Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Halki, poikki ja pinoon

Juhannus meni, leiri meni ja alkoi loma, eli työleiri. Avuksemme saapui taas kaksi ihanaa pikkupiikaa, jotka saivat heti aloittaa työt, kun isänsä lähti pois. Parin tunnin urakoinnilla siivosimme jo pätkityt ja halotut klapit pinoon.


Pinoja tuli kaksi, molemmille laidoille suulin kylkeen. Käytössämme oli kolme kottikärryä, joten vauhdilla lykimme kasoja kohti pinoa. 


Isäntä pätki sahalla niitä puita, joista oksat olivat jo päätyneet silpuksi. Uudempia risukasoja on vielä keskellä pihaa, mutta vielä niidenkin aika tulee.


Eivätkä pilkottavat ja sahattavat puutkaan vielä loppuneet tähän, vaan sitäkin puuhaa riittää vielä moneksi päiväksi.


Raatamisen jälkeen olimme oikein valmiita uintireissulle. Kävimme Pyhjärvessä aaltouinnilla. Isäntä löysi rannalta metallinilmaisimella pari hiuspinniä ja kaksieuroisen, joten ihan hukkareissu ei sekään ollut.

12 kommenttia:

  1. Samaa raatamista on täälläkin, mutta hyvä tehdäkin se tuollalailla rykäisemällä. Meillä se on melkein jokapäiväinen juttu, että pikkuisen sahaa, pilkkoo, kantaa ja korjaa risuja. Savotta tosin ei taida loppua ikinä, tekipä sitten millä taktiikalla tahansa. Taas tänäänkin piti kaataa iso puu uuden puuliiterin vierestä... Pikku hiljaa kuitenkin siistiytyy. Kauniit pinot teillä nyt siellä, kelpaa katsella ympärilleen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kaatui vähälle aikaa kolme suurta puuta, jotka aiheuttivat tämän suman. Mutta kyllä tuo sumakin vielä selkeytyy. Näitä puusouveja on varmaan kaikilla vanhoissa pihapiireissä. :)

      Poista
  2. Onnistuneet pinot puita. Mukavaa lomaa.. Pikkupiiat taitavat olla sukulaisia joten toivottavasti on kiva vierailu heilläkin. E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkupiiat ovat veljentyttöjä. Päivään mahtui paljon muutakin, vaikka parin tunnin raataminen olikin iso urakka. :)

      Poista
  3. Heh, ei ollut hukkareissu :-D Varmaan ihanaa päästä uimaan hikihommien jälkeen, järveen!
    Tosi paljon hommaa tulee pienenkin puun kaadosta, saatika ison ja monen ison. Nopeasti olette tehneet selvää niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä puu-urakkaa riittää vielä hetkeksi. Oli oikein mukava käydä uimassa, vaikka aurinko ei illalla paistanutkaan ihan rantaan. :)

      Poista
  4. Puiden pinoaminen on sellaista oikeaa työtä ja valmiit puupinot ovat jotenkin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lihakset huomasivat jotain tehneensä. Puupinoissa on tosiaan sellaista silmäviihdettä. :)

      Poista
  5. Hyvältä näyttää! Meillä oli myös yhden päivän klapileiri torpalla juhannusvieraiden kanssa! Mukavaa hommaa! Piti oikein googlesta kattoa, mitä toi "suuli" tarkoittaa (vaikka asiayhteydestä pystyykin päättelemään), se on Seinäjokiselle ihan outo sana! :D Täällä puhutaan aitasta, liiteristä/liiveristä ja ulkoratista. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä puhutaan suuleista isoja piharakennuksia tarkoittamassa. Klapileirit ovat ihan mukavia, kunhan työ ei jatku monta päivää putkeen. :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Oli oikein virkistävää käydä uimassa, eikä vesikään ollut hetken totuttautumisen jälkeen liian kylmää. :)

      Poista