Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Paavo ja Maikki

Uusista kileistä tuli Paavo ja Maikki. Niiden karva on sileämpää kuin Tuulin ja Milkan ja ne ovat selkeästi mustapohjaisia. Aika paljon näyttää vaikuttavan pohjaväriin emän väri. Maikki onkin aivan ilmetty äitinsä, tosin nuo valkoiset viirut ovat pidemmät.


Käpy hoitaa hellästi pienokaisiaan, mutta antaa minunkin koskea niitä. Ovathan nämä yhdessä saatettu maailmaan.


Paavo ja Maikki tuntuvat todella pieniltä vielä. Sekin vaikuttaa, ettei niiden turkki ole niin pörröinen kuin vanhempien kilien.


Oven toisella puolella köllöttävät isot Tuuli ja Milka. Välillä pitää ottaa päiväunet, että jaksaa taas pomppia.


Kilit saavat olla vielä jonkin aikaa sisätiloissa. Ehtivät ne vielä olemaan pihallakin, aitauksessa ja sen ulkopuolella.

12 kommenttia:

  1. Ihanaa, että päivität tätä usein. Saamme jakaa saman riemun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollutkin niin paljon äksöniä, että on ollut ihan pakko kirjoitella useammin. :D

      Poista
  2. Pussattavan suloisia pikkusia <3

    Ihana saada ihailla kuvia edes, meillä kun moiset otukset puuttuu pihapiiristä jo kuudetta vuotta. Ehkä taas joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisia juuri ovat! :D Aikansa tosiaan kaikella, ehkä teillä tuleekin vielä vuohiaika. :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Meillä on nyt söpöyden maksimointia näiden neljän pikkuisen myötä. :)

      Poista