Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kirjaston lattia

Kun Isäntä irrotteli makuuhuoneen lattian kovalevyjä, minä irrottelin niitä kirjastosta. Niin, loppujen lopuksi päädyimme siihen, että tästä huoneesta tulee kirjasto-työhuone, ja hieno sohvakalusto pääsee saliin. Näin tästäkin huoneesta tulee yhtenäisempi ja tilaa on paremmin. Ja mikä parasta, kaikki kirjat pääsevät hyllyille.

Nykyisiä hyllyjä ei varmaan voi käyttää, koska ne ovat liian harvassa. Jos säästämme monet Kivimäen kirjoista ja lisäämme vielä omat varastomme, hyllyjen pitää olla aika taajassa, jotta kaikki mahdolliset kirjat pääsevät hyllyille. Näiden hyllyjen lisäksi yläkerrasta tulee tänne kirjakaappi. 


Ja kun värejä olemme miettineet, olemme päätyneet vihertävään. Ja jos laitamme tapettia, se tulee olemaan tämä Jugend-kausi. 


Niinpä oli hieno hetki purkaa tätä lattiaa, kun sieltä tuli esiin kaunis vihreä lankkulattia. Jonkin verran alta pilkistää aikaisempaa väriä, joka on samaa ruskeaa, jota makuuhuoneessa on.


Mutta olipa hassu paikka toisen hyllyn alla. Aivan kuin tuossa olisi ollut tulisija. Mutta takana on vain seinä ja palomuuri. Kyllä tuo vaan on oikeasti ollut uunineduspellin paikka. Makuuhuoneessa tuossa nurkassa on se nurkkamallinen kaakeliuuni. On siis täysi mysteeri, miten tuossa on ollut aikoinaan tulisija. Onkohan se ollut niin, että luukut ovat olleet kirjaston puolella ja itse uuni ollut makuuhuoneessa?


Kovalevyn alla oli pieniä palasia sanomalehteä tasoittamassa lankkujen välisiä kohtia. Uutiset olivat hyvin hauskoja, vaikka itse asia ei niinkään. Nancy on käynyt temmeltämässä Osakassa pahoin seurauksin. Ja vuosiluvusta 1961 saattoi päätellä, että silloin oli tuo lattiaremontti tehty. Ihmettelin vaan, miksi lehti oli Savon Sanomat. Se kun on aika kaukaa haettua näin Satakunnasta katsoen.

4 kommenttia:

  1. On mielenkiintoista seurata tätä teidän projektia, kun itselläkin on nyt vanha mummolani asuttavana. Samantyyppisiä ratkaisuja on täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa on keksitty hienot ja helppohoitoiset lattianpäälliset lattialankkujen päälle ja me sitten kaivamme ne alkuperäiset materiaalit esiin. Mutta kyllähän lattialankut ovat parhaat materiaalit.

      Poista
  2. hei se on ollut semmoinen kaksipuoleinen uuni mitä vanhoissa taloissa näkee uuni on esim just toisessa huoneessa ja luukut toisessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan se ollut sitten se kakluuni, joka on edelleen makuukamarissa? Pitääpä kurkata sinne kirjaston seinän taakse, mitä siellä oikein on.

      Poista