikaa vettä pihalla, mutta oli niissäkin muutama vielä hengissä.


Jos loppukesä ja syksy on lämmintä, ehtivät nämäkin tehdä vielä satoa.


Jossain näillä main on perunamaa. Jos tarkkaan katsoo, on siellä oikeasti perunaakin tulossa. Moni muu on vaan päässyt kaveriksi. Tuolta taustalta pitäisi siirtää viiruhelpit pois.


Viime kesänä laitetut pikkuiset valkosipulin alut ovat kasvaneet isoiksi. Sipulikin on pian korjattavissa.


Kylvin minä sitä maa-artisokkaakin tähän puoli kiloa, mutta jostain syystä se ei oikein lähde kasvamaan. Kaivelin ja totesin, että mukulat ovat tallella ja kunnossa, mutta mitään kasvua niissä ei ole. Epäilen, että tähän tuotu pussimulta on sille liian kuohkeaa. Pitää varmaan kaivaa syksyllä pois ja laittaa yhteen vihreistä laatikoista, jos kasvu onnistuisi paremmin.

Pitäisi varmaan useammin käydä täällä katsomassa. Laatikoissa ei niinkään rikkaruohoja ollut, mutta maassa sitäkin enemmän. Eniten täällä kasvaa karhunköynnös ja se on kauhea rikkaruoho se.

4 kommenttia:

  1. Kyllä noista vielä syötävää tulee.
    Onneksi täällä ei oletuota karhunköynnöstä/kiertoa, mutta olen nähnyt sen valtaaman pienen metsikön, kaikki oli köynnöksen alla, omalla tavallaan se oli kaunistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karhunköynnöksen kukat ovat todella kauniit. Niiden vuoksi sitä voisi jossain kasvattaakin, mutta ei ihan kasvimaalla. :)

      Poista
  2. Kumma, ettei maa-artisokka ala kasvamaan. Minusta meillä levisi ihan hillittömästi ed. kodin pihalla..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muuta syytä keksi kuin liian höttöisen mullan. Pitäisi olla varmaan tiukempaa tavaraa. :)

      Poista