Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

torstai 24. joulukuuta 2015

Aurinkoista joulua!

Eilen oli niin kaunis päivä, että oli aivan pakko lähteä ulkoilemaan. Eihän vihreä joulu ole ollenkaan huono joulu, varsinkin vielä auringon paistaessa.


Yritin lähteä kuttujen kanssa lenkillekin, mutta eihän siitä mitään tullut, kun Pentele ei ollut enää mukana. Kävelimme pienen matkan tietä pitkin, mutta sitten kutut juoksivat täysillä takaisin.


Pysyttiin sitten porukalla ihan kotipihalla.


Kaunis sää sai pikkukukotkin aivan villeiksi. Eiväthän nämä mitään pikkukukkoja ole, isoja röhiläitä kaikki tyynni.


Kukkulan kuningas kajautteli kukkokiekuuta koko olemuksensa voimalla.


Siihen Taunon oli pakko vastata aidan päältä. Oli siinä melkoinen siivekkäiden kuoro.


Sitten leikimme seuraa johtajaa -leikkiä. Olimme kai melkoinen näky. Kutut kävivät ylisillä ja yrittivät sieltä pihatuvan katolle. Ansku jo siellä oli tepastelemassa, kun sain ne komennettua takaisin.


Jo oli sitten aika palata takaisin, eläinten tarhaansa ja minun viimeistelemään joululaatikoita. Sitten onkin aika rauhalliselle joululle Kivimäen trenkituvassa. 


Hyvää ja rauhallista joulua sinulle!

12 kommenttia:

  1. Hyvaa Joulua teillekin!
    Olen jo tottunut lumettomiin jouluun,mutta "jouluttomiin" en.Aina on ikava Suomeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan minäkin joulun Betlehemissä, mutta se ei ollut mikään paras joulu. Jotenkin Suomen joulu on vaan niin kotoista ja mukavaa. Hyvää joulua teille!

      Poista
  2. Meille onneksi tuli ihan hento lumipeite, voi sanoa että on valkea joulu!
    Hyvää joulua teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, siellä on luntakin! Täällä on ollut aivan ihana aurinkoinen päivä. Ei se joulun tunnelma onneksi ole lumesta kiinni. :)

      Poista
  3. Rauhallista ja mukavaa joulua teillekkin sinne!!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa joulun aikaa teillekin! Kiitos blogista sitä on mielenkiintoista seurata. Levätkäähän hyvällä omalla tunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava, kun on lukijoita. Kyllä me nyt lepäämmekin oikein urakalla. :)

      Poista
  5. Rauhallista Joulua koko Kivimäen väelle!

    VastaaPoista
  6. Voi että kadehdin tuota lenkkiseuraasi! Aivan mahtava porukka. Mukavaa joulun aikaa Kivimäkeen sekä isäntäväelle että tallin ja navetan asukkaille!

    VastaaPoista