Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Puuvajan penkojaiset

Nyt, kun vihdoin huussikin on valaistu sekä sisältä että ulkoa, päätin mennä vähän tonkimaan, mitä kaikkea sieltä oikein löytyy. Tuttuun tapaan sekin tila oli aika täysi kaikenlaista roinaa ja romua.


Ja tosiaan siltä se näyttääkin. Nyt olivat vielä nuo tikkaatkin oviaukossa tietä tukkimassa. Tuo A-kirjain liittyy Isännän synttäreiden aarteenetsintään. Jostain syystä kirjaimia ei ole tullut otettua vieläkään pois.


Huussin puoli on ovesta heti vasemmalle. Se on avonainen tila ilman ovea ja nyt hyvin, jopa liiankin hyvin valaistu.


Penkojaisissa löysin pari vanhaa sähkösilitysrautaa.


Vanha levysoitin oli tullut tiensä päähän jo kauan sitten.


Pelastin kahvipurkin, vanhan lampun ja pari astiaa.


Pieni pulkkakin on lattialla. Nurkassa näkyi olevan myös vanhat suksisauvat, mutta niistä en ottanut kuvaa. Tuo musta köntti on jotain pikeä ilmeisesti.


Linnunpönttöjä oli kaksi. Ne näyttivät vielä aivan käyttökelpoisilta.


Perunakoppa oli vielä kunnossa ja pääsi pelastettavien joukkoon sisälle.


Vanha pokasaha pääsee vielä seinää koristamaan. Sekin näytti aivan käyttökuntoiselta. Pahvilaatikot ovat täynnä muovipurkkeja ja vanhoja sanomalehtiä, jotka ovat tulleet naapurikylän Orvokille 80-luvulla.


Puisen laatikon tuolta vielä pelastan, kunhan nuo siinä olevat tavarat löytävät jostain paikkansa. Paljon oli lasitavaraa, sillipurkkeja pääasiassa.


Toinenkin laatikko tuli täyteen lasipulloja ja -purkkeja. Nämä laitetaan vielä talteen.


Tällaisia pahvikuvia oli yksi laatikollinen. Niiden toinen puoli antaa ymmärtää niiden olleen konvehtirasioista.


Tällaisia käyttämättömiä rasioita oli myös iso pinkka.


Penkominen on kyllä hauskaa, mutta saa vähän mietteliääksi. Miten paljon jääkään kaikenlaista roinaa ja romua ihmisten jäljiltä? 

6 kommenttia:

  1. Paljon kaikkea löytyy. Nyt kannattaa tarkoin miettiä kun tila siivotaan ettei laita ylimääräistä tavaraa sinne. Ennen on kyllä säästetty aivan kaikenlaista varsinkin jos on ollut tilaa. Kiva nähdä puuvajakin jossain vaiheessa oikeassa käytössä siistinä. Rasioiden kansista saa muutaman hienon taulun jos haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo tila tulee parhaaseen käyttöön vielä puuvajana, kunhan saamme nuo roinat pois.

      Poista
  2. Mielenkiintoisia penkojaisia. Kaikkea sitä nurkistä löytyy jos niitä ei kaatopaikalle vie. Omalta osalta olen päättänyt että perikuntani ei ihan tuollaiseen urakkaan joudu vaikka roinaa jääkin jälkeeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan kaikkea roinaa jää, jos ei ole edes jätesopimusta, niin kuin täällä on ollut. Täällä siivotessa tulee kyllä mieleen, että olisi oikeasti hyvä osata luopua ajoissa kaikesta mahdollisesta.

      Poista
  3. Vähän tuon tapainen on on meitäkin jossain vaiheessa odottamassa ja aina sitä ajatellessa mietin, että minun jäljeltäni ei saa jäädä samoin. Tietenkin aarteitakin on siellä rojun seassa ja siksi se siivoaminen on niin vaikeaa kun joka tavara on tutkittava. Kova puuha teillä on, toivottavasti säästytte myyräkuumeelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lajittelu juuri on se työläin vaihe. Sen jälkeen saakin vain kuskata tavaraa roskiin tai parempaan talteen. Puuvaja onkin täällä oikeastaan ainoa mahdollinen myyräkuumepaikka, koska se on selkeästi metsän puolella. Toivottavasti ei tule tartuntaa, tauti voi olla todella raju.

      Poista