Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Pimpula, pampula, kakkajalka-Emmi

Kettu-uhasta huolimatta päästin tänään kanat pihalle tipujen kera. Heti alkoi kunnon kuopsutus ja kylpeminen.


Emmin varpaat vaan näyttivät hassuilta. Sillä oli tuollainen kakkapampula joka varpaassa. Nappasin Emmin kainalooni ja laitoin ämpäriin likoamaan. Emmi huusi kauhuissaan ja tiput hädissään, mutta jatkoin kylmästi lämpimässä vedessä liottamista. Välillä napsin palasia isoilla saksilla. Lopulta pallukat olivat pois ja Emmin varpaat vapaat.


Kuivasin Emmin vielä pyyhkeellä ja päästin menemään. Moisesta huonosta kohtelusta järkyttyeenä Emmi vei tipunsa sisälle ja puhdisti sulkapeitettään. Nyt sen askellus oli jo aivan toisenlainen, kun varpaat taas toimivat normaalisti.


Kävin peltolenkin kuttujen kanssa. Tuulin ääni on jo madaltunut, mutta kyllä se vielä kovasti huutaa.


Trenkituvan portailla loikoili tyytyväinen kissa lämpimässä säässä.


Puolet ateriasta oli jäänyt syömättä, mutta aika iso vesimyyrä sillä oli ollutkin. Oli tuossa jo ihan mukava suupala. Pienempi möykky on kuono, joka on liian kovaa rouskuteltavaksi.

10 kommenttia:

  1. Kiva postaus; mukavia eläimiä. Söpö kissa oli löytänyt hyvän saaliin.

    VastaaPoista
  2. Voi Emmiä, eläimet eivät aina ymmärrä omaa parastaan. Vesimyyrät voivat olla järkyttävän isoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Emmikin jo huomenna huomaa, että kannatti olla hetki rääkättävänä. Jotkut vesimyyrät ovat kyllä hirveitä monstereita. :D

      Poista
  3. Vesimyyrät ne täälläkin maistuu..meinaan kissoille..hih. Olen monet tähteet heittäny mettään..hyh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitsisi tuoda niitä sisään sentään. Aina pitää katsella jalkoihinsa, ettei vaan astu minkään inhottavan suoliston päälle. :D

      Poista
  4. Suloiset kutut ja niin nostalkiset heinäseipäät.
    Kissallasi olikin melkoinen saalis eikä ehkä ihan sieltä miellyttävimmästä päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä meidän eläimet ovat kaikki oikein mussukoita, vaikka kissojen saaliit eivät sitä olekaan. :)

      Poista
  5. Meilläkin on haaveiltu eläimistä, lampaista, kissasta ehkä kanoistakin.. nyt on laitettu heinäpelto lampaille kasvamaan, ehkäpä ensi kesänä saadaan ensimmäiset lampaat pihapiiriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissa hoitelee hiiret, kanoilta saa munat, kutuilta maidot, joten meillä ainakin on vielä hyödyn puolella nämä hemmotellut kotieläimet. Lampaat ovat niin mukavia eläimiä, että ilman muuta kannattaa ottaa. Heinän lisäksi menee valtava määrä lehteviä oksia niiden suuhun. :)

      Poista