Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

torstai 14. huhtikuuta 2016

Paviljongin pystytystä

Kysyin Isännältä, voisimmeko pystyttää paviljongin illalla palattuani töistä. Ja Isäntä siihen suostuikin. Meillä on jo tällainen paviljonki mökillä, joten pystytys oli helpompi, kun jo tiesi, miten kannattaa menetellä.


Aurinko oli jo laskemassa ja alkoi tulla viileä, mutta me kiinnitimme osia toisiinsa valmiiksi.


Sitten alkoikin suurempien kokonaisuuksien kiinnittäminen toisiinsa. Välillä jo pelkäsimme, ettei tasaista tilaa olekaan tarpeeksi.


Vain pienet auringonkajot olivat enää taivaanrannassa, kun paviljonki oli pystyssä ja oli lopulta kankaan vuoro. 


Ja lopulta hökötys oli pystyssä. Se on vielä ankkuroimatta maahan, mutta pieniä lapiollisia pitää vielä ottaa pois sieltä täältä, että paviljonki asettuu tasaisesti. Ei se pystytys mitään tuntitolkulla vienyt, taisi olla vähän reilu tunti kaikkineen. Mutta jo alkoivat sormet kohmettua ja varpaita palella. Oli mukava mennä lämpimään trenkituvaan ja ottaa kissa syliin lämmittämään.

8 kommenttia:

  1. Viime kesänä olin aikeissa ostaa tuohon meidän pienelle pihalle tuollaisen...yhdellä naapurilla on tuollainen, muttasitten päätin, etten halua sellaista tilaa viemään..:)
    VAnhalla pihallahan meillä oli ja tykkäsin tosi paljon..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilaahan tuo viekin. Mekin jo ihmettelimme, mahtuukohan se oikeasti paikkaansa, mutta mahtui kyllä. :)

      Poista
  2. Kaipa siitä näytetään sitten kuvia päivänvalossa ja vaikka kesemmällä? Silleen hienosti tuunattuna pöytineen ja herkkuineen että kaikki karehrumme entistä enemmän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä vain kuvia on tulossa nyt ja myöhemmin. Kai se kateus iskee myös noihin styrox-laatikoihin, kun niitähän meillä on ihan varmasti enemmän kuin kellään muulla. :D

      Poista
    2. Nehän ovat kuulemma ihan ehdottomia idätykseen! Voi mistähän sellasen saisi! Miks toisilla aina ja mulla ei mitään!

      Poista
    3. Hahaa! Meiltä saa kyllä tulla hakemaan niin monta kuin tahtoo. Nyt niitä olisi ihan kasassa jo valmiinakin, ettei tarvitse edes itse poimia maastosta. :D

      Poista
  3. Olen ajatellut tuota samanlaista paviljonkia..voi olla ett sen vielä hankin.
    Näppärästi kokoaminenkin sujui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintaansa nähden tuo on aivan kelpo laitos. Mökillä meillä on ollut tuollainen jo kohta kymmenen vuotta. Se kesti jopa kaatuneen puun Tapaninmyrskyssä.

      Poista