Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 2. lokakuuta 2017

Omenapuita

Meillä on yhteensä kuusi omenapuuta, joista tulee ihan hyvä määrä omenia. Pienimmästä puusta ei tule ihmisravinnoksi kelpaavia omenoita, vaan valtavan pieniä ja kitkeriä omenoita. Epäilen, että tässä on alunperin ollut vartettuna joku muu puu, sillä ennen leikkaamista tässä oli vain omenapusikko. Nämä omenat maistuvat kuitenkin vuohille, joten puu on saanut olla.


Toinen puu on varreltaan aivan käkkyrässä, mutta se tekee omenia, joten sekin on saanut pitää vimpulan vartensa. Nämä ovat ihan kelvollisia omenoita, mutta kovin monta niitä ei yleensä ole. Ylimääräiset menevät nekin kutuille evääksi.


Parhaat omenat tulevat tästä puusta. Nämä ovat juuri niitä syvänpunaisia mehukkaita omenia, joista teen hillot ja kuivatut omenanviipaleet meille ihmisravinnoksi.


Tämä omenapuu on kaikkein huonoimmassa kunnossa, mutta sen yksi haara tekee vielä omenia. Nämä kypsyvät jo varhain syksyllä. Rupia niissä on niin paljon, että kuttujen eväiksi menevät yleensä tuoreeltaan.


Talon päädyssä on myös vanha omenapuu, joka elää varmaan viimeisiä vuosiaan. Sen omenat kypsyvät melko myöhään, mutta ovat yleensa hyvälaatuisia, vaikka happamia.


Vanha kierteinen puu on myös talon toisen päädyn lähellä. Sekin tuottaa ihan mukavasti omenia vielä. Minkään puun lajikkeesta en mene sanomaan mitään, sillä en niitä kuitenkaan tunnista. 


Pihlajanmarjojen kerääminen on monesti aika hankalaa, kun marjat ovat niin korkealla. Parina syksynä olemme kaataneet yhden pihlajan, josta saamme tarpeeksi marjoja talveksi. Toistaiseksi on varaa tehdä näin, mutta jossain vaiheessa pitää keksiä muita keinoja.

10 kommenttia:

  1. Voin nähdä sieluni silmillä miltä nuo puut keväällä, kukinta-aikana näyttävät..:)

    VastaaPoista
  2. Oman puun omenat ovat ehdottomasti parhaita, hjam! Ja kukinta-aika on uskomattoman kaunista <3 Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenat ovat parhaita omista puista. Onneksi niitä tulee tarpeeksi, että saa syöttää kutuillekin ihan kylliksi asti. :)

      Poista
  3. Vanhat omenapuut osaavat olla kauniita vaikka eivät olisikaan kovin satoisia. Ja niitä kannattaa leikata, meillä iso koristeomenapuu elpyy leikkaamisen jälkeen, nyt tekee alemmaksi uusia oksiakin. Mikään ei ole parempaa kuin omena suoraan puusta syötynä.
    Auttaisiko pihlajanmarjojen keruussa se sama pussi jolla kerätään omenoita korkealta puusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä vielä kokeilla leikkaamista noiden isojen vanhojen puiden kanssa. Toistaiseksi meille on riittänyt liikojen pihlajien poisto keruuaikaan, mutta joskus varmaan on aika miettiä muita poimintatapoja. :)

      Poista
  4. Katjan kommenttia tukien, minullakin vanha omenapuu elpyi ihan kivasti, vaikka sen runko on lähes ympäriinsä laho! Hyvä idea tuo pihlajan kaataminen, mutta harmi tosiaan nättiä puuta tuotta kaataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis yritämme vielä elvyttää vanhoja puita leikkaamalla. Tuo kaadettu pihlaja kuului vielä pusikonharvennussuunnitelmaan, mutta vielä tulee aika, jolloin pitää miettiä toisenlaiset keruumenetelmät. :)

      Poista
  5. Omenasato onkin ollut tosi runsas tänä vuonna.

    VastaaPoista