Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Taimia tulossa

Olin jo menettää toivoni atsaleoiden ja rodojen suhteen, mutta eilinen päivä näyttikin ihmeen. Siemenet olivat itäneet. Voi mahdoton, miten pieniä nuo taimet ovat! Millä ihmeen pinseteillä ne pitäisi koulia tuosta? 


Muutama melonintaimi nuukahti jo, mutta muut kasvavat ihan kiitettävästi. Ihmettelen vaan, miten noin pienistä tomaatintaimista ehtii tulla kesän aikana yhtään tomaattia. Yleensä olen kylvänyt tomaatit jo ainakin kuukautta aiemmin, mutta nyt ei ollut tarpeeksi lämmintä paikkaa kylvöille vielä helmikuussa.


Uudet kylvöksetkin ovat jo itäneet. Samettiruusuja näyttää tulevan ihan mukavasti. Päivänsinetkin saa kohta jo purkittaa. Pienet unikontaimet saavat olla vielä hetken tuossa isommassa purkissa.


Messutuliaiset piti purkittaa vähän isompiin purkkeihin. Ostin kaksi särkynyttäsydäntä, sillä niitä ei täällä olekaan vielä. Pioneja taas ei ole koskaan liikaa, joten ostin kaksi erilaista valkoista. Salkoruusukin on ehdoton, joten niitäkin on kaksi. Kallaa en ole koskaan kokeillut, mutta sen sanottiin olevan helppo, joten kahden mukulan verran päätin kokeilla. 

Kun löysin kriinumeja, päätin kokeilla niitäkin, sillä ne ovat vanhan ajan kasveja, joita on kasvatettu salissa talvisin ja pihalla kesäisin. Olin vähän ihmeissäni isojen sipuleiden kanssa, kun mietin, miten syvään ne upotetaan. Ohje onkin, että sipulia saa näkyä reilusti, eikä ruukku saa olla liian iso. Kohta nämä kasvit voi siirtää jo kasvihuoneeseen, sillä siellä on ihan mukava lämpötila tähän aikaan kevättä.

Huomaatko, miten valtavan leveitä lankkuja meillä on salissa?

Teearvontaan ehtii hyvin vielä osallistua.

6 kommenttia:

  1. No on kyllä komeat lankut!
    Ihanaa viherrystä myös. Toivottavasti tomaatit pitävät kasvuspurtin. Minipienet rodotaimet ovat ihan ylisöpöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellisesti yksikin päivä vaikuttaa jo kasvamiseen. Nuo minitaimet ovat aivan liian söpöjä. :)

      Poista
  2. On nuo tomaatit siitä hassuja tyyppejä, et tuntuu menevän puoli iäisyyttä kun ovat pieniä reppanoita ja sit ykskaks se kasvu alkaa... Lähes voi kuulla kohinan, ku ne kasvaa. Eli ei hätää, hyvin vielä kerkiävät :) Itse aion tänään vielä laittaa muutamat tomaatit kasvamaan ja luotan siihen että kerkiäävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan voi melkein kuulla tomaattien kasvavan. Taitavat ehtiä vielä tälle kesälle. :)

      Poista
  3. Ajatella, atsaleoja ja rodoja siemenistä! Mahtavaa yritteliäisyyttä, ja miten ihanaa, jos saat omista kasvatuksistarodoja pihallesi. Kasvupyrähdyksiä täälläkin toivotaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla ihan nopea projekti saada noista taimista isoja pensaita. :)

      Poista