Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Käpyn kätilönä

Käpy valitteli ja ponnisteli jo eilen. Illalla se teki pesää joka tilaan vuorollaan, mutta ei asettunut mihinkään. Aamulla sama jatkui. Selvästi näki, että poikimisaika oli juuri, mutta mitään tulosta ei tullut. Aamupäivällä kävin seuraamassa sitä hetken aikaa. Juttelin sille, että ellei iltapäivällä tule kilejä ulos, tarvitaan apua. Lupasin auttaa sen, minkä pystyisin. Käpy ei kuitenkaan päästänyt ihan lähelle.

Iltapäivällä Käpy oli rauhattomampi ja ponnisteli taas kovasti. Sanoin, että nyt tulen auttamaan, että saadaan ne lapset sieltä ulos. Ja työnsin käteni sisään, eikä Käpy enää vastustellut. Ensimmäinen kalvo puhkesi, ja Käpy meinasi, että se oli siinä. Sanoin, että ei se kili sieltä vielä tullut. Ja yritimme yhteispelillä uudelleen. Nyt löysin pienet jalat ja aloin vetämään kevyesti niistä. Käpy alkoi taas ponnistaa ja yhteispelillä saimme pienen vauvan ulos. 


Arvasin, että Käpylläkin on toinen siellä, joten teimme saman uudelleen. Ja saimme sen toisenkin sieltä pois. Jälkeiset ovat vielä tulematta, pitää seurata tämä päivä, että varmasti tulevat ulos.


Toinen olikin aivan selvä Pikku-Käpy, täsmälleen äitinsä näköinen.


Käpy alkoi hienosti hoitaa pienokaisiaan. Valko-otsainen on kova huutamaan. Se kävi minultakin pyytämässä maitoa ja pökkäili tehostaen pyyntöään. Kyllä ne molemmat jo löysivät oikean paikan, mistä sitä maitoa saa.


Pikku-Käpy on tyttökili, pieni ja siro ja hiljainen ääneltään.


Kovaääninen on pieni kilipukki.


Näillä on tässä maailmassa vielä paljon oppimista, mutta Käpy pitää hellästi huolta.


Taas on kova miettiminen, mitä näille pienokaisille antaisi nimeksi. Kyllä meillä on karjaa kuin Aabrahamilla, kuusi vuohta jo, viisi kuttua ja yksi pukki.

18 kommenttia:

  1. Voi ihana♥♥ Vai, että kätilöksikin viellä aloit..:) Veukkaampa, että naista vaunoista tulee sinulle erittäin rakkaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin jotenkin huolissani aiemmin jo Käpystä, sillä sen hengitys oli niin vaivalloista. Onneksi saimme pienokaiset turvallisesti maailmaan. Kyllä ne ovatkin pieniä verrattuina noihin kaksipäiväisiin. :)

      Poista
  2. Onnittelut! Onneksi kaikki sujui hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt ovat jälkeisetkin tulleet ja kaikki on hyvin. :)

      Poista
  3. miten ois nimet Aatami ja Annastiina tai kauko ja kaunokki

    VastaaPoista
  4. Kaikenlaisia taitoja tarvitaan eläinten kanssa. Hyvä, että sulla niitä on ja myös rohkeutta toimia. On ne suloisia, ihan niinkuin kaikki pennut. Hyvä, että kaikki on nyt hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen katsonut sitä Kätilöt-sarjaa, niin on oppi tarttunut. :D Aika avuttomalta siinä oikeasti tuntuu, kun katsoo toisen hätää. Mutta valtavan suloiset lapsukaiset sieltä putkahti maailmaan. :)

      Poista
  5. Voi miten suloisia:) Vuohissa (lampaissakin) on jotain niin liikuttavaa:)

    VastaaPoista
  6. Onnea paljon, kyllä ne ovat suloisia! Ihailen tuota sinun rohkeuttasi tarttua toimeen. On niin mukava lukea näitä teidän kuulumisia, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aamupäivällä mietin ihan tosissani, mitä pitäisi tehdä. Käpy näytti niin väsyneeltä ja painoi päätään välillä maahan. Mietin jo, että pitäisi kohta soittaa eläinlääkärille, muttaa ajattelin ensin itse kokeilla. Taisi olla Käpyn viimeinen poikiminen.

      Poista
  7. Voi miten hienoa, että kaikki meni hyvin. Onnea! Suloiset ovat kuten emänsäkin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Helpotus oli kova, kun kilit olivat pois masusta. :)

      Poista
  8. Onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin. Kun eläin luottaa hoitajaansa niin se antaa kohtuullisen rauhassa vaikka sisuksiaan kaivella. Yhdessä synnytetyt lapsoset ovat hyvin suloisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi Käpykin ottaa avun ihan kiitollisena. Ovat nämä pienet aivan lutuisia. :)

      Poista
  9. Voi miten ihania tulokkaita. Onnea.

    VastaaPoista