Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 12. huhtikuuta 2022

Loput listat

Nyt kirjaston ovi- ja ikkunalistat ovat lakattuina paikoillaan. Kyllä ne vielä  näyttävät vähän vaaleilta, mutta jo vuoden päästä ovat jo sopivasti tummuneet. Tässä kuvassa huomio kiinnittyy myös tuohon muuriseinään, joka on vielä laikullisen harmaa. Ajattelin ehtiä tässä joku päivä sekoittamaan siihen sopivan pellavaöljymaalin, jotta huoneen viimeinen käsittelemätön seinänpätkä tulisi myös käsiteltyä.


Listat ovat leveät ja ne on höylätty täsmälleen samanlaisiksi kuin talon alkuperäiset listat ovat olleet. Veimme läheiselle höyläämölle vanhan listan, jonka mukaan siellä tehtiin terä meille tulevia listoja varten. Kaikkia talon listoja ei ole tarpeen uusia, mutta kirjastoon niitä tarvittiin aika paljon. Tämä ovi oli otettu aikoinaan pois ja viety pakaritupaan. Seinällä oli kirjahyllyjä ja vain oviaukko. Kirjahyllyistä teimme tuohon aiemmin esiteltyyn oviaukkoon sisälevyt. 


Ikkunoiden kuvaaminen päivällä on lähes mahdoton tehtävä valon vuoksi. Mutta ehkä päätyikkunasta voi nähdä listojen pilkottavan. Ikkunat ovat tässä talossa suuret ja korkeat ja ulottuvat lähes kattoon asti. Kattokin on suunnilleen 2,75 metrin korkeudella. 


Tielle osoittavan ikkunan listat ovat juuri sopivasti sen levyiset, että tulevien kirjahyllyjen viereen jää tilaa verhoille. Nykyiset hyllyt ovat vähän leveämmät ja matalammat. Tulevien hyllyjen kanssa päätimme tehdä saman käsittelyn kuin listoille, jolloin ne sopivat hyvin huoneen värimaailmaan.


Jonkin verran huoneessa on vielä viimeistelyjä tehtävänä. Ovet ja ikkunat ovat vielä käsittelemättä, varsinaiset kirjahyllyt puuttuvat, muuriseinä on käsittelemättä ja tulisija asentamatta. Jossain vaiheessa huoneeseen pitäisi saada myös sähköasennukset tehtyä. 

2 kommenttia:

  1. Ihana kirjasto!
    Hei, onko pellavaöljymaali sopivaa muurin maalaamiseen? Kun minun muurini korjattiin, entisöijämuurari sanoi, että rapattuun pintaan sopivin olisikin ihan vaan lateksi tai muu vesiohenteinen, joita muutoin niin paljon parjataan, mutta muurissa se olisi sopiva. Tosin ehkä vasta sitten, kun muutan vanhempaan taloon ja sinne tulee peruslämpö, en tiedä, kuinka lateksi sietää pakkasta jne.
    Toisaalta luin juuri artikkelin, jossa tehtiin maitomaalia ja sillä sudittiin sisäkattojen lisäksi muuri. En siis halua neuvoa, kun en itsekään tiedä, siksi kyselen teidän mielipidettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellavaöljymaali sopii, jos muuri ei kuumene liikaa. Kuumeneminen saattaa muuttaa maalin väriä tummemmaksi ja keltaisemmaksi. Moni muu maalikin käy, kuten nuo lateksit ja muurimaalit. Kerron sitten, miten maalattu muuri käyttäytyy jatkossa.

      Poista