Kohti unelmia

Pari vuotta sitten näytti hetken siltä, että elämä voisi jäädä lyhyeksi, tai ainakin lyhyemmäksi kuin monen muun. Se sai ajattelemaan, että on jo vihdoin tullut aika toteuttaa kaikki ne unelmat, jotka ovat nyt toteutettavissa. Kivimäen ostaminen oli yhden unelman toteutuminen kaikkine eläimellisine ja kasvillisine seurauksineen. Useimmissa unelmissani oli sellainen huono puoli, että se vaati itsensä laittamista johonkin sellaiseen, mitä ei ollut ennen tehnyt. Eli pelottavaa, todella pelottavaa mielestäni.

Viime vuoden syksyllä uskalsin mennä Kansalaisopiston laulutunnille. Jännitin valtavasti ensimmäistä tuntia, mutta onneksi opettaja oli valtavan kannustava. Olin varma, että äänialaltani olin selvä metsäsopraano. Minulla oli vaikeuksia päästä edes kaksiviivaiseen c-nuottiin, mutta keväällä korkeimmat paikat kipusivat jo paria askelta korkeammalle. Ja tänä syksynä lauluryhmässä olen laulanut fis-nuottiin asti. Minusta ei koskaan tule mitään tähtilaulajaa, mutta ihan kelpo peruslaulaja kuitenkin. Olen jatkanut laulutunteja tänä vuonna, enkä varmaan ihan heti lopeta, sillä oppimista on niin paljon. On todella palkitsevaa huomata itsekin kehittyneensä ja oppineensa jotain uutta.

Yksi haaveistani oli oppia soittamaan pianoa. Vuosi sitten uskalsin ensimmäiselle pianotunnille sille samalle opettajalle. Tänään kävin suorittamassa musiikkiopistossa ensimmäisen pianotutkinnon. Kolmeen yöhön en nukkunut kunnolla, vatsa oli sekaisin ja kädet vapisivat, mutta selvitin tutkinnon ja sain jopa erityiskehuja toisesta kappaleesta (joka ei ole tuo videolla oleva). Ehkä ensi yönä uni on jo levollinen ja riittävä.

Soitin nuorena huilua puhallinorkesterissa. Menin 15-vuotiaana kansalaisopiston piiriin ja sanoin, että haluan oppia soittamaan huilua. Sain huilun ja sormitusohjeen sekä tervetulotoivotuksen soittamaan nuorten ryhmään, kun osaisin nuo sormitukset. Seuraavalla viikolla menin istumaan muiden joukkoon ja soitin, mitä osasin. Koko ajan mielessä kaihersi ajatus, että olisi hienoa oppia ihan oikeasti soittamaan, mutta minulla ei ollut silloin mahdollisuuksia huilutunteihin. 

Tänä syksynä olen kaivanut huilun esille ja uskaltautunut soittamaan lauluryhmässä. Yllätyksekseni olen pärjännyt melko hyvin pitkästä tauosta huolimatta. Kunhan jostain saan varattua aikaa kalenteristani, alan varmasti ottaa huilutunteja. On jo korkea aika sillekin.

Olen opetellut myös uuden kielen, ranskan, ensin Duolingon kanssa, sitten kansalaisopiston kurssilla. Kielistä listallani on vielä latina, mutta sen aika ei ole ihan vielä. Listalla on paljon muutakin kuin uusien taitojen opettelua, mutta nämä ovat nyt parhaillaan menossa.

On ollut kamalaa ja ihanaa uskaltautua johonkin uuteen, mutta parasta on se, että voi sanoa eläneensä täysillä. Olen varma siitä, että vanhanakaan ei kaduta, kun olen uskaltanut edes yrittää. Eikä Isäntä ole jäänyt yhtään sen kauemmas. Hän opetteli soittamaan kitaraa ja käy myös laulutunneilla. Arveli varmaan, ettei hänellä ole mitään hätää, kun tuo Emäntäkin siellä jotain oppi. :D

Elämä Kivimäessä ei ole pelkästään remonttia ja raatamista, vaan täyttä elämää harrastuksineen ja itsensätoteuttamisineen. Kaikelle löytyy aikansa, kun järjestää sitä. Ja varmaan olen jo maininnutkin, ettei meillä ole televisiota aikavarkaana.

Millaisia unelmia sinulla on? Milloin toteutat ne?