Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

torstai 21. huhtikuuta 2016

Yllätystalkoot

Olin sopinut yhden ystäväni kanssa, että laitamme iltapäivällä ne puskat paikoilleen, jotka viime syksynä jäivät tien varteen. Mutta kaksi ihanaa naapuriamme ilmestyi myös paikalle, joten iltapäivästä muodostuikin yllätystalkoot. Paljon me neljä rivakkaa naista saimmekin aikaiseksi.


Trenkituvan takapiha on siistitty. Muovitetut kukkaistutukset ovat vielä paikoillaan, mutta ne saavat aikanaan häädön. Siirtelen näistä kukkia muualle ja jätän vain yhden kukkapenkillisen tuohon talon taakse, johon tulee puoliympyrän muotoinen penkki ilman muovia ja styroxia.


Keijuangervot ovat nyt kauniina rivinä tien vieressä.


Nämä olivat aiemmin tuolla risteyksen luona istutettuina muovisäkkeihin melkoisessa sumpussa. Nyt ne ovat kauniina rivinä kuivurin rampin molemmin puolin.


Myös kuivurin pihalla olevat istutukset on siivottu. Ehkä nämä kukkaistutukset saa tänä keväänä kaikki katsottua läpi. Nyt on jäljellä enää trenkituvan ja paviljonkitasanteen välinen alue, mutta on sitä työtä vielä siinäkin.


Nämä olivat todella mukavat yllätystalkoot. Sää oli talvisen tuulinen, mutta sopiva työtahti piti lämpimänä.

2 kommenttia:

  1. Huimasti etenee siellä ja siistiä tulee!
    Olen kovasti pohtinut että mikähän pointti noilla muovi reunuksilla on mahtanut olla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen itsekin ollut yllättynyt, että alkaa tämä raivaustyö tuottaa tulosta. Muovit on laitettu karkottamaan rikkaruohoja. Muovin alle on saanut kätevästi styrox-laatikoita reunoiksi. :D

      Poista