Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

tiistai 19. tammikuuta 2016

Kevät on tullut

Kun kerran kuukin oli suotuisassa vaiheessa, oli tietysti aika kylvää kevään ensimmäiset siemenet. Kaksi laatikollista on nyt kelmutettuna odottamassa itämistä. Laitoin laatikot lähelle patteria, sillä itämislämpötilan pitäisi olla reilusti yli 20 astetta, kun meillä lämpöä on näillä keleillä juuri ja juuri se 18.


Ihan pakko on tänne kirjoittaa, mitä tuli kylvettyä, sillä yleensä jossain vaiheessa vaan unohdan, mitä missäkin kasvaa. Tällä kertaa kylvin kirsikkatomaatteja, Tamina-tomaatteja sekä kauniin punaisia pihvitomaatteja. Niiden lisäksi kylvin punaista paprikaa ja Champion-chiliä. Yrttipuolelle kylvin vielä väinönputkea ja belladonnaa.


Vielä jäi laatikkoon siemenpusseja odottamaan seuraavaa nousevaa kuuta.


37 pussia piti heittää roskiin, sillä hiiret olivat syöneet niistä siemenet, kun Isäntä oli epähuomiossa laittanut siemenlaatikon juureskomeroon. Kaikki juuresten, salaattien ja yrttien siemenet olivat kelvanneet. Chileistä Aji Fantasy ja Jalapeno olivat suosikkeja, mutta Habanero oli jäänyt koskematta. Ehkä se oli liian tulista hiirillekin.


Nyt on aika sitten jännittää, mitkä kylvökset onnistuvat parhaiten. Helpottaisivat jo lopulta nuo kovat pakkaset!

8 kommenttia:

  1. Voihan hiirulaiset! Minä yritän malttaa kylvöjä vielä kuukauden päivät, sitten saa mennä taas kerran överiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mokomat tihulaiset! Mä ajattelin kerrankin olla ajoissa ensimmäisten kylvöjen kanssa. :)

      Poista
  2. Hih...hiiret ajattelivat, että olet kattanut heille herkkupöydän..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti ollut juhlaa löytää aina uusi pussi upeita herkkuja. :)

      Poista
  3. On siellä hiirillä ollut oikiat pidot :)

    VastaaPoista
  4. Pakkaset saisivat jo tosiaankin asettua vähän alhaisemmalle tasolle. Hyvissä ajoin olet aloittanut kylvöhommat, mutta joidenkin kasvien itämisaikahan on melko pitkä, joten hyvä on ajoissa aloitella. Saatko nuo jo sitten aikanaan niihin kasvihuoneisiin kasvamaan? Ja muuten, mikä on belladonna? Onko sillä jotakin muuta nimeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minä ajattelin, että onpa sitten ajoissa valmiina kasvihuoneeseen. Tänä vuonna aion kasvattaa myös vesimelonia sekä hunajamelonia. Tuo belladonna on toiselta nimeltään myrkkykoiso. Sen suhteen olen vielä epävarma, uskaltaako tuollaista edes kasvattaa, koska se on myrkyllinen.

      Poista