Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

perjantai 6. toukokuuta 2016

Viinitarhan kunnostaminen

Kas vain, uusi roskaröykkiö on jo vallannut autotallin seinustan, vaikka edellisistäkään ei ole vielä lopullisesti päästy. Tällä kertaa kasa on vielä kohtuullisen kokoinen, mutta silkkaa roskaahan sekin on, valitettavasti.


Mutta viinitarhassa näkymä onkin jo toisenlainen. Oli taas järkyttävä tajuta, miten paljon styroxia on saatu mahtumaan tähän tilaan. Mutta nyt on suuri osa jo pois. Meillä oli taas muutama ihminen auttamassa, siksi näin suuri tulos.


Ehkä tuon lammikon saisi vielä allaskumilla kunnostettua. Täälläkin tuollainen määrä vettä vaikuttaisi suotuisasti kasvihuoneen lämmönsäätelyyn. 


Valtavat puupinot ovat myös poissa. Nyt pääsen pian istuttamaan melonit reunalle. 


Olipa mukava kuulla, kun yksi ohikulkija hihkaisi, että täällähän on tapahtunut valtava muutos. Toki varmistin, että hän tarkoitti positiivista sellaista ja niin se toki oli. Vielä tässä jotain pientä askaretta taitaa olla joksikin aikaa.

7 kommenttia:

  1. Saitte paljon lisätilaa viinitarhaan, nyt pääsee liikkumaankin kai erilailla. Tarkoitatko lammikolla tuota missä on peitteitä maassa? Kiva kommentti ohikulkijalta. E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota oikeaa laitaa olikin tosiaan vaikea kulkea niiden isojen puupinojen vuoksi. Nyt siellä voi mennä oikein leveillen. Lammikko on ollut aikoinaan käytössä ja varmaan tulee nyt olemaan myös vähän siistimpänä versiona. :)

      Poista
  2. Olisihan kauheaa, jos tekeminen loppuisi kesken!

    Viinitarhasta tulee hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä että kuin Keskeneräinen <3

      Poista
    2. Olisi kyllä hirveää, jos ei olisi mitään tekemistä! Kauhuskenaario suorastaan! :D Vielä ei olla lähelläkään sellaista aikaa, onneksi.

      Poista
  3. Hurjasti siellä touhutaan ja taas hommat etenee.
    On sulla tilaa kasvatella kasvarissa vaikka mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisilla keleillä pitää joka tunti käyttää hyödyksi. Vielä tuonne mahtuisi vaikkapa aprikoosipuu. :)

      Poista