Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Rakastuin

Olimme hakemassa ylijääneitä rakennustarvikkeita, kun rakastuin. Mutta siitähän ei tietysti voi puhua, sillä yhtäkkinen rakastuminen on vähän hassua. Mutta kohde oli vain niin ihana, joten se vain tapahtui. Mutta miten selittäisin sen Isännälle, joka oli siinä ihan vieressä? Ymmärtäisikö hän sitä? Entä jos hän vain suuttuisi, kun kertoisin?


Kerroin kuitenkin, eikä reaktio ollutkaan niin paha. Isäntä oli lähinnä yllättynyt. Että oikeastiko? Että juuri siihen? Mutta mitään sen ihanampaa en voinut kuvitellakaan. Joten päätimme yhdessä ostaa sen. Se oli Isännällekin hyvin mieleinen. Ja se on todella ihana kippikärry traktorille. Se on niin hieno! Se on niin valtavan kaunis!


Sen kaikki yksityiskohdatkin ovat niin ihmeellisen kauniita. Toki se on myös ihan tarpeellinen, eikä sitä oikeasti ole hankittu missään mielenhäiriössä. Se vaan osui kohdalle juuri oikeaan aikaan ja paikkaan.


Sain ostettua myös aivan ihanan laitteen. Rakastuin siihenkin, vaikka en ihan yhtä paljon kuin kärryyn. 


Tällä on aivan ilo kylvää suoria rivejä. Se on mitä hienoin kylvölaite. Sillä on viimeksi kylvetty herneitä. Tällä minä saattaisin kylvää vaikka koko pellon kauraa ihan silkasta työntämisen ilosta. :D

12 kommenttia:

  1. Hienoja rakkauden kohteita. Onnea ostoksille!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Miten minulle tulee sellainen olo, että kaikki eivät oikein ymmärrä rakkauden kohteeni ihanuutta. ;)

      Poista
  3. Kaikkeen sitä voi rakastua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi! Mutta ymmärtäähän sen, kun noin ihana kohdekin on. :D

      Poista
  4. Minä kyllä ymmärrän, ainakin tuon kärryn:) Erittäin hyödyllinen kapistus, oikeastaan ihan must maaseudulla. Ja kun on vielä kipillä varustettu, niin käytettävyys vaan paranee.

    PS: Kilit on niin lutuisia:)
    -Rosanna-

    VastaaPoista
  5. Kuka nainen nyt ei tuollaiseen kaunokaiseen rakastuisi!

    VastaaPoista
  6. Vau. Kärry on meilläkin etsinnässä, ei ole vielä tärpännyt kun hinta pitäisi olla varsin kohtuullinen. Kippi on iso plussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan vaikea löytää edullista kippikärryä. Joskus sellainen osuu kohdalle ja se on sitten menoa. :)

      Poista